En tee lapsia, olen siis itsekäs ja merkityksetön

Lily_header_Artemis.jpg

 

Ihmisen lisääntyminen on mielestäni vastenmielinen asia ja lapset rasittavia. Minua ei liioin voisi vähempää kiinnostaa perhe-elämä: haluan keskittyä uran luomiseen ja viettää sen ulkopuolisen ajan uppoutuen kaikkiin mahdollisiin elämän nautintoihin, joihin ei kuulu lastenhoito. Olen 26-vuotias ja olen ajatellut näin käytännössä aina.

Näin ei tietenkään saisi sanoa. Lapsia hankkineiden ihmisten kutsuminen lisääntymisviettiensä orjiksi on niin ikään epäkorrektia. Sen sijaan monen mielestä on ihan ok kutsua meitä vapaaehtoisesti lapsettomia itsekkäiksi tai joksikin vielä pahemmaksi. Emme myöskään voi koskaan olla aidosti onnellisia tai ymmärtää mistä elämässä pohjimmiltaan on kysymys, koska emme itse ”luo uutta elämää”. Suomalaisten uhkaava sukupuutto nostetaan syyllistävässä keskustelussa säännöllisesti esiin – ylikansoituksen aiheuttamista ongelmista puhutaan huomattavasti harvemmin.

Perheideaali on modernin ajan todellinen valtauskonto ja viimeinen pyhä lehmä. Tämä näkyy räikeimmin siinä, miten yhteiskunta rikkoo ihmisen oikeutta omaan ruumiiseensa ja säätelee lakipykälin sterilisaation saamista. 18-vuotias voi lain mukaan ottaa pikavippejä, leikkauttaa itsensä plastiikkakirurgilla sarjakuvahahmon näköiseksi – tai hankkia lapsen seksiä harrastamalla. Mutta auta armias, jos hän päättää pitäytyä loppuiäkseen hankkimasta lapsia.

Sterilisaation alaikäraja on Suomessa 30 vuotta, korkeampi kuin missään muussa asiassa: viskipullon esimerkiksi voi ostaa 21-vuotiaana ja lapsen adoptoida 25-vuotiaana. Edes korkean alaikärajan ylittäminen ei takaa sterilisaation saamista. Kolmikymppinen voi kohdata lääkäreitä, jotka yrittävät kieltäytyä operaatiosta joko valehdellen päin naamaa sterilisaation lainmukaisista ehdoista tai ryhtyen saarnaamaan odotettavissa olevasta ”mielen muuttumisesta”. Valitettavan moni ei tässä tilanteessa tiedä oikeuksiaan tai osaa niitä vaatia.

Vapaaehtoisesti lapseton mies voi kuulla moralisoivia kommentteja haluttomuudestaan levittää siementään ja ”itsekkyydestä omia geenejä kohtaan” (kyllä, tämä tarina on tosi). Erityisen alttiita sterilisaatiosyyllistämiselle ovat kuitenkin naiset ja sellaisiksi oletetut. Viime vuosisadan aikana naiset on tunnustettu täysijärkisiksi, kokonaisiksi ihmisiksi, mutta sterilisaation ja lapsettomuuden suhteen asenteet näkyvät juuttuneen tiukasti 1800-luvulle. Nainen ei voi todella tietää mitä haluaa tai mikä hänelle on hyväksi, sillä hänen mielensä on ailahteleva kuin kevätsää. Hän tarvitsee yhteiskuntaa katsomaan peräänsä, ettei vain tekisi päätöksiä, jotka myöhemmin ehkä kaduttavat.

Patriarkaalisessa kulttuurissa naisen olemassaolon ainoa oikeutus on äitiys. Nykyään nainen voi käydä töissä, mutta hänen on samalla syytä muistaa Luontaisen Naisellisuutensa™ velvoitteet. Mutta oli syyllistetyn sukupuoli mikä tahansa, syyllistäjät katsovat oikeudekseen kertoa hänelle, ettei hän elä ”täyttä elämää”.

Kiitoksia huolenpidosta, te lähimmäisenrakkauden ylimmät edustajat, mutta minä olen onnellinen näin. Vähemmän holhoavassa yhteiskunnassa olisin hankkinut sterilisaation ajat sitten. Päätöksestäni huolimatta elämäni on täynnä merkitystä ja minä olen kokonainen ihminen. Pystyttehän te sanomaan samoin?
 

Lue myös: Mikä vois olla sen vittumaisempaa?

 

Kommentit (42)
  1. Mä oon kyllä sitä mieltä, et on hyvä et ikäraja on noin korkea. Anteeksi, mutta 18 vuotias on aika nuori ”tietämään” mitä loppuelämältä haluaa. Ei minuakaan lastenhankkiminen kiinnostanut 18 vuotiaana. Nyt yli 30 vuotiaana lapsettomuuden kokeneena, mikään ei ole hirveämpää kun etten ehkä koskaan saa lapsia. 18 vuotiaana en olisi uskonut että asia voi tuntua niin pahalta kun ”elämäni loppuisi tähän”. Voi olla että sinun mielesi ei muutu. Sterilisaatio on kuitenkin aika lopullinen toimenpide. On tietysti, kauneusleikkauksetkin mutta se on hieman eri asia. Mitä jos muuttaisitkin mielesi eikä sterilisaatiota voisi purkaa?

  2. Olisinpa minäkin vapaaehtoisesti lapseton. Väitän olevani, vaikka oikeasti olen yrittänyt tulla raskaaksi. En halua lapsettomuushoitoja, koska niin syvälle en tahdo vaipua lapsettomuuten. Ja pahimmillaan kokea epäonnistuminen ja sitten on parhaat vuodet elämästä sekä paljon rahaa käytetty vain oman kohtalon surkutteluun. Niinpä yritän olla ”vapaaehtoisesti” tilanteessani, koska se on paljon kivempaa. Siinä on vaan se ongelma, että miten huijata itseään?

    1. Anteeksi vaan, mutta täytyy sanoa, että tilanteesi kuulostaa kamalalta. Tiedän miltä tahaton lapsettomuus tuntuu, sillä olen kokenut sen hoitoineen. Olihan se hirveää aikaa, mutta siitä pääsi yli vain käymällä sen läpi, tavalla tai toisella. Jos olisin leikkinyt, etten lasta tahdokaan, leikkisin sitä leikkiä varmasti vieläkin. Jonkinlaisena kohtalontoverina rohkaisen sinua ottamaan härkää sarvista. Ihmiset käsittelevät ongelmansa eri tavalla, mutta itsensä huijaaminen tuskin on koskaan hyvä idea!

    2. Toivottavasti kukaan ei tämän kommentin myötä tule muistuttamaan siitä, että vapaaehtoisesti lapsettomien tulisi ajatella heitä, jotka tahtovat lapsia, mutta eivät heitä voi saada. En siis tarkoita, että Lapseton syyllistäisi tässä ketään, tuli vain mieleen, että tätä argumenttia käytetään usein.

      Paljon tsemppiä Lapsettoman elämään! Toivottavasti tulisit sinuiksi tilanteesi kanssa tai löytäisit jonkin toisen tavan saada lapsen elämääsi – joillekin ratkaisuksi löytyy esimerkiksi adoptio tai sijaissynnyttäminen. Kuten toinenkin kommentoija sanoi, itselleen valehteminen ei auta, mutta se ei tarkoita, etteikö tilannetta pystyisi raskaan prosessin jälkeen hyväksymään.

    3. Toivottavasti kukaan ei tämän kommentin myötä tule muistuttamaan siitä, että vapaaehtoisesti lapsettomien tulisi ajatella heitä, jotka tahtovat lapsia, mutta eivät heitä voi saada. En siis tarkoita, että Lapseton syyllistäisi tässä ketään, tuli vain mieleen, että tätä argumenttia käytetään usein.

      Paljon tsemppiä Lapsettoman elämään! Toivottavasti tulisit sinuiksi tilanteesi kanssa tai löytäisit jonkin toisen tavan saada lapsen elämääsi – joillekin ratkaisuksi löytyy esimerkiksi adoptio tai sijaissynnyttäminen. Kuten toinenkin kommentoija sanoi, itselleen valehteminen ei auta, mutta se ei tarkoita, etteikö tilannetta pystyisi raskaan prosessin jälkeen hyväksymään.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *