Haluan direktiivin äitiysvaatteista

Header_Raisa.jpg

 

Viimeiset pari vuotta on kohistu ylisääntelystä eli turhista pykälistä. Norminpurkutalkoita vaativien mielestä elämme byroslaviassa, jossa jokaisesta asiasta on säädetty lailla tai EU-tasoisella määräyksellä. Säädöksiä on siitäkin, millä nimillä asioita saa kutsua. Laktoositon maito ei ole tölkin mukaan maitoa vaan maitojuomaa. Voimariinissakin oli EU:n makuun liian vähän voita, joten nimi vaihdettiin Oivariiniksi.

Itse toivon mukaan vielä yhtä uutta pykälää. On käsittämätöntä, että näinä sääntelyn aikoina äitiysvaatteita saa edelleen sanoa vaatteiksi.

Jokainen, joka on joskus joutunut vetämään päälleen yhdenkin tällaisen ”vaatteen”, tietää, ettei termillä ole vastinetta todellisuudessa. Vaikkapa äitiys”farkuilla” on yhtä vähän tekemistä oikeiden farkkujen kanssa kuin kasviöljylevitteellä voin kanssa. Äitiysvaatteissa mättää muotoilu, laatu ja saatavuus, ja ymmärrän toki, mistä ongelmat johtuvat. Ei ole järkeä satsata vaatteisiin, joilla kuluttaja verhoaa ennustamattomasti laajenevan tomumajansa massatrendejäkin lyhyemmän ajan. Siispä meille kaupataan ”farkkuja”, jotka tuskin istuivat edes suunnittelijan luonnoslehtiössä, ja alle viikossa nukkaantuvia ”paitoja” ja ”mekkoja”. Tai ei kaupata, koska äitiysvaatteita ei myydä missään paitsi netissä. Saatavuusongelmien syynä on tietysti kaupan murros eli erikoistuotteiden katoaminen nettiin. Täältä arkipäivästä katsottuna sekin on vähän järjetöntä. Ei vehnäjauhopusseja, perusrintsikoita tai nilkkasukkia tarvitse mennä hiplaamaan fyysiseen kauppaan. Silti niitä voi ostaa kaupunkien keskustoista. Kalastusvälineitä tai äitiysvaatteita ei voi, ja niitä ihminen saattaa hyvinkin hankkia elämänsä ensimmäisen kerran. Silloin hiplaaminen olisi paikallaan.

Keuhkoan tästä siksi, että äitiysvaatteilla on väliä siinä missä muillakin vaatteilla. Jokainen osaa sanoa, onko olo mukava, turvallinen ja itsevarma tietyssä paidassa ja tietyissä housuissa, suhtautuipa pukeutumiseen intohimoisesti tai välinpitämättömästi. Oikeissa vaatteissa parasta on se, että niissä voi miettiä muita asioita. Hallitusneuvotteluja, illan kauppalistaa, ystävän kissanpentua, sen sellaista. Väärissä vaatteissa huomio karkaa jatkuvasti itseen, esimerkiksi omiin polviin – eli sinne, mihin kolme kertaa tavallisia sukkahousuja kalliimmat äitiys”sukkahousut” ovat jatkuvasti matkalla kirvelevästä teippikiinnityksestä huolimatta.

Samasta syystä työelämästä tulee äitiysvaatteissa uusi kokemus. Vaikkapa palaverissa ihminen nousee seisomaan mutta joutuu ennen asiansa esittämistä kiskomaan ”sukkahousunsa” paikoilleen ja sitten riuhtomaan ”mekon” helmaa takaisin ”sukkahousujen” haaraosan peitoksi. Ihminen ei tunne oloaan alansa ammattilaiseksi vaan puskapissalla käyneeksi lapseksi. Entä tekeekö mieli lähteä puoliviralliseen iltatilaisuuteen seisoskelemaan ja verkostoitumaan? Ei, koska päällä on kuitenkin jotain, joka sekä hankaa että valuu. Enpä ennen tiennyt, että yhdistelmä on ylipäätään mahdollinen.

Tässä olisi joka hetki vähän tärkeämpääkin mietittävää kuin se, ovatko sukkahousut polvissa. Seuraa uutisia, huonoja sellaisia. Suomalainen työelämä on yhä edelleen paikka, jossa esimerkiksi juuri lasten saaminen saattaa heikentää naisen asiantuntemusta muiden silmissä. Pyydän: tehkää meille parempia äitiysvaatteita. Surkeat äitiysvaatteet eivät ole työelämän epätasa-arvon syy, mutta paremmat auttavat ihmistä keskittymään olennaiseen. Siis töiden tekemiseen ja maailman pelastamiseen. Katsokaa vaikka supersankareita. Urotekoja tehdään napakoissa sukkahousuissa.

Kommentit (12)
  1. Mäkin oon eri mieltä, erityisesti farkuista! Mä oon käyttänyt mun kaksia huippuostos-äitiysfarkkuja nyt kolme vuotta ja ihan puhki. Ja ei, en ole ollut kolmea vuotta putkeen raskaana. Hyvät farkut & tuubi = raskaus/imetyspukeutumisen kulmakivet! Kaivoin esiin ikivanhan bloggauksen, missä ne näkyvät: http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/aitiysvaatteissa

    1. …ja täällä nykyisessä Insta-kuvassa nuo samat vaaleat farkut puhkikäytettyinä. Parhaat <3 https://instagram.com/p/2npSX4FEIM/?taken-by=puutalobaby

    2. Kadehdin! Onni on istuvat farkut, olipa raskaana tai ei. Haluaisin ilahduttaa teitä kuvalla omista ”farkuistani”, joihin mahtuu kaksi nyrkkiä vatsan ja ”vyötärökaistaleen” väliin, vaikka ovat ihan oikeaa kokoa. Eihän se onneton kangaspussukka yksinään pysty taistelemaan maan vetovoimaa vastaan, joten ”farkkuja” saa olla kiskomassa polvista tilastollisesti keskimäärin kahden sekunnin välein. Mutta enpä saa nyt ”farkku”kuvaa otettua, koska Helmi julisti eilen maksimekkokauden alkaneeksi. Tulin siis tänään töihin ”farkkujen” sijaan ihan oikeassa ihmisten vaatteessa, trikookesämekossa IHAN ILMAN LAINAUSMERKKEJÄ! Halleluja. Tuntuu taas yhteiskunnan täysivaltaiselta jäseneltä. Raisa

      1. Mulla on JUST tämmöset farkut jalassa ja aaaaargrgrggghh vihaan näitä!!! Mutta kun parempiakaan en oo löytänyt ja kaikkien kollareidenkin resorit painaa mahaa, niin nostellen mennään. Tänään esim. töissä kevätjuhlassa oli mahtavaa nousta lattialta ohjaamasta lasten esitystä kun olis pitänyt kiskoa tuo maharesori samalla korviin. En kiskonut ja ”nappi” varmaan hengaili jossain haarukissa. GAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH.

        1. Hehe aatelkaa, mä oon pitänyt kolme vuotta resorifarkkuja enkä ole edes tiennyt, että tuollainenkin voi olla ongelma! Mun resorifarkut istuu napakasti siinä mahan alla niin kuin matalavyötäröiset farkut; ei ne mihinkään valu… Mutta jostain HM:ltä en kyllä sopivia äippäfarkkuja löytänytkään, vaan noi mun molemmat investoinnit on Bebe´sistä!

  2. Evetyttönen
    28.5.2015, 14:14

    Olen ihan eri mieltä! Todella hyvin istuvat ja hyvännäköiset äitiysfarkut nytkin jalassa. Onko kirjoittaja edes yrittänyt etsiä näitä vaatteita? Bebesistä löytää kaikkea laadukasta ja kivaa ja ihan Lindexiltä löysyi oikeaita raskaussukkahousuja, jotka ovat paremmat päällä kuin mitkään mulla aikaisemmin olleet sukkahousut.

    1. Toimittaja onkin varmasti Helsinkiläinen, mutta itse haluaisin muistuttaa, että kaikilla Suomen äideillä ei ole mahdollisuutta lähteä metsästämään äitiysvaatteita mistään erikoisliikkeistä, vaan pienemmissä kaupungeissa on turvauduttava aika lailla siihen mitä perus ketjuliikkeet tarjoavat.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *