Heinäkuun Trendi on täällä – katso kuvat (ihan oikeasti)!

Toimitus

Heinäkuun Trendi ilmestyy tänään kuun ensimmäisenä päivänä, ja toimituksessa ollaan siitä isosti mehuissa, useammastakin syystä. Annamme kuvien puhua puolestamme.
 

”Elämässäni on hyvin pieni prosentti ihmisiä, joiden kanssa voin olla oma itseni”, kertoo Paperi T eli Henri Pulkkinen toimittaja Julia Thurénin mahtavassa haastattelussa. Kuva: Konsta Leppänen.

 

”Hampurilaiset ovat helteessä parhaimmillaan sellaisena kuin sinäkin  riisuttuna”, kirjoittaa Suvi Kesäläinen herkullisesta hampurilaisesta, jonka hän valmisti heinäkuun ruokapalstalle. Kuva: Suvi Kesäläinen.

 

Epäiletkö mokanneesti? Vai olisiko sinulla sittenkin upea elämä täynnä kiinnostavia mahdollisuuksia? Valinta on sinun”, kirjoittaa toimittaja Heini Maksimainen ja kertoo muiden muassa, miksi ero kannattaa nähdä rakkauden tekona, ja miksi pitkä bileilta on mahdollisuus, ei moka. Kuva: All Over Press.

 

”Näytä kuumalta, älä hikoile”, kannustaa Suvi Poutiaisen stailaama muotijuttu, joka kertoo, miten pysyä viileänä ja tyylikkäänä helteellä. Kuva: Johanna Laitanen.


 

 

”Suomessa on lauma nuoria aikuisia, joilla ei ole säännöllisiä tuloja, ja joukko vanhempia, jotka ovat jo omat lainansa maksaneet  ja joilla on myös halua auttaa”, kirjoittaa toimittaja Sisko Savonlahti jutussa, jossa kerrotaan aikuisista, jotka saavat vanhemmiltaan rahaa. Samasta aiheesta on herätelty keskustelua myös toimituksen blogissa. Kuvitus: Minni Suova.

 

Hanki käsiisi heinäkuun Trendi, se kannattaa!

 

Kommentoi