Haluatko oppia verkostoitumaan? Näillä 5 helpolla vinkillä onnistut

Toimitus

Verkostoituminen tarkoittaa menestyjien kokoontumista, jossa hypersosiaaliset ihmiset sukkuloivat skumppalasi yhdessä ja käyntikorttipino toisessa kädessä pöydästä seuraavaan. Väärin. Verkostoitua voi ihan kotisohvalta. Ota haltuun asiantuntijoiden 5 vinkkiä.


1. Aloita läheltä

Verkostoja on hyvä lähteä rakentamaan niistä piireistä, joissa itse viihtyy. Sinun ei tarvitse pyrkiä tutustumaan mahdollisimman isoon määrään mahdollisimman vaikutusvaltaisia ihmisiä: parhaat kontaktisi ovat niitä tyyppejä, jotka ovat sinun mielestäsi kiinnostavia ja joiden kanssa tekisit mielelläsi jotain yhteistä nyt tai tulevaisuudessa. Työkontakteista, ystävien tuttavista ja samaa asiaa harrastavista muodostuu kiinnostava verkosto hyviä tyyppejä.

2. Hyödynnä juhlat

Olivatpa kyseessä työpaikan pikkujoulut tai kaveriporukan juhlat, bileet ovat luonteva tilaisuus tutustua ihmisiin. Kyse ei ole salatieteestä. Esimerkiksi juhlien vessajono on erinomainen paikka avata suunsa, sillä siinä kaikki ovat tappamassa aikaa. Jokainen haluaa kuulla itsestään hyvää, joten pikku kehaisu toimii aina jäänsärkijänä: "Piditpä koskettavan puheen. Fanitan sinua muutenkin." Toinen keino aloittaa juttu on rakentaa yhteistä maaperää: "Miten minusta tuntuu, että valitsen aina pisimmän jonon?"

3. Ujous ei ole este

Sinun ei tarvitse olla itsevarma ja sosiaalinen ekstrovertti kyetäksesi verkostoitumaan. Oma tapasi verkostoitua voi olla täysin erilainen kuin työkaverin, joka höpöttää luontevasti ummet ja lammet viisi minuuttia sitten tapaamalleen tanskalaiselle kollegalle. Sosiaalinen väsymys on tuttua meille kaikille, ja omia akkuja pitää muistaa myös ladata. Jos esimerkiksi olet oman alasi seminaarissa, voit päättää, että yksi juttutuokio uuden ihmisen kanssa päivän aikana riittää. Sen jälkeen voit mennä hyvillä mielin olemaan hiljaa kotona, jos se on sinun keinosi palautua.

4. Klikkaa näkyvyyttä

Verkostoitumista voi ja kannattaa harrastaa somessa. Osallistu sinua kiinnostavaan keskusteluun Twitterissä ja kommentoi vieraan ihmisen kuvaa Instassa - tuntemattomien elämään ja ajatuksiin kurkistaminenhan on yksi sosiaalisen median pointeista. Jos tapaat verkkokontakteja livenä, esittäytyminen on helppoa: "Moi, olen Anne. Mehän tunnetaan Twitteristä."

5. Ole kärsivällinen

Verkostosi ei ole koskaan valmis. Se karttuu välillä huomaamatta, ja toisinaan sen eteen pitää nähdä paljon vaivaa. Koskaan ei tiedä, kuka tulee olemaan jossain vaiheessa elämää se tärkeä henkilö, joka auttaa työ- tai muussa elämässä eteenpäin. Kuka tietää, se voi hyvinkin olla tyyppi, joka vaihtaa joka viikko treenien jälkeen vaatteita vieressäsi pukuhuoneessa.
 

Lue myös:

Näin teet täydellisen CV:n

Haluatko unelmatyön? Älä odota, että olet valmis

 

 

Jutussa on käytetty lähteenä naisverkosto Ompeluseuran perustajien Milla Halmeen ja Maria Teikarin puheenvuoroa Trendin työelämäillassa. 

Kuva: Istock Photo

 

Kommentoi