Äitiys on irti päästämistä

Toimitus

Ystäväni kurvaa pyörällä terassin viereen: ”Eiköhän oteta lasit rieslingiä!” Olemme menossa teatteriin ja sitä ennen istuskelemme nauttimassa kesäillasta.

Viisi viikkoa aiemmin ystäväni sai pojan ja on nyt viettämässä ensimmäistä vapaailtaa. Hänen miehensä hoitaa vauvaa – eikä hoputa äitiä kotiin koko iltana.

Veikkaan, että ainakin osalla teistä käy joku näistä ajatuksista mielessä: Kuinka hän raaskii jättää noin pienen isälleen hoitoon? Mitenköhän se isä pärjää? Entä jos vauva ei huoli pulloa?

Kun istun terassilla ystäväni kanssa, minä en mieti noista ajatuksista ainuttakaan. Päällimmäinen tunteeni on onni. Onni siitä, että ystäväni antaa miehelleen mahdollisuuden hoitaa poikaa alusta alkaen.
 

Tasavertainen vanhemmuus jää helposti teorian tasolle, kun äidit omivat vauvan hoidon ja kokevat olevansa lapsilleen niitä ainoita parhaita hoitajia.

Oman kaksivuotiaan poikani isä on ottanut alusta asti vahvan roolin vanhempana. Toki kun poikamme oli vauva ja minä olin äitiyslomalla, olin päävastuussa yöheräämisistä ja päivittäisestä hoidosta, mutta mies hoiti oman osuutensa. Hän vietti aikaa pojan kanssa, puki, siivosi, kävi kaupassa ja antoi minulle myös omaa aikaa olla se nainen, joka olin ennen vauvan syntymää: tavata ystäviä ja jatkaa harrastuksia.

Kokemuksesta tajusin, miten tärkeää vastuun jakaminen vanhempien välillä on – ja samalla miten se on yksi vanhemmuuden vaikeimmista puolista. Se vaatii kalenteri kädessä tiuskimista, molempien valvomista, koska ”ei se nukuttaminen kuitenkaan sulta suju”, unohtuneita hoitokasseja, joista ”oot taas jättänyt pakkaamatta tämän ja tämän”, syyllisyyttä omasta ajasta vesijuoksemassa tai festareilla.

Joku sanoi joskus viisaasti, että vanhemmuus on jatkuvaa irti päästämistä. En saa ajatella, että omistan lapseni vaan että opastan häntä. Ennen kaikkea minun on ymmärrettävä, että myös lapsen toinen vanhempi kykenee samaan.

Koska yhdessä harkitun, halutun, yritetyn ja odotetun lapsen hoitaminen on molempien vastuulla, isä voi aivan hyvin olla välillä äitiäkin tärkeämpi – se, joka antaa iltamaidon tuttipullosta, silittää uneen, hakee päiväkodista ja opettaa leipomaan. Mitä useampaan aikuiseen ihmiseen lapsi oppii luottamaan, sitä avarakatseisemmaksi, avoimemmaksi ja reippaammaksi hän kasvaa.
 

Irti päästäminen ja lapsen antaminen toisen käsiin on vaikeaa siksi, että äitiys on niin vahvaa sitoutumista, että sitä on vaikeaa kuvailla. Pienissä hetkissä, kun on lapselleen maailman korvaamattomin ihminen, sydän pakahtuu.

Kun olemme pojan kanssa kahden, olen todella läsnä, olemme vain me. Kun hän pyytää päästä syliin kesken polkupyöräretken, en halua päästää irti koskaan. ”Äiti mennään!” hän sanoo ja me jatkamme. Hän potkuttelee pyörällään joka päivä rohkeammin, minä kuljen hänen perässään. Välimatkamme kasvaa pikku hiljaa, mutta pysyn aina lähellä. Aina valmiina ottamaan kopin.

Miksi siis riistäisin lapsen isältä mahdollisuuden samaan onneen?

 

P.S. Helmi kirjoitti Sivulauseita-blogiinsa tällä viikolla hyvän tekstin siitä, kuinka tärkeää elämässä on äitiyden lisäksi pitää kiinni omasta persoonastaan, omasta ajastaan ja kiinnostuksen kohteistaan.
 

Samaa aihetta sivusi myös Marja Hintikka haastattelussamme: "Isän velvollisuus on jäädä kotiin."

Lue myös toimituksen Lauran kolumni: intohimoton elämä voi olla ihanaa.

 

 

Kommentit

riik
3h+kasvimaa

Ihana kirjoitus :)

Anna Karhubear

Kiitos Riik, sain nämä päässä pyörineet ajatukset vihdoin nakuteltua lauseiksi :) p.s. kiitos aurinkolasivinkistä blogissasi, taitaa tulla meilläkin käyttöön nuo!

Helmi K
sivulauseita

Hihkuin täällä että just noin, just tämä, ah jes, näin, ja mietin että tästä pitää itsekin kirjoittaa kunnes lopussa tajusin että ai niin, kirjoitin jo :D nimim. vähän stressissä

Anna Karhubear

Nimenomaan, siitä tää ajatus vähän niinku lähti! Kiitos ihanasta ja inspiroivasta kirjoituksesta sulle - ja zeniä stressiin :)

paulahelena
ALUAP

Pointti tässä jutussa kai on pohjimmiltaan ihan hyvä mutta tuntuu oudolta että sitä pitää tollai vakuutella. En kauhistellut että äiti jätti 5-viikkoisen vauvan kotiin mutten myöskään ihastellut tai ihmetellyt. Tottakai niin voi tehdä, sehän on ihan itsestäänselvää. Mä lähdin kaupungille ostamaan kantoliinaa pojan ollessa ehkä viikon ikänen. Luultavasti mies suoritti ekat vaipanvaihdot sairaalassa. Koska imettäminen vei mun resursseja, mies hoiti ison osan kaikesta muusta. Mies on ostanut ekat tuttipullot yksinänsä kun tulikin lisämaitoa tartteva vauva. Isovanhemmat on hoitanu lasta alusta asti ihan itsenäisesti ilman pomoäidin ohjeita. Oltiin hääpäiväillallisella miehen kanssa kahestaan kun lapsi oli kolme viikkoa vanha. En oo ikinä ajatellut lasta mun omaisuutena ja yksinoikeutena.

Toisille taas saattaa sopia se että äiti hoivaa ja huolehtii kaikesta. Joku äiti ei halua jättää lastaan ekojen kuukausien aikana hetkekskään. Ei mun mielestä voi antaa universaaleja ohjeita vaan jokainen äiti ja isä löytää itelleen parhaat tavat tehdä asioita.

Anna Karhubear

Tarkoitukseni ei oikeastaan ollutkaan vakuutella vaan pukea sanoiksi se, mitä moni ajattelee - ja todistella asiaa ehkä heille, joille tämä asia ei ole itsestäänselvyys. Olen itse saanut kokea tähän päivään saakka ulkopuolisilta kaikenlaista kummeksuntaa siitä, että olen jättänyt lapsen pienestä asti isälleen (ja mummilleen) hoitoon (vaikka isä on hyvä hoitaja ja hänellä oli tasan yhtä paljon kokemusta vastasyntyneen hoitamisesta kuin minulla), kolumnin idea kumpusi siitä. Tietysti perheet ovat erilaisia, eivätkä nämä ole universaaleja ohjeita. Joskus vaan tasa-arvo ja vastuun jakaminen jää puheen tasolle, kaikilta se ei tule luonnostaan, äitien pitää antaa isille tilaa hoivata. Hienoa että teillä asia on hoitunut noin luontevasti!

paulahelena
ALUAP

Joo ehkä tää tuntu mulle jotenkin turhalta vakuuttelulta kun en oo ite ikinä kohdannut tollasta kummastelua, ilmeisesti se kuitenkin on sitten joissain piireissä/ikäluokassa yllättävän yleistä!

Tove Janssonin tytär

Musta olisi ihanaa jos asiat olisi niin yksinkertaisia, että voisin vaan luottaa ja päästää irti ja antaa vastuun isälle tasavertaisena vanhempana. Valitettavasti niin ei meillä ole minusta riippumattomista syistä. Onneksi on mummola :) En ole kyllä missään vaiheessa kokenut tarvetta omia lasta. Päinvastoin, olisin toivonut, että hänellä olisi ollut paljon enemmän läheisiä suhteita muihinkin aikuisiin ihan alusta saakka. Olisi ollut helpompaa meille molemmille.

Anna Karhubear

Näinhän se voi myös olla, ja ymmärrän näkökantaasi hyvin. Olet ollut ihailtavan avoin elämästäsi blogissasi, kiitos! Onneksi teillä on mummola :) Ja niitä läheisiä suhteita luodaan koko elämän ajan <3

Taru Mari
Stuff About

Olen samaa mieltä tästä! Minun on itseasiassa pitänyt myös kirjoittaa tästä blogiin:) Yleinen käsitys on se, että äiti hoitaa ja isi vaan leikkii. Miksi sen niin pitäisi mennä?

Elina U.
Lentoaskeleita

Olipa ihana kirjoitus. <3 Ja tunsin tätä lukiessani myös piston sydämessäni, sillä tajusin omineeni kuopuksemme liikaa itselleni. Olen kanssasi niin samaa mieltä, enkä ymmärrä miksi olen nyt toiminut kuitenkin ihan päinvastoin muutamassa asiassa. Äitiys tosiaan on myös sitä irtipäästämistä, mutta miten se välillä onkaan niin hiton vaikeaa. Kiitos tästä, toimi minulle muistutuksena. 

kav (Ei varmistettu) http://piilomajassa.wordpress.com

...ja monet naiset voisivat myös "päästää irti" miehistään, sen sijaan että puhuisivat näiden puolesta, pukisi heitä (päättäisi mikä heille sopii, ehkä jopa ostaisi vaatteet, ainakin valittaisi että mies pukeutuu tyhmästi).
Sitten on vielä ajatuskontrolli (tivataan taukoamatta mitä mies ajattelee ja kun se vastaa ettei mitään, niin tehdään ei mihinkään perustuvia tulkintoja.)
Vielä en päässyt edes siihen miten mies siivotaan ulos omasta kodistaan, miten hänen tavaransa eivät saa näkyä eikä niitä mielellään saa edes olla kun ne pilaa sisustuksen.

Kommentoi