Anna Wintourille oma muotimuseo New Yorkiin

Toimitus

Legenda jo eläessään. Tässä sanonta, joka pätee ainakin Vogue-pomo Anna Wintouriin. Muodin suurnaisen näyttävästä urasta on riittänyt aihetta niin kirjoihin kuin dokumenttielokuviinkin. Nyt Fashionista kertoo, että Wintour on jälleen saamassa uuden tunnustuksen. Kohta New Yorkista löytyy nimittäin Anna Wintourin nimeä kantava muotimuseo.

New Yorkissa sijaitseva Metropolitan-museo on päättänyt nimetä Costume Institute -muotiosastonsa uudelleen. Tästä eteenpäin muodin historiaa tallentava ja esittelevä museo kulkee nimellä The Anna Wintour Costume Design Center. Uusi nimitys ei ole aivan tuulesta temmattu, sillä Wintour on ollut instituutin toiminnassa mukana jo vuodesta 1999. Vogue-pomo on vastannut muotimuseon erilaisista hyväntekeväisyystilaisuuksista ja tukenut sen toimintaa hankkimalla sponsoreita.

“Anna Wintour on ollut merkittävä hyväntekijä, yhteistyökumppani ja ystävä”, museon edustajat kertovat tiedotteessaan.

Vuosittaisista muotinäyttelyistään tunnettu instituutti kokee nimenmuutoksen myötä myös todellisen kasvojenkohotuksen. Muotimuseon näyttelytilat remontoidaan ja kalustetaan uudelleen ennen toukokuista Met-muotigaalaa. Ja jos nimikirjaimet muotimuseon seinällä eivät yksin riitä juhlan aiheeksi, onhan Anna Wintourilla kohta myös amerikkalaistelevisioissa nähtävä minidokumenttisarja juhlittavanaan.

Teksti: Laura Paananen, joka miettii onkohan Annalla sanansa sanottavana myös museon tulevasta seinämaalin väristä

Lähde: Fashionista

Kuva: Splash News

Kommentit

John Hole
John Hole

Tää nainen on rautaa!

 

SARI H.
KOLIBRI

Ihan hienoa, mutta mieluummin muotihuone, kuin museo.

Kommentoi