Everything is possible - vai onko?

Toimitus

Jos uskot itseesi, kaikki on mahdollista.

Tämän lausahduksen olemme tottuneet kuulemaan viime vuosina mitä erilaisemmista lähteistä, oli kyse sitten töissä menestymisestä, unelmien saavuttamisesta tai itsensä toteuttamisesta.

Kick Ass! -blogin Pinjuska nostaa kuitenkin esille kiinnostavan vasta-ajatuksen:

Välivuoteni aikana olen tullut siihen tulokseen, että elämä ei ole "everything is possible". Elämä kuuluu enemmänkin kastiin "something is possible".

Pinjuska kertoo olleensa aina perfektiotisti, joka haluaa kaiken: olla viisas, kaunis, laiha, timmi, syvällinen, hauska, terävä, urheilullinen ja sivistynyt. Välivuoden aikana hän on kuitenkin herännyt ajatukseen, ettei kukaan voi saada kaikkea – ihmiselämä kun on rajallinen. Pinjuskaa myös huolestuttaa, että ohjelmoimme omiin lapsiimme valmiiksi pettymyksen toitottamalla, ettei maailmalla ole rajoja.

Minkälaisia ajatuksia aihe herättää teissä lilyläisissä?

Kuva: Kick Ass!

 

Kommentit

Minulle hoettiin aina lapsena, että susta voi tulla mitä vaan. Sitten tuli pettymys kun ei musta voinut. Oisin halunnut lääkäriksi mutta koska en lukiossa tajunnut fysiikkaa ja matikkaa haave kariutui siihen. Isäni hoki yhä, että jos oikeasti haluaisit susta voisi, väitin että ei voisi. Olin pettynyt sillä minusta hän valehteli. Lukion jälkeenkin isäni vielä sanoi, että jos oikeasti haluat lääkäriksi niin kertauskursseille vaan. Itse olin vahvasti eriä mieltä. Siinähän menee aikaa. Pahimmilaan jopa vuosi tai kaksi. Liian kauan. 

Nyt aikuisempana ymmärrän, mitä isäni tarkoitti. Olen varovasti samaa ja kuitenkin eri mieltä. Maailmalla on rajat. Toiset tulevat huonommista lähtökohdista kuin toiset.  Tuki on erityisen tärkeää varhaisessa vaiheessa. Suhteista on myös nykypäivänä apua. Lisäksi korkeasti koulutetuista vanhemmista tulee useammin korkeakoulutettuja lapsia ja muutenkin raha auttaa monessa asiassa. Ja kyllä elämässä tarvitaan myös tuuria.

Omalla kohdallani kyse ei kuitenkaan ollut tästä. Tukea minulta ei koskaan puuttunut.  

Iän lisääntyessä myös avoinna olevien ovien määrä pienenee. Mutta silti isäni oli oikeassa, kyllä musta ois voinut tulla lääkäri. Jos olisin OIKEASTI halunnut. Halunnut enemmän kuin mitään muuta. Este minun ja matikan välillä ei ollut osaamattomuus vaan laiskuus. Jos oisin oikeasti halunnut, olisin tehnyt töitä sen eteen. Oikeasti halusin lukiolaisena kuitenkin harrastaa ja tehdä kaikkea muuta, en tulla lääkäriksi. Motivaationi oli ihan jossain muualla. 

Nyt kun olen aikuisiällä vaihtamassa alaa olen huomannut, että vaikka moni ovi on jo sulkeutunut on niiden avoinna olevien ovien käyttö helpompaa. Kun tietää mitä tahtoo on se helpompi myös saavuttaa. Lisäksi vaikka ikää onkin enemmän (ja jonkun mielestä se vuosi voisi nyt olla paljon) niin olen myös ymmärtänyt, että vuosi, kaksi tai vaikka viisikin on aika vähän elämänmittaisella matkalla. Eli kyllä niitä unelmia kannattaa tavoitella. Täytyy kuitenkin miettiä, että haluanko minä tätä todella. On vaikea saavuttaa asioita vajaalla motivaatiolla. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että musta ois ollut ihan kiva olla lääkäri mutta mulla ei ollut minkäänlaista motivaatiota tulla sellaiseksi. Kun tämän eron ymmärtää on jo pitkällä. 

cady
tuulta päin

Toki, maailmalla on rajat eikä kakkua voi syödä ja säästää samaan aikaan. Uskon silti että se mitä maailman rajojen sisällä tekee, on pitkälti kiinni siitä mitä eniten haluaa. On hirveän raskasta olla ja saavuttaa kaikki, ja siksi itse suosittelen pohtimaan "näitä asioita haluan olla" -listaa tarkasti ja valitsemaan sieltä muutaman itselleen kaikista tärkeimmän ja etenemään kohti niitä. 

Ja sitten hyväksymään sen että asioiden saavuttaminen vaatii usein hirvittävästi uhrauksia ja ponnistelua. Ja että kaikkea ei tarvitse saavuttaa juuri nyt. Yksi elämälle tärkeimmistä tavoitteista voi toteutua nyt, toinen 10 vuoden päästä.

Mutta jos tietää mitä haluaa ja on valmis näkemään sen eteen vaivaa, en näe mitään syytä miksei elämässään voisi tavalla tai toisella saavuttaa kaikkea mitä itse pitää tärkeänä.

heta margareta
Viinillä

Oon miettinyt tätä viimeaikoina paljonkin, koska tällä hetkellä pomputan gradua, luovaa sivuduunia, viiniharrastusta/blogia ja yritän urheilla mahdollisimman monipuolisesti. Mutta joo, olen samaa mieltä Pinjuskan kanssa, ettei kaikessa voi olla paras. Ja se on aika kiva ajatus, vuorokaudesta loppuisi tunnit, jos kaikeen pitäisi panostaa täysillä.

Joku tosin sanoin, että Suomi on keskiluokkaistunut siten, että suurinosa voi toteuttaa haaveensa, oli se sitten viiden tonnin matka Malediiveille, samppanjaharrastus, luksuslaukku tai asunto Helsingin keskustassa.  Eli yhden jutun voi saada, mutta kaikkea ehkä ei.

Mutta mitä sitten, ettei kaikkea voi saada? Kävin aamulla naapurin mummon kanssa kahvilla, joka ei pääse liikkumaan meidän puistoa kauemmas, mutta hän muisti sanoa monta kertaa, että elämä on ihanaa ja kaikki on hyvin. Mikä on ihan totta, sillä elämästä voi nauttia muillakin tavoin, kuin itsensä tai jonkun toisen voittamalla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä se on ihan totta, että kaikki on mahdollista, mutta jos joku asia ei onnistu niin pitäisi osata hyväksyä se ajoissa ja ymmärtää että tietyt jutut jää tarkoituksella menneisyyteen ja tajuta ettei kaikki unelmat tarkoitettuja tapahtuviksi :) siis että jos kaikki ei mene niin kuin on aina ajatellut, ei se tarkoita sitä että ei olisi tehnyt kaikkea mitä voi. Pitäisi osata myös kasvaa niiden unelmien mukana.

eviela
NOT A Wonderland

Kaikki ei ole vain mahdollista kaikille. Haluaisin tosissani vaikka ja mitä: opetella tanssimaan erilaisia tansseja, ryhtyä fysioterapeutiksi, juoda 10kuppia kahvia päivässä, juoda appelsiinimehua sekä syödä halpaa pizzaa. Ei onnistu ei, mutta ei se maailma omaan rajallisuuteensa kaadu. Itse näen (tai ainakin yritän nähdä) asian niin, että oma rajallisuus avaa ovia uusille mahdollisuuksille. Kun hyväksyt, että jokin asia ei ole sinulle mahdollinen niin sitä avaa silmänsä niille asioille, mitkä ovat mahdollisia ja joita ei välttämättä olisi muutoin koskaan huomannut.

Itse tosin vielä odotan niiden uusien ovien aukeamista.

Tepita (Ei varmistettu) http://outlandish-blog.blogspot.fi/

Mielenkiintoisia kommentteja, en ole ajatellutkaan asiaa noilta kanteilta. Olen ikuinen optimisti ja vahvasti sitä mieltä, että jos tarpeeksi jotain haluaa ja sen eteen on valmis näkemään vaivaa, niin kyllä sen melko varmasti silloin saavuttaa. Joten omalta kohdaltani voin kyllä sanoa, että anything is possible.

Esimerkkejä: 10-vuotiaasta asti halusin muuttaa Britteihin joko opiskelemaan tai töihin, ihan sama, mutta Britteihin oli päästävä. Kävin kielimatkalla ja hain opiskelemaan kansainväliselle linjalle, josta hain vaihtoon Skotlantiin. Tavoite saavutettu. Seuraavaksi päätin, että haluan Lontooseen työharjoitteluun. Käytin yliopiston kirjastossa tuntitolkulla aikaa työhakemusten viilaamiseen ja kuinkas kävikään, sain Lontoosta työharjoittelun. Tavoite saavutettu.

Tuossa siis vain pari esimerkkiä. Mutta kyllä minun mielestäni ja kokemuksieni mukaan mikä tahansa on mahdollista jos sitä tarpeeksi haluaa. Minäkin unelmoin joskus tanssijan ammatista, mutta todellisuudessa en ole valmis panostamaan siihen tarpeeksi. Kuitenkin uskon, että senkin unelman voisin saavuttaa jos oikeasti haluaisin. Äiti aina muistutti, että kukaan ei tule sinulle toivomiasi asioita oven taakse tarjoamaan. Ne on ihan itse haettava.

Aura
Hyvä yritys

Tietenkään kaikki ei ole mahdollista! Musta esimerkiksi ei voisi (eikä olisi koskaan voinut) tulla (ammattimaista) balettitanssijaa, jazz-laulajaa tai fysiikan Nobelin palkinnon saajaa. Mä uskon vakaasti että huippu-urheilijaksi, huippumuusikoksi ja huippututkijaksi päätyy sellaiset ihmiset, joilla on sekä luontainen taipumus omaksua/oppia jonkintyyppisiä asioita keskimääräistä selkeästi helpommin (ts. lahjakkuutta, jonkin määritelmän mukaan) että myös motivaatiota ja hirvittävä määrä sisua tehdä töitä tavoitteensa eteen. Me ollaan geneettisesti erilaisia, siksi meillä on erilaisia taipumuksia erilaisiin juttuihin, ja erityisesti tiukan kilpailun jutuissa kyllä sinne kärkeen pääsee ne tyypit, joilta löytyy kaikkea tarvittavaa eikä vain rautaista tahtoa.

 

MUTTA kaikessa voi totta kai kehittyä. Mäkin voisin hyvin tanssia balettia ja nauttia siitä ja kehittyä siinä, mutta ei mun kannattaisi lyödä päätä seinään sen haaveen kanssa että "hitsi kun haluan Kansallisbaletin esityksen päärooliin", tai mikä se onkaan mistä balettitanssijat 

 

On myös tavallaan psykologisesti järkevää sanoa että "jos uskot itseesi, kaikki on mahdollista", koska ihmisen usko omiin kykyihinsä auttaa hirveästi oppimista ja omaksumista. Jos saisin päähäni että olen huono matikassa, oppisin sitä kyllä takuulla paljon huonommin kuin jos saisin päähäni että olen tosi hyvä siinä. Mutta kyllä mä vahvasti sanoisin että realismia on se että ei kenestä tahansa meistä voi tulla ihan mitä tahansa. Ja se myös vapauttaa oikeasti kysymään itseltään missä on hyvä ja mitä oikeasti haluaa.

 

Toinen juttu on sitten sellaiset asiat jotka oikeasti sulkee toisiaan aika lailla pois, esim. se että en voi opiskella täysipäiväisesti kahdeksaa vuotta lukion jälkeen ja ostaa omaa asuntoa 27-vuotiaana, tai että en voi asua ulkomailla ja käydä joka toinen viikonloppu moikkaamassa äitiä ja isää Keski-Suomessa, ja että en voi olla (perinteisessä) parisuhteessa ja pussailla söpöä espanjalaista poikaa lomareissulla. Ja että vaikka mulla ois lahjakkuutta, motivaatioa ja kärsivällisyyttä olla sekä mahtava balenttitanssija että mahtava jazz-laulaja, todennäköisesti musta ei voi tulla molempia, koska kumman tahansa saavuttaminen vaatii niin järjetöntä määrää työtä että aika ei riitä siihen.

 

Ja sitten vielä se että vaikkapa se on kyllä ihan mahdollista että huomenna tapaan komean ja rikkaan muukalaisen joka haluaa mennä mun kanssa naimisiin ja pääsen muuttamaan sen teksasilaiselle hevostilalle ja ratsastan siellä auringonlaskuun joka ilta loppuelämäni ajan. Mutta ei niin välttämättä tapahdu, enkä mä varsinaisesti voi hirveästi tehdä sen työtä sen eteen että niin tapahtuisi.

 

Vuorokaudessa on 24 tuntia, suomalaisnaisen elämässä keskimäärin kai noin 80 vuotta, maapallokin on rajallinen. Absurdia ois sanoa että mikä tahansa on mahdollista. Omiin kykyihin pitää uskoa, mutta kannattaa panostaa siihen mistä oikeasti tykkää.

Kommentoi