80-luvun koululainen, opettele pyytämään apua

Toimitus

 

”Kannattaa astua vähän liian isoihin saappaisiin.” ”On hyvä kylvää siemeniä, vaikka ei tietäisi, mitä niistä kasvaa.” Siinä kaksi työhön liittyvää ajatusta, jotka puhuttelevat minua juuri nyt.

Tapasin kesällä joukon ihania naisia ja puhuin heidän kanssaan tuntikausia töistä. Noista keskusteluista – joita minun lisäkseni kävi kollegani Laura Kangasluoma – tehtiin juttu Trendiin. Siinä 20 naista, kuten ylläolevia helmiä tipautelleet viestintäalan yrittäjä Maria Ruuska ja lastenkirjailija, kuvittaja, koodaaja Linda Liukas, jakavat oivalluksia, jotka ovat auttaneet heitä töissä: tehneet työpäivistä hauskempia, opettaneet tunnistamaan onnistumisia tai antaneet voimia, kun ne ovat olleet vähissä.

Nämä opit ovat parantaneet minun työelämääni.

 

1. Pyydä apua.

Ala-asteen opettajani piti joka päivä pistokokeet jostain aineesta. Kesälomalla löysin arkistoistani yhden koepaperin. Englannin kielen genetiiviläksyä oli tentattu 25 tehtävällä, joista 24:ään olin vastannut oikein. Arvosana: 8, marginaalissa opettajan mielipide onnistumisestani: ”fine”.

Kun katselin koepaperia, mieleen hulahtivat opettajan muutkin onnistumisen mittarit: hän oli yksilösuoritusten vankka kannattaja, jonka mielestä ilman takeltelua piti onnistua muun muassa jakolaskun nopeuskilpailussa sekä yksinlaulussa ja lukemisessa luokan edessä. Alkoi tuntua, kuin olisin käynyt ala-astetta 80-luvun sijaan Kuussa – niin järjettömiltä vaatimukset nyt vaikuttavat.

Koulun jälkeen minulla kesti vuosia tajuta, että on ajanhukkaa tavoitella virheetöntä suoritusta; pistokokeiden ulkopuolisessa maailmassa sellaista ei olekaan. Yhtä kauan kesti oppia, että avun pyytäminen muilta ei ole merkki siitä, että oma älyni tai rohkeuteni ei riitä. Onneksi on ollut kymmeniä kollegoja, ystäviä, tuttuja ja muita oikeassa paikassa olleita ihmisiä, jotka ovat esimerkillään näyttäneet, että asia on juuri päinvastoin: älyä osoittaa se, että erottaa, milloin yritys suoriutua yksin on pelkkää ajan-, rahan- ja mahdollisuuksien hukkaa.

Olen opetellut kysymään kollegan näkemystä jo ennen kuin vaikea työtehtävä on ehtinyt umpisolmuun ja etsinyt mentoreita auttamaan itseäni uusien näkökulmien löytämisessä. Joka kerta apua pyytäessäni onnittelen itseäni: taaskaan en kuvitellut, että vastaukset pitää löytää yksin.

 

2. Kun olet sanonut kahdesti ääneen, että olisit tyytyväisempi jossain muussa työssä, on aika alkaa vilkuilla työpaikkailmoituksia ja päivittää CV.

Yksi kerta menee huonon päivän piikkiin, mutta toinen valitus ei enää ole sattumaa. Kun tunnustaa itselleen, että kaipaa muutosta, alkaa yleensä tapahtua nopeasti. Tapahtuminen ei tarkoita puhelua headhunterilta, joka tarjoaa unelmien työtä (ei, universumilta ei voi tilata toivomiaan asioita yksinkertaisesti pyytämällä), mutta kun muutoksen tarpeen tajuaa, uusia, yllättäviäkin polkuja alkaa ilmaantua. Ne tosin olivat siinä koko ajan, et vain katsonut aiemmin.

 

3. On tärkeämpää, että tiedät arvosi kuin tavoitteesi.

En ole koskaan ollut varma, mihin haluan töihin tai mikä olisi minusta täydellinen työtehtävä. Se on vaivannut minua – varsinkin työhaastatteluissa, joissa olen muotoillut kieli keskellä suuta mahdollisimman vakuuttavaa vastausta klassikkokysymykseen ”missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?”.

Ymmärrän, että konkreettiset tavoitteet ovat tehokkaita. Jos tietää tarkasti, mitä uralla tavoittelee – oli se sitten työpaikka, työtehtävä, palkka tai asema –, sitä kohti voi edetä päämäärätietoisesti ja saada paljon aikaan. Mutta samalla kun pitää katseen tiukasti tavoitteessa, sulkee helposti silmänsä kaikilta niiltä mahdollisuuksilta, jotka eivät tunnu vievän suoraan maaliin.

Jossain vaiheessa tajusin, että tarkkoja tavoitteita olennaisempaa on tietää, mikä itselle on tärkeää. Minulle tärkeää on esimerkiksi se, että opin joka päivä jotain uutta. Lisäksi haluan, että sillä mitä teen, on merkitystä itseni lisäksi joillekuille muille. Tahdon myös edistää sitä, että esimerkiksi ihmisen sukupuoli, etninen tausta, ikä tai seksuaalinen suuntautuminen ei kavenna hänen valinnanmahdollisuuksiaan elämässä. Olen tehnyt kaikki isommat työliikkeet nämä asiat mielessäni. Tähän asti olen tehnyt töitä mediassa – jossain vaiheessa saatan päätyä arvojeni mukaiseen työhön vaikka pankkialalle tai opettajaksi.

Sillä kuinka kiinnostavaa olisi elää elämää, jossa kuvittelee tietävänsä, mitä tekee viiden vuoden kuluttua?

 

4. Maksa hyvästä kahvista, vaikka pahaa saisi töissä ilmaiseksi.

”Jätä ostamatta kaksi take away -kahvia viikossa, niin säästät vuodessa lentolippujen hinnan.” Siinä ehkä maailman huonoin kahviin liittyvä vinkki. Oma ohjenuorani kuuluu: ”Jätä juomatta kaksi kuppia pahaa kahvia päivässä ja säästyt **tutukselta ja vatsahaavalta.” Hyvä kahvi on nautinto ja tekee minusta mukavamman ihmisen. Tämä pätee erityisesti työpäivinä.

Siksi ei koskaan kannata surkutella kahviin käytettyjä rahoja.

 

Mikä oivallus on tehnyt sinun työelämästäsi parempaa?

 

Lue myös: Älä välttämättä tee sitä, mitä rakastat

 

Kommentit

hymyjä pakkasessa

Kiitos! Tässä oli monta mulle just nyt sopivia ja tarpeellisia neuvoja. Kaipaan uutta suuntaa ja olen turhautunut itseeni kun en osaa asettaa selkeää tavoitetta tulevaisuuteen. Vaikka ihan todella en koskaan ole toiminut selkeisiin tavotteisiin tähtäävästi.

Kiitos näistä ammatillisten juttujen sarjasta just nyt.

Toimitus
Toimitus

Hienoa kuulla, että jutuista on hyötyä. Hyhmäisten tavoitteiden kirkastamiseen suosittelen muuten mentorin hankkimista - auttaa kummasti, kun joku ulkopuolinen fiksu (vrt. oma ystävä tai kollega) kuuntelee ja kysyy hyviä kysymyksiä. Tsemppiä etsintään! T. Kati

Kiitos! Erityisesti kohdasta 3, ajattelen itse juuri näin mutta välillä olen tuntenut olevani asian kanssa yksin. Kun kuvailen missä olen hyvä, tai mitä haluaisin tehdä, en osaa välttämättä nimetä tiettyä ammattia tai titteliä. Se tuntuu joidenkin ihmisten silmissä tekevän osaamisestani vähempiarvoista, vaikka itse ajattelen että vahvuuteni (viestintä, organisointi ja ihmisten kanssa tekeminen) ovat asioita jotka kuuluvat melko moneen tehtävänkuvaan. Haluaisin ajatella että unelmatyöni on vielä löytymättä- mahdollisesti myös siitä syystä etten vielä tiedä kyseistä tehtävänimikettä olevan edes olemassa. Maailmassa on paljon jännittäviä asioita, joista ei tajua jonkun saavan elantonsa, ennenkuin kyseinen ihminen ja hänen tarinansa osuu kohdalle :)

Nuuh beibe!

Ihanasti kirjoitettu kommentti ja innostava ajatus! Alan itsekin hiljalleen luottaa siihen, että unelmatyöni on vasta saamassa nimeä ja muotoa :)

Toimitus
Toimitus

Näinpä! Ja todennäköisesti sulle on olemassa vieläpä useita unelmatöitä. T. Kati

Nina Enroth

Hyviä pointteja!

Itse olen havainnut, että tosi pitkälle pääsee sillä, että pyrkii tulemaan muiden ihmisten kanssa toimeen. Myös niiden vaikeina pidettyjen.

Toisaalta, pitää osata myös olla napakka. Ystävällisyys ei tarkoita sitä, että on hyväksikäytettävissä. 

Itsestäänselvää? Luulisi. Mutta ei. Yhteistyökykyisyydellä voi jopa erottua.

Toimitus
Toimitus

Näin on. Just tästä asiasta muuten puhuu tuossa Trendin jutussa Panimoliiton toimari Elina Ussa.

Kissankieli
Hello Dolly!

"Missä näet itsesi viiden vuoden päästä" on kenties ahdistavin kysymys, mihin voi joutua vastaamaan työhaastattelussa. Siihen ei tosiaan välttämättä ole oikeata vastausta! Olen kuvitellut, että siihen on keksittävä väkisin jokin hieno visio, jotta kuulostaa vakavasti otettavalta ja riittävän kunnianhimoiselta. Jos siihen vielä törmään, olen rehellinen. Sanon, etten tiedä, mutta aion nauttia matkasta! Ei se päämäärä ole kaikki kaikessa.

Niin että kiitos tästä uudesta näkökulmasta!

Toimitus
Toimitus

Ole hyvä, mahtavaa että sait inspistä! Minä ajattelen, että viisivuotissuunnitelma voi toimia elämässä semmoisella isojen linjojen tasolla, kun vaikkapa tietää, että ulkomailla asuminen tai perheen perustaminen on itselle tärkeä asia elämässä. Jälkimmäinen on semmoinen juttu, että jos kaihoaa biologisia jälkeläisiä, naisen iällä on merkitystä. Siksi jossain vaiheessa on hyvä tehdä itselle mental note, että tätä tavoittelen viiden vuoden sisällä. Eri asia sitten on, toteutuuko tavoite. T. Kati

Juliapia (Ei varmistettu)

Upea ja tärkeä teksti, jonka pariin päädyin googlaamalla miten oppia pyytämään apua. Mummini kasvattamana on minut opetettu pärjäämään, olemaan kiltti ja reipas. Paljon hyviä pointteja koko tekstissä ja todella ajankohtaisia tässä tiuhaan muuttuvassa maailmassa, jossa onnellisuus ja hyvinvointi ovat erittäin paljon arvossaan. Arvomaailman muutos varsinkin. Hyvää saa ja kuuluu tavoitella. Kiitos tästä ja iloa päivääsi.

Kommentoi