Anna Dello Russon muotimotto: näytä kalliilta

Toimitus

Harmittaako, että juuri se täydellinen nahkatakki jäi aikanaan ostamatta? Uskokaa tai älkää, mutta näin käy myös vaatteensa suoraan näytöslavoilta saaville tyyli-ikoneille. Luksusmuotia myyvä nettikauppa Moda Operandi kysyi tunnetuilta muotihahmoilta, minkä vaatteen ostamatta jättäminen on jäänyt kaivelemaan. Anna Dello Russon vastaus vähän yllätti.

Hän ei nimittäin ikinä päästä käsistään ihanaa asua. “Sellaista ei vain tapahdu minulle. Olen menettänyt monta poikaystävää, mutta en ikinä yhtään ihanaa asua”, Dello Russo kertoo.

Naisen näyttävän tyylin takana on tarkka periaate: aina pitää näyttää mahdollisimman kalliilta. Anna Dello Russo saattaa kantaa päivittäin päällään 50 000 euron arvoisia asukokonaisuuksia. “Näytöslavoilla nähtyjä kokonaisuuksia ei voi rikkoa. Eihän helmikaulakorustakaan voi irrottaa vain yhtä helmeä”, hän sanoo.

Tämän vuoksi muotinörtiksi itseään kutsuva tyylitaituri hankkii haluamansa asut aina kokonaisuutena, maksoi mitä maksoi.

Anna Dello Russon metodi tuntuu kuitenkin olevan poikkeus muotipiireissä. Moda Operandin videohaastatteluissa huippumalli Karlie Kloss haikailee Chanelin tweed-puvun perään, seurapiirikaunotar Poppy Delevingne harmittelee ostamatta jäänyttä Chanel-mekkoa, ja The Man Repeller -blogin Leandra Medine kertoo, kuinka joutui kerran valitsemaan vuokran maksamisen ja valkoisen peplum-mekon välillä.

No onneksi edes joku saa kaiken haluamansa.

Teksti: Laura Paananen, joka miettii voiko kutsua itseään muotinörtiksi, vaikka oman päivän asu budjetti on ennemminkin 50 kuin 50 000 euroa

Lähde: Moda Operandi

Kuva: Splash News

 

Kommentit

SARI H.
KOLIBRI

Jos on tyylikäs niin ja on hyvä maku, voi näyttää upealta, vaikka

vaatteet olisivat halvat..

Sennu (Ei varmistettu)

Mauttomuus on hyvän maun puuttumista. Aivoissakin voi olla silloin hiukan vikaa. Anna Dello Russo antaa kauniille vaatteille huonon maun. VOI pukeutua ihanasti ilman, että käyttää vaatteisiin omaisuuksia - ja PITÄÄ pukeutua kauniisti ilman, että käyttää vaatteisiin omaisuuksia.

CougarWoman
CougarWoman

Oma taktiikkani on piristää asu yhdellä kalliilla tuotteella siinä uskossa, että se luo illuusion koko asun eksklusiivisuudesta, vaikka esim. Guccin aurinkolasien lisäksi päällä olisi vain seppälää ja henkkamaukkaa ;) 

Kommentoi