Haaste lilyläisille – osallistutaan yhdessä Nälkäpäivä-keräykseen!

nalkapaiva2.jpg

Kaukaisimmalle rannalle -blogin Tirlittan haastoi toimituksen mukaan Nälkäpäivä-keräykseen. Ja tokihan me moiselle hyvälle asialle lähdemme. Pystytimme toimituksen kaapin päälle keräyslippaan, ja siihen kertyneiden lahjoitusten suuruinen summa kilahtaa ensi viikon lopulla Tirlittanin perustamaan sähköiseen keräykseen.

Nälkäpäiväkeräyksen punaiset lippaat lienevät jokaiselle lukijalle tuttuja, mutta tässä silti pikakertaus, mitä lahjoitusvaroilla tehdään (lainaus Punaisen Ristin Nälkäpäivä-sivuilta):

Tänäkin vuonna keräysvaroilla autetaan katastrofien uhreja Suomessa ja muualla maailmassa. Nälkäpäivä-lahjoitukset mahdollistivat Punaisen Ristin kenttäsairaalan toimittamisen Jordaniaan elokuussa. Sairaala auttaa tulevana vuonna kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan Syyrian kriisin vuoksi. Osallistumalla Nälkäpäivään teet mahdolliseksi sen, että Punainen Risti voi toimittaa apua nopeasti sinne, missä sitä tarvitaan.

(Kampanjan keulakuvana toimii muuten tänä vuonna näyttelijä Krista Kosonen, jonka haastattelun voit sattumoisin lukea myös syyskuun Trendistä.)

Toimitus haastaa Nälkäpäivä-keräykseen mukaan koko Lily-yhteisön – tiedämme, että tässä jengissä riittää hyvyyttä ja auttamisen halua. Keräyslippaaseemme pääset täältä. Kannattaa myös jakaa haastetta eteenpäin omassa blogissasi.

Terveisin Maija, joka opiskeluaikana seisoi villahanskat kädessä keräyslippaan kanssa kadulla monena Nälkäpäivänä – mutta jonka puhti ikävä kyllä riittää nykyään vain nettilahjoituksiin. Hyviä tapoja auttaa molemmat, toki.

Kommentit (2)
  1. Itärajapakolainen kantaa oman kortensa kekoon täällä 🙂

  2. Hieno haaste ja myös mun blogissa eteenpäin jaettu! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *