En tee lapsia, olen siis itsekäs ja merkityksetön

Toimitus

 

Ihmisen lisääntyminen on mielestäni vastenmielinen asia ja lapset rasittavia. Minua ei liioin voisi vähempää kiinnostaa perhe-elämä: haluan keskittyä uran luomiseen ja viettää sen ulkopuolisen ajan uppoutuen kaikkiin mahdollisiin elämän nautintoihin, joihin ei kuulu lastenhoito. Olen 26-vuotias ja olen ajatellut näin käytännössä aina.

Näin ei tietenkään saisi sanoa. Lapsia hankkineiden ihmisten kutsuminen lisääntymisviettiensä orjiksi on niin ikään epäkorrektia. Sen sijaan monen mielestä on ihan ok kutsua meitä vapaaehtoisesti lapsettomia itsekkäiksi tai joksikin vielä pahemmaksi. Emme myöskään voi koskaan olla aidosti onnellisia tai ymmärtää mistä elämässä pohjimmiltaan on kysymys, koska emme itse ”luo uutta elämää”. Suomalaisten uhkaava sukupuutto nostetaan syyllistävässä keskustelussa säännöllisesti esiin – ylikansoituksen aiheuttamista ongelmista puhutaan huomattavasti harvemmin.

Perheideaali on modernin ajan todellinen valtauskonto ja viimeinen pyhä lehmä. Tämä näkyy räikeimmin siinä, miten yhteiskunta rikkoo ihmisen oikeutta omaan ruumiiseensa ja säätelee lakipykälin sterilisaation saamista. 18-vuotias voi lain mukaan ottaa pikavippejä, leikkauttaa itsensä plastiikkakirurgilla sarjakuvahahmon näköiseksi – tai hankkia lapsen seksiä harrastamalla. Mutta auta armias, jos hän päättää pitäytyä loppuiäkseen hankkimasta lapsia.

Sterilisaation alaikäraja on Suomessa 30 vuotta, korkeampi kuin missään muussa asiassa: viskipullon esimerkiksi voi ostaa 21-vuotiaana ja lapsen adoptoida 25-vuotiaana. Edes korkean alaikärajan ylittäminen ei takaa sterilisaation saamista. Kolmikymppinen voi kohdata lääkäreitä, jotka yrittävät kieltäytyä operaatiosta joko valehdellen päin naamaa sterilisaation lainmukaisista ehdoista tai ryhtyen saarnaamaan odotettavissa olevasta ”mielen muuttumisesta”. Valitettavan moni ei tässä tilanteessa tiedä oikeuksiaan tai osaa niitä vaatia.

Vapaaehtoisesti lapseton mies voi kuulla moralisoivia kommentteja haluttomuudestaan levittää siementään ja ”itsekkyydestä omia geenejä kohtaan” (kyllä, tämä tarina on tosi). Erityisen alttiita sterilisaatiosyyllistämiselle ovat kuitenkin naiset ja sellaisiksi oletetut. Viime vuosisadan aikana naiset on tunnustettu täysijärkisiksi, kokonaisiksi ihmisiksi, mutta sterilisaation ja lapsettomuuden suhteen asenteet näkyvät juuttuneen tiukasti 1800-luvulle. Nainen ei voi todella tietää mitä haluaa tai mikä hänelle on hyväksi, sillä hänen mielensä on ailahteleva kuin kevätsää. Hän tarvitsee yhteiskuntaa katsomaan peräänsä, ettei vain tekisi päätöksiä, jotka myöhemmin ehkä kaduttavat.

Patriarkaalisessa kulttuurissa naisen olemassaolon ainoa oikeutus on äitiys. Nykyään nainen voi käydä töissä, mutta hänen on samalla syytä muistaa Luontaisen Naisellisuutensa™ velvoitteet. Mutta oli syyllistetyn sukupuoli mikä tahansa, syyllistäjät katsovat oikeudekseen kertoa hänelle, ettei hän elä ”täyttä elämää”.

Kiitoksia huolenpidosta, te lähimmäisenrakkauden ylimmät edustajat, mutta minä olen onnellinen näin. Vähemmän holhoavassa yhteiskunnassa olisin hankkinut sterilisaation ajat sitten. Päätöksestäni huolimatta elämäni on täynnä merkitystä ja minä olen kokonainen ihminen. Pystyttehän te sanomaan samoin?
 

Lue myös: Mikä vois olla sen vittumaisempaa?

 

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Mä olen kanssa vela - mutta enpä muista, että minua olisi ko. päätöksestä koskaan ns. ripitetty. Heh, ehkä se johtuu mun luonteesta - porukka varmaan mielessään kiittelee, etten ole lisääntynyt? :D 

No ei, mutta vakavasti ottaen; näin neljänkympin ylittäneenä lisääntymiskysymyksiä tulee onneksi enää harvoin (paitsi mutsi jaksaa vielä muistuttaa silloin tällöin, ettei ole liian myöhäistä - kyllä on äiti -), mutta siinä kolmenkympin korvilla joku joskus tuli kysyneeksi. Silloinkin riitti asiallinen "emme halua lapsia", eikä siitä sen enempää alettu moralisoimaan. 

Mä en muuten ole koskaan edes harkinnut sterilisaatiota. Kokemuksesta nimittäin tiedän, että joskus, aniharvoin, ihmisen mieli saattaa muuttua. 

 

Tässä kolmenkympin kynnyksellä on tullut aika paljon pohdittua lapsettomana tätä lapsiasiaa. Monesti on täytynyt pysähtyä miettimään, että harkitsenko lasten hankkimista ainoastaan siksi, koska niin minun odotetaan niin tekevän (viimeistään "tässä iässä") ja koko lähipiiri kuhisee joko odottavia äitejä tai lapsellisia? Sterilisaatiota en usko koskaan hankkivani juuri sen takia, että ihmisen mieli on ailahtelevainen. Mutta olen samaa mieltä kanssasi, että siihen pitäisi voida olla mahdollisuus jo ennen kolmeakymmentä.  

 

Äskoo (Ei varmistettu)

Mä olen kyllä sen kannalla, että kannattaa odottaa. Ehkäistä voi niin monella eri tapaa - itselleni ei passaa hormonaalinen ehkäisy, mutta lapsiluku pysyy silti kurissa ilman steriilisaatiotakin. Ihmisen mieli kun on ailahtelevainen, ja lisääntymisen tarve on meissä syvällä - muutenhan oltaisiin sukupuutossa. Steriilisaation purku ei ole ilmaista lystiä sekään, ja yhtälailla kun ihmisellä on oikeus vaatia sterilisaatiota, on käsittääkseni oikeus vaatia sen purkua. Yhteiskunnan rahoilla molemmat.

Minne siis moinen hoppu? Vapaaehtoisesti lapseton voi olla myös lisääntymiskykyinen ihminen, vaatii vaan vähän vaivannäköä, niinkuin meillä muillakin jotka ei (enempää) lapsia halua. Saathan sinä sen steriilisaation kuitenkin myöhemmin!

CougarWoman
CougarWoman

Mä käsitin pointin niin, että olisi kiva (!!) jos se [sterilisaatio] olisi kuitenkin mahdollisuus; oma valinta, jonka saisi iästä riippumatta. Eri asia sitten käyttääkö sen mahdollisuuden. 

Artemis Kelosaari (Ei varmistettu) http://artemiskelosaari.blogspot.fi

^Juurikin näin. Kyse ei ole mistään sen enemmästä tai vähemmästä kuin ihmisen oikeudesta omaan ruumiiseensa. Periaatekysymyksestä. Aiempaan kommenttiin viitaten: keikä ovat nämä "me", joissa "lisääntymistarve" on syvällä? Minä en selvästikään heihin kuulu, eikä kuulu moni muukaan. Vai selittäisitkö asiasta mitään ymmärtämättömälle, mitä tällaisella "lisääntymistarpeella" tarkoitat? Missä tilanteessa sellainen näkyy, ja miten? Onko se sama asia kuin seksuaalinen himo -- jota ihminen voi ensinnäkin kontrolloida kuten muitakin impulssejaan, jota toiseksi voi purkaa noin sadalla ja yhdellä muullakin tavalla kuin potentiaalisesti lisääntymiseen johtavalla seksillä, ja jota sitäkään eivät kaikki edes koe?

Vierailija (Ei varmistettu)

Lisääntymisen tarve on ihmisillä niin kuin eläimilläkin yksi perustarpeista, joskaan ei ihan yhtä päivittäinen kuin syöminen ja juominen. Se on seurausta ihan suoraan evoluutiosta, sillä sukuaan jatkamattomien yksilöiden geenit katoavat perimästä. Ihminen alkaa kuitenkin olla jo sen verran monimutkainen kokonaisuus, että pelkät geenit eivät haluja ratkaise, vaan yksilöllisiä eroja on paljon. Joillain ihmisillä tuo tarve nousee pinnalle vasta (liian) myöhäisellä iällä, joillakin se menee ohi ja joillakin se ei tule vastaan koskaan.

Itse olen myös nykyään vapaaehtoisesti lapseton ja kannatan lapsettomien oikeuksia, mutta en näe tarvetta sterilisaatioikärajan laskemiselle. Olen itse asiassa jo ylittänyt rajan reilusti, mutta en ole operaatiota suorittanut, vaikka ehkä sekin vielä tulee tehtyä. Ymmärrän sen, että jotkut ovat varmoja asiasta jo nuorempana, mutta yhteiskunnan puolelta ei ole mitenkään mahdollista erottaa toisistaan niitä, jotkat tietävät varmasti, ja niitä, jotka luulevat tietävänsä varmasti. Monet jyrkätkin mielipiteet näet muuttuvat. Varmasti lähes kaikki naimisiin menijätkin ovat varmoja olevansa poikkeus erotodennäköisyystilastoihin, mutta eivät lopulta kuitenkaan ole. On hyvin vaikea olla varma omasta tulevaisuuden mielipiteestään.

Mitä tulee oikeudesta omaan ruumiiseen, niin lääketieteellisesti ei-välttämättömän operaation vaatimisen kuulumisesta siihen voidaan olla montaa mieltä. Näkisin ennemmin niin, että kaikilla on oltava oikeus kieltäytyä lääketieteellisistä operaatioista tähän oikeuteen vedoten, mutta en oikein näe asiaa toisinpäin.

sea (Ei varmistettu)

Erään ruotsalaisen tutkimuksen mukaan sterilisaation purku on harvinaista ja yleensä purkua haluavat ne joilla on jo lapsia, lapsettomat pyytävät purkua todella harvoin (en muista prosenttia, mutta olisiko ollut joku alle 4). Ne lapsettomat jotka steriin päätyvät, ovat usein käyneet läpi pitkän miettimisprossessin. Harvoin siinä enää mieli muuttuu.

sea (Ei varmistettu)

Paitsi löysinpäs tälläisen amerikkalaisen tutkimuksen, kun menin etsimään sitä ruotsalaista. Tässä lopputulos oli kyllä ihan sama, lapsettomat harvemmin katuu.

Suomessahan sterejä ei ylipäätään pureta vuositasolla kun noin 20, että mistään mittavasta määrästä ei ole kyse.

http://journals.lww.com/greenjournal/Fulltext/1999/06000/Poststerilizati...

Katatonik (Ei varmistettu)

Voisitko perustella, mistä syystä pitäisi pysyä lisääntymiskykyisenä kun ei niitä lapsia vain yksinkertaisesti halua eikä ole vähäisintäkään hoivaviettiä?
Se, että sinulla (ja monilla muilla) on lisääntymisvietti, ei tarkoita että kaikilla se olisi.

Itselleni ei hormonaaliset ehkäisymenetelmät sovi pätkääkään (kaikenlaista on kokeiltu, koska lääkärit jankuttavat jatkuvasti mielen muuttumisesta huolimatta 32 vuoden iästäni). Olen siis jo ylittänyt tuon lain salliman ikärajan ja silti sen lähetteen saaminen näyttää olevan kiven alla.
Kortsujen kanssa räpläily vie kuitenkin seksistä fiilistä ja kuparikierukka ei sovi endometrioosin takia. Olen tiennyt jo alakouluikäisestä lähtien, ettei minusta tule koskaan äitiä.

En sano, etteikö joillakin yksittäisillä henkilöillä voisi mieli muuttua, mutta itseni kohdalla en näe millään muotoa tarpeellisena pysyä turhaan lisääntymiskykyisenä ja kiusata mieltäni ja vartaloani hormonikuralla yhtään enempää.

Sitä paitsi yhteiskunnan rahoillahan se lasten saaminenkin (en käytä sanaa "tekeminen", koska tiedän, ettei niitä noin vain tehdä ja monet kärsivät lapsettomuudesta) tapahtuu. Synnytys sairaalassa, neuvolapalvelut, lapsilisät, lastentarhat, koulut. Turha vetää tuota "yhteiskunnan rahoilla"-korttia peliin tässä asiassa. Vaikea uskoa sterilisaatioiden saatika niiden äärimmäisen alhaisten purkumäärien kaatavan tämän maan taloutta.

Tarhuri (Ei varmistettu)

Itse en voi saada kohdun limakalvon poistoa vielä muutamaan vuoteen koska kyseisen toimenpiteen jälkeen ei voi / saisi tulla raskaaksi. Joudun siis kärvistelemään erittäin runsaiden, kivuliaiden, anemiaa ja työkyvyttömyyttä aiheuttavien kuukautisten kanssa ratkaisevat vuodet (uran näkökulmasta). Minulla ei ole koskaan ollut aikomustakaan hankkia omia lapsia. Olen todella paljon tekemisissä lasten kanssa ja varmasti käynyt asian läpi mielessäni. Pidän lapsista, mutten pidä vanhemmuudesta - sitäkin pääsen seuraamaan ns. aitiopaikalta.

Rasittavaa kun joutuu perustelemaan ja todistelemaan omaa päätöstään. Ja entä sitten jos tulisinkin katumapäälle? Katuvathan jotkut vanhemmatkin lasten hankkimista - se jos mikä murheellista. En ymmärrä miksi juuri vapaaehtoisesti lapsetonta pitää holhota tässä asiassa. Kysytäänkö lasten hankintaa suunnittelevilta aikuisilta että "oletko nyt ihan varma?". Ajatelkaa jos lapsen hankintaa pitäisi harkita vuosikausia siltä varalta että mieli tai olosuhteet muuttuvat,

If U Seek Amy (Ei varmistettu)

Itse jouduin taistelemaan yli kymmenen vuoden ajan lääkärien kanssa kohdunpoistosta, jumalattomien ja elämänlaadun täysin tuhoavien kipujen takia. En sinänsä ollut varma olisinko lapsia halunnut, olin yrittänyt tulla raskaaksi siinä onnistumatta, mutta kivut alkoivat olla niin hirveät että pelkäsin niitä jo enemmän kuin ajatusta loppuelämän lapsettomuudesta.

Sitten eräällä lääkärikäynnillä olin saanut niin tarpeekseni kivuista ja elämästä jatkuvassa kipujen pelossa sekä kipulääkkeiden aiheuttamassa sivuoirehelvetissä, että sanoin lääkärille että jos en nyt saa kohdunpoistoon sitä lähetettä niin menen täältä suoraan kotiin ja vedän itseltäni nirrin veks, koska en yksinkertaisesti pysty elämään kipujen kanssa enää.
Lääkäri onneksi näki että etten oikeasti vitsaillut enää asiasta. Kivut olivat vieneet minulta kaikki mahdollisuudet käydä töissä, elää normaalia elämää, mielenterveyteni oli alkanut rakoilla enkä nähnyt elämässä enää mitään järkeä sen ollen minulle lähes pelkkää kipua tai sen pelkäämistä, olin aivan luovuttamisen partaalla.

Hän vastasi että "No, jokaisella on suomessa oikeus päättää omasta kehostaan, joten jos todella vaadit kohdunpoistoa, en sitä voi sinulta kieltää, toivottavasti et vaan tule katumaan sitä päätöstä" ja kirjoitti vihdoin lähetteen.

Lähdin itkien vastaanotolta, olin niin onnellinen, en meinannut uskoa että vihdoin pääsisin kivuista, vaikka iso hinta kivuttomuudella tulisikin olemaan; en voisi koskaan tulla raskaaksi.

Nyt, kun leikkauksesta on kulunut muutama vuosi alan jo pikkuhiljaa tottua ajatukseen ettei enää oikeasti tarvitse suunnitella elämäänsä kipujen mukaan, ei tarvitse enää elää jatkuvassa kipujen pelossa, eikä syödä joka kk järkyttävää tramal/panacod/burana800/norflex/diapam-coctailia niidenkin viedessä vain sen pahimman terän kivuilta, eniten auttoi jos sain lääkkeillä vain tajun pois ennenkuin kipu vei sen. En uskalla edes muistella kuinka monta kertaa olin lähellä päästä hengestäni pelkästään noilla lääkemäärillä.

(Ja niille ketkä miettivät eikö mitään muuta edes yritetty kokeilla kuin kipulääkkeitä, kaikkea kokeiltiin, hormonaalisista ehkäisymuodoista akupunktioon, magneettihoitoa, kuuma/kylmä-hoitoa, meditointia ja energiahoitoa. Olin valmis kokeilemaan mitä vaan. Yritettiin syödä ehkäisypillereitä puolen vuoden jaksoissa putkeen mutta kivut tulivat silloinkin, mikään ei auttanut ja hormonirenkaat ja pillerit aiheuttivat lisäksi järkyttävästi sivuoireita kuten jatkuvaa migreeniä, mielialanvaihteluita sekä lihomista.)

Vaatikaa lääkäriltä kohdunpoisto jos olette varmoja että sen haluatte tai tarvitsette. 30 ikäraja tai tietty lapsimäärä on vain sitä varten ettei lääkärit enää sen jälkeen ala inttämään vastaan. Ymmärrän kyllä täysin lääkäreiden haluttomuuden tehdä strerilisaatio nuorelle lapsettomalle koska ihmisen mieli on muuttuvainen, varsinkin nuorena, mutta itse en ole katunut PÄIVÄÄKÄÄN.
Päinvastoin, tuntui että elämäni pääsi vasta alkamaan kun pääsin vihdoinkin kivuista eroon :) Leikkaus todellakin pelasti henkeni.

(Harvoin netissä kirjoittelen mitään, mutta olisin todella toivonut jonkun kertovan minulle aikasemmin oikeuksistani saada kohdunpoisto lääkäreiden eriävästä mielipiteestä huolimatta vaikka olin alle 30. Olisin säästynyt niin isolta helvetiltä. Jos kokemukseni avulla yksikin saman asian kanssa painiva nainen saa vihdoin tarvitsemaansa apua niin olen todella onnellinen.)

Ja kaikille mimmeille ketkä kipujen kanssa edelleen taistelee, tsemppiä ihan helkutisti ja VAATIKAA sitä hoitoa sekä tutkimuksia kunnes syy selviää. Kivut ovat AINA merkki siitä että jokin ei ole kohdallaan. Vaikka minullakin epäiltiin endometrioosia ja tähystysleikkauksessa ei näkynyt mitään merkkejä mistään, vasta kohdunpoistossa selvisi että samantyyppistä endo-kasvustoa kasvoi kohdun lihaksen SISÄLLÄ mikä aiheutti siis ne jumalattomat kivut ja sekä oli todennäköisin syy myös siihen etten tullut raskaaksi vaikka olin jossain vaiheessa useamman vuoden ilman ehkäisyä.
Vaihtakaa lääkäriä niin monta kertaa että joku vihdoin ymmärtää. Tai menkää yksityiselle, voi olla että sitä kautta saattaisi saada lähetteen leikkaukseen myös hieman helpommin kuin kunnallisella.

Amy <3

sea (Ei varmistettu)

Jos sterilisaatio olisi sama kun kohdunpoisto, olisin ollut leikkauspöydällä heti kun 30v rapsahti mittariin. Koska sterilisaatio kuitenkin on vain munanjohtimien tukkiminen (klipsi tai essure), en ole viitsinyt vaivautua. Omalla kohdalla kun kuukautiset on se mistä tahtoisin eroon, lapsettomuuden lisäksi, ja siihen steri ei auta, joten tällä hetkellä ne pysyy poissa vain e-pillereillä eli steri on raskauden kannalta turha.

minsu
Mainostaulujen takana

Maailma on ääliöitä täynnä, mutta pitääkö idioottimaisuuteen vastata idioottimaisuudella? Olen täysin samaa mieltä siitä, että jokaisella tulisi olla täysi oikeus päättää omasta kehostaan, koskeepa se sitten aborttia tai sterilisaatiota. Mutta en näe pointtia siinä, että tulee ensin itse haukutuksi itsekkääksi ja tekee saman vastakkaiseksi osapuoleksi oletetulle, vähän eri argumentein. Rakentavan keskustelun tästä aiheesta saisi ilman, että leimaa lapsen hankkineet ihmiset "lisääntymisviettiensä orjiksi", mutta ei toki yhtä raflaavaa ja provosoivaa. Tämä aloitus oli vähän kuin kaksivuotiaiden riita hiekkalaatikolla: toinen lyö toista lapiolla päähän ja toinen lyö takaisin tuplasti kovempaa.

Ja kyllä, pystyn sanomaan eläväni merkityksellistä elämää. Kyllä, olen kokonainen ihminen ja nainen. Kyllä, olen myös äiti. Mutta ei, en koe täyttäneeni "luontaisen naiseuteni velvollisuutta" hankittuani lapsen.

Toimistosta (Ei varmistettu)

Samaa mieltä. Vaikka itse parhaillani odotankin esikoistani, harkitsimme mieheni kanssa päätöstä lapsenteosta todella kauan ja tarkkaan, joten en kuvailisi ainakaan itseäni "lisääntymisviettini orjaksi". Asiaan vaikuttivat paitsi työelämään liittyvät seikat myös esimerkiksi krooninen sairauteni, joka tuli ottaa huomioon raskauden suunnittelussa.

Kaikki ei siis aina ole niin mustavalkoista kuin mitä tekstissä annetaan ymmärtää.

Minulle puolestaan on ihan se ja sama, hankkiiko vai jättääkö joku hankkimatta lapsia. Se on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu, enkä minä ainakaan lähde ketään sen vuoksi tuomitsemaan.

Elämäni on ollut tähän saakka todella "täyttä" ja hyvää ilman lasta, mutta uskon, että siitä muodostuu eri lailla hyvä lapsen kanssa. :) Lapsen saaminen ei kuitenkaan ole elämäni ainoa sisältö tai tarkoitus, edelleenkään.

Enfant Terrible

<3 kiitos tästä! 

Huhhuh (Ei varmistettu)

No sinähän se totuuden torvi olet!

Lääkärien keskellä kasvanut (Ei varmistettu)

Sterilisaation katuminen on lääkärituttavieni mukaan todella, todella yleistä. Sitten sitä yritetään purkaa ja tilannetta korjata myöhemmin - yleensä vailla tuloksia - yhteiskunnan rahoilla. Tällä perusteella ymmärrän sen, että ikäraja on korkea ja etteivät lääkärit siihen mielellään ryhdy. Jos sterilisaation saisi julkisella puolella, mutta korjaustoimenpiteet pitäisi tehdä yksityispuolella ilman kela-korvauksia, ehkä lainsäädäntö aiheesta olisi toisenlainen.

sea (Ei varmistettu)

Sterilisaatioita tehdään naisille noin 2300 vuodessa ja puretaan vuosi vuodelta vähemmän, tällä hetkellä alle 20 vuodessa. Onko se todella todella yleistä?

Minusta sterilisaation kieltämistä tai korkeaa ikärajaa ei voida perustella sillä, että alle 20 ihmistä vuodessa katuu toimenpidettä, etenkin kun heistä suurin osa on niitä joilla on jo lapsia. Purku voitaisi määrätä omakustanteiseksi, jolloin "se joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön".

SAn (Ei varmistettu)

Sterilisaation purkutoimenpide ei kuulu nykyäänkään julkisen terveydenhuollon palveluihin. Eli yksityisellä omakustanteisesti asian joutuu hoitamaan, jos tulee katumapäälle. Näin sanoo Raskauden ehkäisyn Käypä Hoito -suositus 13.11.2015.

Satunnainen Tarkkailija (Ei varmistettu)

Omavalintaisesti lapsettoman pariskunnan miesosapuolena täytyy todeta, että olemme loppujen lopuksi saaneet osaksemme hyvin vähän negatiivisia kommentteja aiheesta. Oma ikäluokka (n. 30-40v) erityisesti suhtautuu hyvin ymmärtäväisesti tai vähintäänkin neutraalisti.

Väitän, että suhtautuminen omavalintaiseen lapsettomuuteen on paljolti sukupolvikysymys. Oman ikäluokkani vanhemmat ja isovanhemmat tapasivat suhtautua asioihin mentaliteetilla "pitää tehdä, koska pitää tehdä". Duunia painettiin niska limassa pienellä palkalla, koska sen kuviteltiin antavan sankarin tai pyhimiksen viitan harteille. Oma sukupolveni sen sijaan tajusi oman arvonsa ja ymmärsi että jos käteen jää vaan känsöjä, on parempi etsiä jotain mielekkäämpää tekemistä.

Lapsia ei voi - tai ei ainakaan pitäisi - katsoa hyötynäkökulmasta. Perimmäinen pointti on kuitenkin sama, ei lapsia tarvitse hankkia siksi, että vaan pitää. Mikään kosminen ja karminen oikeudenmukaisuus ei toteudu sillä yhtään enempää, että jokaikinen meistä vuorollaan kärsii vanhemmuudet "iloista".

Älkää ottako edellistä lausetta väärin. Kyllä se vanhemmuus sisältää ihan oikeasti paljon suuria iloja ja voi olla hyvin palkitsevaa, se vaan ei ole kaikkia varten.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oletkin mies.

jazka (Ei varmistettu)

Hyvä blogi. Itse olen vapaaehtoisesti lapset myöskin ja miettinyt viimeaikoina vasektomiaa. Tosin en ole ollut aikoihin parisuhteessa eikä minulla ole seksielämääkään ollut niin sinänsä ei ajankohtaista. Itse olen ollut vela jo alle 18-vuotiaana. Jotenkin kouluaikoina kun piti piirtää itsensä tulevaisuuden kuva ja kaikilla tyyliin oli omakotitalo,tila-auto ja perhe niin koin sen jo silloin täysin vieraaksi ja minulle sopimattomaksi ja oudoksi maailmaksi. Myöhemmin kun asiasta joskus puhuin sukulaisten kanssa niin kommentit oli odotetusti "Kyllä se mieli vielä vuosien aikana muuttuu..." Päinvastoin. Se on vain vahvistunut. Tämä on monen asian summa: Osittain itsekkäät syyt,osittain yleismaailmalliset syyt ja perimmäisin se etten voi olla jotain mitä en ole.

Ja jos mietitään maailmantilaa,hyvinvointi voitaisiin antaa kahdelle miljardille ihmiselle,nyt maapallon väkiluku on viisi miljardia. Ja ylikansoitus näkyy jo Suomessakin; Työpaikkoja ei kaikille riitä eikä asuntojakaan ja ei kaikille voida hyvinvointiakaan taata. Ja jos tässä nyt jossitellaan sukupuutolla niin jossitellaan sitten kunnolla: Olisikohan tämä maapallo yhtään hullumpi paikka ilman ihmisiä?

Albern Trampel (Ei varmistettu)

Maailman väkiluku on 7 miljardia.

mystery
Vision One

Mun mielestä ei kannattaisi koskaan sanoa, että olen näin aina ajatellut ja tulen aina ajattelemaan  :D eikä se ole hyvä mikään hyvä ja uskottava argumentti. Riittää ihan vaan jos sanoo että nyt tuntuu tältä ja sen pitäisi olla ihan tarpeeksi uskottava lause. 

Ihan vaan kun tiedän ihmisen joka oli 35 vuotiaaksi sitä mieltä että ei lapsia koskaan , kunnes tapasi miehen jonka kanssa tuli saman tien tunne että tämän kanssa lapsia heti. Samoin perheen "aina" halunnut saattaa yhtäkkiä alkaa inhtoa koko ajatusta. Ikinä ei voi tietää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin samaa mieltä! Tunnen yhden jos toisenkin, joiden mieli on muuttunut kun ovat tavanneet oikean henkilön. Ja ihan oma mieli on heillä muuttunut, ei kenenkään muun pakottamana ole sitten alkaneet haluamaan niitä lapsia. Itsellenikin lasten hankkiminen tuntuu jotenkin hyvin vieraalta ja kaukaiselta ajatukselta (täytän pian 30) mutta vaikka en tällä hetkellä ole siihen valmis, en voi mitenkään tietää mitä mieltä olen vaikka 10 vuoden päästä. Koen kaiken elämänkokemukseni myötä elämän olevan hyvin arvoituksellinen ja yllätyksiä täynnä, enkä oikein ymmärrä miksi ei voisi muutamaa vuotta odottaa sitä sterilisaatiota vaan se pitäisi saada nyt ja heti. (Nämä sairaustarinat ovat sitten asia erikseen.)

sea (Ei varmistettu)

Itse olen ollut vuosi vuodelta vain varmempi päätöksestäni ja koen loukkaavana, kun ulkopuoliset tulevat epäilemään minun kykyä tuntea itseni. En ole eläessäni potenut vauvakuumetta ja nuorempana "halusin" lapsia vain koska pidin sitä pakollisena, mutta haaveissani minulla oli aina vara palkata lastenhoitaja joka hoiti lapset, jotta minun ei tarvitsisi. Olen kuitenkin työkseni hoitanut lapsia vuosikausia ja lähipiiriini syntyi juuri tällä viikolla taas aivan ihana suloinen vauva. En silti halua omaa, ei kiitos. Jokaisen lapsikokemuksen myötä kantani on vain vahvistunut ja silti ulkopuoliset kokevat tietävänsä paremmin mitä minä elämässä haluan. Koska tulee se aika kun ulkopuolisetkin vihdoin voivat myöntää, etten muuta mieltäni? Kuolinvuoteellani? Siihen astiko minun on kestettävä "sä muutat mielesi"-puheita, ihan vain koska muut tietävät asiat paremmin?

Vähän kun minä nyt alkaisin sinulle (Vierailija) vakuuttamaan, että tietenkin olet valmis lapsen saamiseen, koska hei, minä tiedän paremmin ja minä tunnen monia jotka ovat saaneet lapsen yllätyksenä ja raskauden aikana valmistuneet äitiyteen! Anna mennä vaan, pyöräytä ihmeessä vauva jos toinenkin! Tokihan asiat aina kääntyy parhaiten päin ja sinä kasvat äitiyteen, eihän tässä leikissä voi epäonnistua, koska hei, luonto on määrittänyt naisen äidiksi! Minä tiedän! :P Ei, en todellakaan sanoisi sinulle näin, koska sinä olet se joka tuntee itsensä parhaiten enkä minä ole oikeutettu kyseenalaistamaan sinun päätöksiäsi.

Jos minä joku päivä alkaisin haluta lasta ja potea armotonta vauvakuumetta, menisin lääkäriin. Minussa olisi todennäköisesti jotain (hormonaalista) vikaa, koska en ole ikinä sellaista tuntenut. Vauvan haluaminen olisi poikkeava tila minussa, ei normaalia.

ps. Nykyinen kumppani ei ole se oikea?

mystery
Vision One

Mitä ihmettä, sulla meni mun pointti aiiiivan totaalisesti ohi :D en sanonut missään vaiheessa, että jokainen alkaa jossain vaiheessa kuitenkin haluta lasta. Sanoin että ihmisen mieli voi aina muuttua. Ihan oikeasti voi. Ei välttämättä muutu, mutta voi muuttua. Mihin suuntaan vaan, ja siksi käytinkin esimerkkinä myös vastakkaista ajatusta, että perhettä aina halunnut saattaakin alkaa inhota ajatusta. Aika kummaa miten nyt otit tän niin että "jokainen kasvaa äitiyteen", kun en niin sanonut. 

mystery
Vision One

Juuri näin, ihanaa että sinä ymmärsit mitä tarkoitin, toisin kun tuo alempi kommentoija. :)

P (Ei varmistettu)

Tässä taas esimerkki hyvää tarkoittavasta, mutta täysin asiattomasta lähestymistavasta. Mistä ihmeestä kumpuaa se ajattelutapa, että mikäli nainen ei halua lisääntyä, on kumppani hänelle väärä? On todella loukkaavaa arvioida muiden ihmissuhteita lisääntymistarpeen kautta. Se, että uuden kumppanin myötä mieli ja toiveet muuttuvat on toki täysin normaalia, mutta se ei välttämättä kerro siitä, että yksi olisi oikea ja toinen väärä. Esimerkiksi jonkun vanhan heilan kanssa on voinut unelmoida omasta pienmaatilasta keskellä ei mitään, toisen kanssa puolestaan tahtoisi muuttaa ulkomaille suurkaupunkiin.

Lapsien hankkiminen on vain yksi mielenmuutos ja kasvunpaikka muiden joukossa, ei yhtään vähemmän tai enemmän arvokaampi kuin muut kommentit. Se, että lisääntymistarpeen "löytymistä" pidetään suuntana kohti parempaa, kertoo nimenomaan siitä, ettei vapaaehtoisesti lapsettomien elämäntapaa ja valintoja kunnioiteta tai arvosteta.

Bu (Ei varmistettu)

En usko tässä tarkoitetun kumppanin tällöin olevan väärä, vaan että asiat kokee eri tavoin eri ihmisten kanssa.

Mä en ikinä halunnut lapsia, mies ei halunnut lapsia, enkä osannut kuvitella meitä pyörittämässä perhe-elämää. Mies oli kaikintavoin kunnollinen ja ihana ja niin olin minäkin, mutta ei vaan haluttu, eikä se vähentänyt yhtään sitä, miten oikeita oltiin toisillemme.

Olin 30+ kun se ero kuitenkin tuli. Seuraava mies halusi lapsia, mutta ei pitänyt sitä kynnyskysymyksenä, kun sanoin, että mä en halua. Ajan myötä oma mieli alkoi kuitenkin kallistua ehkä-kannalle, vaikka toinen ei siihen mitenkään painostanutkaan ja vaikka hän saattaa ihmisenä olla vähemmän oikea minulle kuin edeltäjänsä - hänen kanssaan visio perhe-elämästä tuntuu kuitenkin ihan eri tavalla hyvältä siinä, missä edellisessä kolmannen osapuolen lisääminen suhteeseen tuntui turhalta ja tylsältä ajatukselta. Se on yhä auki, tuleeko tässäkään suhteessa lisääntymistä koskaan tapahtumaan, toistaiseksi vedetään tuplaehkäisyllä.

Mä en ole koskaan kokenut mitään syyllistämistä lapsettomuudestani miltään taholta, enkä ole joutunut valintojani perustelemaan. Ottamatta kantaa sterilisaation lakisääteiseen rajoittamiseen toivoisin kaikkien ymmärtävän itse, että mieli voi muuttua yhtä hyvin, kuin olla muuttumatta. Se, että vänkää, että mieleni ei voi muuttua, tuntuu vähän lapselliselta - perustelisi mielummin olevansa valmis elämään tuskansa kanssa mielen mahdollisesti muuttuessa. Se, että sterilisaation purkuja ei tehdä paljoa, ei tarkoita, etteikö sitä halunneiden, jotka sitä eivät syystä tai toisesta saaneet, mieli olisi muuttunut, siitä tuskin mitään tilastoa on. Yksi kaveri intoili kolmekymppisyyden kynnyksellä sinkoavansa suoraan blokkaamaan piuhat, hän suhtautui jäärääpäisen varmasti ja lähes aggressiivisesti oikeuteensa olla tekemättä lapsia. Sterilisaatio jäi kuitenkin tekemättä, ja nyt 33 vuotiaana kuulin hänen sanovan, ettei kokisi lisääntymistä enää täysin absurdina optiona. Elämäntilanteet ja elämässä olevat ihmiset ohjaavat näitä ajatuksia aika paljon kuitenkin.

Bu (Ei varmistettu)

En usko tässä tarkoitetun kumppanin tällöin olevan väärä, vaan että asiat kokee eri tavoin eri ihmisten kanssa.

Mä en ikinä halunnut lapsia, mies ei halunnut lapsia, enkä osannut kuvitella meitä pyörittämässä perhe-elämää. Mies oli kaikintavoin kunnollinen ja ihana ja niin olin minäkin, mutta ei vaan haluttu, eikä se vähentänyt yhtään sitä, miten oikeita oltiin toisillemme.

Olin 30+ kun se ero kuitenkin tuli. Seuraava mies halusi lapsia, mutta ei pitänyt sitä kynnyskysymyksenä, kun sanoin, että mä en halua. Ajan myötä oma mieli alkoi kuitenkin kallistua ehkä-kannalle, vaikka toinen ei siihen mitenkään painostanutkaan ja vaikka hän saattaa ihmisenä olla vähemmän oikea minulle kuin edeltäjänsä - hänen kanssaan visio perhe-elämästä tuntuu kuitenkin ihan eri tavalla hyvältä siinä, missä edellisessä kolmannen osapuolen lisääminen suhteeseen tuntui turhalta ja tylsältä ajatukselta. Se on yhä auki, tuleeko tässäkään suhteessa lisääntymistä koskaan tapahtumaan, toistaiseksi vedetään tuplaehkäisyllä.

Mä en ole koskaan kokenut mitään syyllistämistä lapsettomuudestani miltään taholta, enkä ole joutunut valintojani perustelemaan. Ottamatta kantaa sterilisaation lakisääteiseen rajoittamiseen toivoisin kaikkien ymmärtävän itse, että mieli voi muuttua yhtä hyvin, kuin olla muuttumatta. Se, että vänkää, että mieleni ei voi muuttua, tuntuu vähän lapselliselta - perustelisi mielummin olevansa valmis elämään tuskansa kanssa mielen mahdollisesti muuttuessa. Se, että sterilisaation purkuja ei tehdä paljoa, ei tarkoita, etteikö sitä halunneiden, jotka sitä eivät syystä tai toisesta saaneet, mieli olisi muuttunut, siitä tuskin mitään tilastoa on. Yksi kaveri intoili kolmekymppisyyden kynnyksellä sinkoavansa suoraan blokkaamaan piuhat, hän suhtautui jäärääpäisen varmasti ja lähes aggressiivisesti oikeuteensa olla tekemättä lapsia. Sterilisaatio jäi kuitenkin tekemättä, ja nyt 33 vuotiaana kuulin hänen sanovan, ettei kokisi lisääntymistä enää täysin absurdina optiona. Elämäntilanteet ja elämässä olevat ihmiset ohjaavat näitä ajatuksia aika paljon kuitenkin.

Ilargia (Ei varmistettu)

Mutta toisaalta ihmiset tekevät koko ajan kaikenlaisia päätöksiä, jotka sulkevat pois muita mahdollisuuksia (tai tekevät ne ainakin huomattavasti aiempaa vaikeammiksi). Ikinä ei voi tietää, vaikka myöhemmin ajattelisi, että "olisinpa ottanut sen työn/jättänyt sen idiootin/ollut pettämättä/ollut jättämättä/jäänyt siihen kamalalta tuntuneeseen opiskelupaikkaan vielä vuodeksi/hakenut muualle/sopinut riidan ajoissa/jäänyt vielä tunniksi bileisiin/jättänyt ottamatta tatuoinnin, joka estää aivokuvan ottamisen/yrittänyt saada lapsen/yrittänyt saada lapsen myöhemmin/ollut tekemättä lasta ollenkaan...". Ja kuitenkaan kaikkia vaihtoehtoja ei voi pitää avoimena.

Miksi juuri sterilisaatio on se valinta, jonka katumiselta yhteiskunnan pitää ihmisiä suojella?

Tahatonta lapsettomuutta 3 vuotta (Ei varmistettu)

Koska se, ettei saa lasta silloin kun sitä kovasti toivoo, on ehkä raastavin ja surullisin asia, jonka joutuu elämässään kohtaamaan, ja monille elämän suurin kriisi?

JustJoo (Ei varmistettu)

"Koska se, ettei saa lasta silloin kun sitä kovasti toivoo, on ehkä raastavin ja surullisin asia, jonka joutuu elämässään kohtaamaan, ja monille elämän suurin kriisi?"

Tämä on sun mielipiteesi.

Pamsu
Osien summa

Me eletään historiallisesti uskomattoman mahdollistavaa aikaa: e-pillerit on olleet saatavilla vasta 50 vuotta, eikä niitäkään ole meidän kulttuuri oikein sallinut kuin ehkä viimeiset 35 vuotta (ihan oma arvio kyllä, mutta jos kyselette vanhemmiltanne, niin ehkä saadaan tarkennusta). Vapaaehtoinen lapsettomuus on siis oikeasti tosi tuore vaihtoehto!

Siksi en ihmettele, että tämä aihe on kosketusarka. Meitä ei olisi, jos joku ei olisi suostunut saamaan lapsia; kautta aikojen on ollut ihmisiä, jotka ovat lapsia saaneet vastentahtoisesti sekä ihmisiä, jotka toiveistaan huolimatta jääneet ilman lapsia. Ensimmäistä kertaa ikinä voidaan nyt miettiä tosissaan, että millainen olisi yhteiskunta ilman lapsia.

Tytsy x (Ei varmistettu)

En välttämättä ymmärrä tämän kirjoituksen taustoja kovin hyvin, mutta se kummastuttaa minua. On harmillista, että joku joutuu kärsimään kivuista ja kuukautisista tahtomattaan ja kokee, että koska hän on valinnut lapsettomuuden, nämä riesat tulisi häneltä poistaa yhteiskunnan toimesta. Niin. Itse valitsin äitiyden ja olen kieltämättä saanut paljon tukea sen valinnan vaatimiin lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Toisaalta, niinä aikoina, joina en ole raskaana, olen täsmälleen samassa tilanteessa lapsettoman naisen kanssa kuukautisineni ja kestän ne mukisematta. Minusta sterilisaatio-ikärajasta voi aloittaa keskustelun, mutta onko asiallista asettaa lisääntyneet naiset jotenkin vastapuoleksi ja pitää heidän valintaansa vähemmän arvokkaana?

Faktat, faktat (Ei varmistettu)

Sterilisaatiossa kohtua ei poisteta joten kuukautiset jatkuvat aivan normaalisti sen jälkeen. Kolme lasta synnyttänyt nainen saa sterilisaation myös alle 30-vuotiaana, joten en ihan ymmärrä miten koet äitinä olevasi huonommassa asemassa lisääntymisterveytesi suhteen.

Ihan kiva muuten että kestät omat kuukautisesi mukisematta mutta niillä, joille ne aiheuttavat anemiaa, invalidisoivaa helvetillistä kipua ym. ei taida ihan lääkkeeksi pikku reipastuminen riittää.

Lapseton (Ei varmistettu)

Olisinpa minäkin vapaaehtoisesti lapseton. Väitän olevani, vaikka oikeasti olen yrittänyt tulla raskaaksi. En halua lapsettomuushoitoja, koska niin syvälle en tahdo vaipua lapsettomuuten. Ja pahimmillaan kokea epäonnistuminen ja sitten on parhaat vuodet elämästä sekä paljon rahaa käytetty vain oman kohtalon surkutteluun. Niinpä yritän olla "vapaaehtoisesti" tilanteessani, koska se on paljon kivempaa. Siinä on vaan se ongelma, että miten huijata itseään?

Infertile (Ei varmistettu)

Anteeksi vaan, mutta täytyy sanoa, että tilanteesi kuulostaa kamalalta. Tiedän miltä tahaton lapsettomuus tuntuu, sillä olen kokenut sen hoitoineen. Olihan se hirveää aikaa, mutta siitä pääsi yli vain käymällä sen läpi, tavalla tai toisella. Jos olisin leikkinyt, etten lasta tahdokaan, leikkisin sitä leikkiä varmasti vieläkin. Jonkinlaisena kohtalontoverina rohkaisen sinua ottamaan härkää sarvista. Ihmiset käsittelevät ongelmansa eri tavalla, mutta itsensä huijaaminen tuskin on koskaan hyvä idea!

- (Ei varmistettu)

Toivottavasti kukaan ei tämän kommentin myötä tule muistuttamaan siitä, että vapaaehtoisesti lapsettomien tulisi ajatella heitä, jotka tahtovat lapsia, mutta eivät heitä voi saada. En siis tarkoita, että Lapseton syyllistäisi tässä ketään, tuli vain mieleen, että tätä argumenttia käytetään usein.

Paljon tsemppiä Lapsettoman elämään! Toivottavasti tulisit sinuiksi tilanteesi kanssa tai löytäisit jonkin toisen tavan saada lapsen elämääsi - joillekin ratkaisuksi löytyy esimerkiksi adoptio tai sijaissynnyttäminen. Kuten toinenkin kommentoija sanoi, itselleen valehteminen ei auta, mutta se ei tarkoita, etteikö tilannetta pystyisi raskaan prosessin jälkeen hyväksymään.

- (Ei varmistettu)

Toivottavasti kukaan ei tämän kommentin myötä tule muistuttamaan siitä, että vapaaehtoisesti lapsettomien tulisi ajatella heitä, jotka tahtovat lapsia, mutta eivät heitä voi saada. En siis tarkoita, että Lapseton syyllistäisi tässä ketään, tuli vain mieleen, että tätä argumenttia käytetään usein.

Paljon tsemppiä Lapsettoman elämään! Toivottavasti tulisit sinuiksi tilanteesi kanssa tai löytäisit jonkin toisen tavan saada lapsen elämääsi - joillekin ratkaisuksi löytyy esimerkiksi adoptio tai sijaissynnyttäminen. Kuten toinenkin kommentoija sanoi, itselleen valehteminen ei auta, mutta se ei tarkoita, etteikö tilannetta pystyisi raskaan prosessin jälkeen hyväksymään.

Wendy122 (Ei varmistettu)

Mä oon kyllä sitä mieltä, et on hyvä et ikäraja on noin korkea. Anteeksi, mutta 18 vuotias on aika nuori "tietämään" mitä loppuelämältä haluaa. Ei minuakaan lastenhankkiminen kiinnostanut 18 vuotiaana. Nyt yli 30 vuotiaana lapsettomuuden kokeneena, mikään ei ole hirveämpää kun etten ehkä koskaan saa lapsia. 18 vuotiaana en olisi uskonut että asia voi tuntua niin pahalta kun "elämäni loppuisi tähän". Voi olla että sinun mielesi ei muutu. Sterilisaatio on kuitenkin aika lopullinen toimenpide. On tietysti, kauneusleikkauksetkin mutta se on hieman eri asia. Mitä jos muuttaisitkin mielesi eikä sterilisaatiota voisi purkaa?

Kommentoi