Elokuun Trendin kuvauksissa: torilla Li Anderssonin kanssa

Toimitus

 

Olemme aika monesta asiasta samaa mieltä kuin Li Andersson: hän kertoo tänään ilmestyneessä elokuun Trendissä, että parasta juuri nyt on esimerkiksi Turku, olut ja Ryan Gosling. Voisimme jopa todeta, että #trendiloves!

Kuvauspäivän aluksi poliitikko, äänimagneetti ja kasvislasagnen rakastaja Andersson saapui toimituksen studiolle meikkiin. Tämän jälkeen tapahtui esimerkiksi seuraavaa:

 

1. Päivittämistä sosiaaliseen mediaan, osa 1.
Studiolla Andersson sai papiljotit hetkeksi päähänsä. Hetki ikuistui myös Anderssonin Instagram-tilille (@lindrssn). Taustalla meikkaaja @marinalavenius.

2. Poseeraamista ja tuttujen moikkailua Hakaniementorilla.
Elokuun numeron juttu kertoo, että Turussa sadan metrin matkalla Anderssonia tervehditään kolmesti ja kiitetään kerran. Helsingissä Hakaniementorillakin kaikki tuijottivat, ja Anderssonia vaalikampanjassa kuulemma avustanut raitiovaunukuski tuli heti tervehtimään.

3. Päivittämistä sosiaaliseen mediaan, osa 2.
Tämän kuvan emoalus on kuvausten tyylin loihtijan Sara Karlssonin älypuhelin. Kuva löytyy myös Karlssonin Instagram-tililtä (@sarakarlsson). Anderssonin tyylin loihtimisessa Saraa auttoivat muun muassa Vagabond (kengät) ja Hugo Boss (mekko).

4. Päivittämistä sosiaaliseen mediaan, osa 3.
Juttu on julkaistu. Päivän tuorein somesato on peräisin Anderssonia haastatelleen Laura Frimanin Instagramista @laurafriman.

 

Li Anderssonin haastattelun ja kuvat löydät kokonaisuudessaan juuri ilmestyneestä elokuun Trendistä.

Kuvausryhmä: Kuvat / Mikko Ryhänen, tyyli / Sara Karlsson, hiukset & meikki / Marina Lavenius

 

Kommentit

Seregi
Sekaisin Seregistä

Mun yläasteen englannin opettaja opetti aikanaan (eli miljardi vuotta sitten), että esimerkiksi corn loverin kääntäminen maissin rakastajaksi on creepyä. Eli tässä tapauksessa olisin kirjoittanut kasvislasagnea rakastava Li... Voi tosin olla vain mun päässä, et sain outoja mielikuvia kasvislasagnea päälleen hierovasta Listä :D

Kommentoi