Ite oot!

Toimitus

Ylimielinen ja narsistinen perseennuolija, ammattitaidoton opportunisti. Noilla sanoilla olen viime vuodet kuvaillut työtuttavaani Herra X:ää, jos joku on mielipidettäni hänestä kysynyt – ja monesti olen kertonut kysymättäkin.

Siinä missä Herra X ärsyttää minua suunnattomasti, muiden kanssa puhuessani olen tajunnut, etteivät kaikki ajattele hänestä samoin. Minulle ylimielinen opportunisti on jollekulle toiselle huolettoman itsevarma kaveri ja luontainen verkostoituja. Miksi näin on?

Jouduin miettimään asiaa, kun istuin hiljattain ystäväni kanssa illallisella. Puhuimme kaikesta, mistä luottoystävän kanssa puhutaan – töistä, perhesuhteista ja unelmista – ja silti onnistuin upottamaan keskusteluun monta kertaa sen, miten Herra X minua ärsyttääkään. ”Miksi hän vaivaa mieltäsi noin paljon?” ystäväni kysyi.

Niin, miksi? Yleensä sanotaan, että muissa ihmisissä risovat ne piirteet, joita on vaikea sietää itsessä. Ystäväni kysymyksen jälkeen tajusin, että tässä tapauksessa kenkä ei purista siitä.

Kyse on siitä, että hän on suvereeni asioissa, joiden kanssa itse kipuilen. Ja mikäpä vituttaisi enemmän kuin se, että toista katsellessa näkee omat heikkoutensa?

Toisin kuin Herra X, itse en esimerkiksi osaa pyytää lounaalle sellaisia ihmisiä, joista saattaisi olla minulle hyötyä. Ikävä ja kehittymätön puoli minussa nimitti pitkään sellaista toimintaa perseennuolemiseksi, ihan vain siksi, ettei se ole ollut minulle luontaista.

Toinen esimerkki: olen kutsunut Herra X:ää ammattitaidottomaksi, koska hän pyytää usein apua itseään viisaammilta. Minun heikko kohtani taas on ollut se, etten ole osannut oikein pyytää apua keneltäkään. Lapsesta saakka olen ajatellut, että minun täytyy osata ja selvitä itse kaikesta. Tajusin vasta reilusti yli kolmekymppisenä terapiassa, ettei tarvitse. Siitä lähtien olen harjoitellut avun pyytämistä ja vastaanottamista.

Illallispöydässä ystävän kanssa tuli oivallus: se, että yhä ajattelin Herra X:stä pahaa, tarkoitti, etten selkeästi ollut edistynyt avunpyyntöharjoituksissani.

Siksi päätin toimia. Kotimatkalla ravintolasta muistin meditaatiokurssin, jonka kävin muutama vuosi sitten.

Teimme kurssilla rakkauden meditaatio -nimistä harjoitetta, jossa piti miettiä rakastavasti ihmistä, josta ei syystä tai toisesta pitänyt tai jonka toiminta oli omasta mielestä väärää. Ajatus harjoituksen takana on se, että kun ihminen tuntee myötätuntoa, hän vapautuu vihasta ja katkeruudesta.

En ryhtynyt meditoimaan, mutta päätin siltä seisomalta ryhtyä ajattelemaan Herra X:stä kivasti. Parin päivän kuluttua lisäsin kierroksia ja kysyin häneltä neuvoa työhöni liittyvässä asiassa. Sekin meni hyvin. Pian tajusin, ettei hän enää ärsyttänyt minua. Asenteeni häntä kohtaan muuttui – yllättäen – hyvin helposti.

Tärkeintä oli kuitenkin se, että muutuin itse: olin uskaltanut myöntää heikkouteni ja pyytää apua. Se oli Herra X:n ansiota.


Kolumni on julkaistu marraskuun 2015 Trendissä.


Lue Maria Veitolan aiempia kolumneja:

Mitä Madonna tekisi?
Puhu rasistille
Turpa auki
Ota omaa lomaa
Raha ratkaisee
Hiljaiset illat

 

 

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Herra X kuulostaa itse asiassa aika fiksulta kaverilta; hyödyntää verkostointikykyjään, ja on viisaasti tarpeeksi laiska kysyäkseen neuvoa ellei osaa sen sijaan, että tuhlaisi omaa aikaansa turhaan pähkäilyyn. :)

sanninen
Sairaan Ihana Sanni

Ärsyttävät ihmiset ovat harvoin niin ärsyttäviä mitä annamme itsemme olettaa vuodesta toiseen. Ja ennenkaikkea niiden tunteiden kanssa eläminen syö sinua. Mua on ärsyttänyt jo yli kymmenen vuotta yksi facebook-kaveri ihan hirveesti. Sitten vain aloin tykkäämään hänen kuvistaan ja jutuistaan, elin mukana lounaita ja poikaystävän söpöjä kuvia.  Hupsista! Enää ei vituta. 

Kommentoi