Jaajo Linnonmaa: ”Huomasin, että paskanpuhuminen on mun juttu”

Toimitus

Suomen suosituin radiojuontaja Jaajo Linnonmaa on kouluja käymätön bisnesvelho, jolla on enemmän vaikutusvaltaa kuin kansanedustajalla. Menestyksensä hän on saanut puhumalla.


Kuin mummon pieru. Niin Jari ”Jaajo” Linnonmaa kuvailee omia juttujaan: ”Puolet ilmaa ja puolet paskaa.” Ja nauraa päälle.

Radiojuontaja Jaajo Linnonmaa, 37, on kansallinen brändi, jonka tuntevat kaikki – nekin, jotka eivät ole häntä koskaan kuunnelleet. Linnonmaan juontama Radio Suomi popin Aamulypsy on maan ylivoimaisesti kuunnelluin radio-ohjelma lähes 500 000 kuulijallaan, ja Linnonmaa on valittu yleisöäänestyksessä vuoden radiojuontajaksi viisi kertaa peräkkäin.

YouTubesta löytyy lukematon määrä klippejä ”Jaajon parhaista jutuista”. Ne käsittelevät hyvin usein ”pulloa ja pillua”, kuten Linnonmaa niitä luonnehtii. Linnonmaa on ollut aloittamassa juontajaparinsa Anni Hautalan ­kanssa muillekin radiokanaville levinnyttä ohjelmatrendiä, jossa miehet puhuvat sovinistisia juttuja ja studion naisjuontajan tehtävä on kikattaa niille.

Nyt tämän aamun lähetys kuuluu vaimeana kuulokkeista, jotka Linnonmaa ottaa korviltaan ennen kuin kättelee. Hänellä on tapana kuunnella lähetykset päivisin läpi laadunvalvontamielessä.

Studion tuhnuisten juttujen ohella oleellinen osa Jaajo-tavaramerkkiä on likaisenvaalea miespolkka. Tällä ­hetkellä se on suorastaan aikuismaisen lyhyt – joskin aikuisvaikutelmaa vähentää muun asun sävyyn sovitettu lippis, joka korvaa Linnonmaan päähän yleensä liimatun pipon.

”Panin lippiksen, koska pipo oli niin helvetin kuuma.”

Linnonmaa asettuu samaan jatkumoon Petri Nygårdin, Frederikin ja Matti Nykäsen kaltaisten kansallissankarien kanssa. Vaikka Linnonmaa on syntyjään helsinkiläinen, hän on aina kokenut olevansa kansan syvien rivien mies, joka viihtyy melkein paremmin Seinäjoella ja Kuopiossa kuin Stadissa.

Ja mitäpä mykkä kansa rakastaisi enemmän kuin sopivuuden rajamailla liikuskelevaa supliikkia hölöttäjää, joka ei ole liian komea, liian herra tai liian helsinkiläinen. Sellainen hahmo voi päästä elämässään kuinka pitkälle ­tahansa, vaikka varsinaiset urasuunnitelmat jäisivätkin tekemättä.
Sellaisen hahmon Linnonmaa on itsestään rakentanut.

Ja tehnyt sen pelkästään puhumalla.
 

Konkurssi-Jaajo

Kun yhdeksäsluokkalainen Jaajo Linnonmaa suunnitteli peruskoulun jälkeisiä opintojaan, yksi kriteeri oli ylitse muiden.

”Halusin mahdollisimman isoon lukioon. Naisrintamalla ei ollut tullut kauheasti menestystä, ja arvelin sen johtuvan siitä, ettei meidän koulussa ollut riittävästi naisia.”

Linnonmaan kokovaatimukset täyttäväksi lukioksi valikoitui hyvämaineinen Etu-Töölön lukio. Harmi vain, ettei Linnonmaa itse täyttänyt sisäänpääsyvaatimuksia 7,9:n keskiarvollaan. Raja oli 8,5, mutta pieni muotoseikka ei vaikuttanut Linnonmaan suunnitelmiin silloin – eikä myöhemminkään.

”Menin viikko ennen koulun alkamista pihalle kyttäämään kaikkia, jotka näyttivät rehtorilta. Kun sain rehtorin kiinni, sanoin, että meidän on keskusteltava vakavasti Jaajo Linnonmaan tulevaisuudesta.”

Hän pääsi Etu-Töölön lukioon. Tietysti.

Linnonmaa oli ainoa lapsi. Hänen isällään oli urheilutarvikkeiden maahantuontifirma, äiti oli it-alan firmassa markkinointitehtävissä. Linnonmaa varttui suurlähetystöistä ja isoista omakotitaloista tunnetussa Kulosaaressa. Vaikka alue ainakin helsinkiläisen korviin kuulostaa vähän herraskaiselta, Linnonmaan mukaan hänen lapsuutensa kerrostalossa oli ”tavallinen, vauhdikas ja onnellinen”.

”Rikkaiden omakotitalot olivat motarin toisella puolella.”

Linnonmaan kanssa samalla hiekkalaatikolla neppaili Jesse Fryckman, nykyinen elokuvatuottaja. Juuri Fryckman tuotti alkuvuodesta 2015 ensi-iltansa saaneen Luokkakokouksen, jossa Linnonmaa esitti yhtä pääosaa. Pieru­huumorille perustuvasta elokuvasta tuli alle puolessa vuodessa yksi kaikkien aikojen katsotuimmista suomalaiskomedioista.

Fryckmanin kanssa Linnonmaa perusti yläasteella ensimmäisen yrityksensä. Ideana oli myydä hodareita tiistaisin ja torstaisin koulun nakinnälkäiselle nuorisolle. Kioski rakennettiin vanerista puukäsityötunnilla (”tytöt ompelivat essut ja hatut”), aloituspääoma lainattiin oppilaskunnan kassasta.

”Kahden viikon päästä reksi tuli kysymään, miten bisnes pyörii. Meitä ei nimittäin paljon tunneilla näkynyt.”

Kävi myös ilmi, että voitot olivat sujahtaneet suoraan omaan taskuun. Rehtori käski panna lapun luukulle ja ­palauttaa kahdensadan markan laina oppilaskunnalle. Rahat palautettiin, mutta voitoillaan Linnonmaa ja Fryckman olivat jo ehtineet ostaa itselleen uudet fillarit. 

”Tein ensimmäisen konkurssini 14-vuotiaana”, Linnonmaa sanoo ja hekottaa.
 

Tarinaniskijä-Jaajo

Linnonmaa on tällaisten pojat ovat poikia -tarinoiden loputon aarrearkku. Tai Pandoran lipas, kuulijan katsantokannasta riippuen. Se, ovatko kaikki tarinat todella tapahtuneet, on toinen juttu.

”On niistä suurin osa tapahtunut ainakin jollekin, usein myös itselleni”, Linnonmaa sanoo häpeilemättä.

Mutta jos hän kertoo radiossa juttua vaikkapa käynnistä thaihieronnassa, se kuulemma tuskin on tapahtunut hänelle. Siis naimisissa olevalle, alkuvuodesta syntyneiden kaksostyttöjen isälle. Ainakaan ihan viime aikoina. 

Se, että jutut ovat mitä ovat, ei ehkä niinkään johdu Linnonmaasta itsestään kuin yleisöstä, joka niitä janoaa. Linnonmaan tarve viihdyttää – jopa miellyttää – tuntuu olevan niin syvällä, että hän oletettavasti kertoisi tarinoita vaikka Beethovenin kolmannesta sinfoniasta, jos se vain uppoaisi mahdollisimman suureen joukkoon.

”Kun muistan tai keksin jonkun jutun, yritän kertoa sen mahdollisimman yksityiskohtaisesti niin, että kuvailen ­hajuja ja makuja ja kerron kadun nimenkin. Viihdyttävä tarina herättää kuulijassa myötähäpeää, että ’luojan kiitos tuo ei tapahtunut minulle’.”

Linnonmaa on eräänlainen runonlaulaja, jonka iltanuotio on radion aamulähetys ja tyylilaji kansantarujen sijaan likaiset pyllyjutut.

”Tarinankerronta on työtäni. Mielestäni se on taito siinä missä kirjan kirjoittaminenkin.”
 

Paskanpuhuja-Jaajo

Ehkä kuuluisin Linnonmaan ympärillä pyörivä tarina liittyy Hymypoika-elokuvaan. Vuonna 2003 ilmestynyt ­elokuva kertoo poikaporukasta, joka videoi seksikokemuksensa salaa partnereiltaan. Elokuva perustuu Linnonmaan alkuperäisidealle ja sitkeä huhu väittää, että se kertoo Linnonmaan nuoruuden kaveriporukasta.

”Sain idean elokuvasta, mutta ei minulla silloin ollut kontakteja leffamaailmaan. Katsoin sohvalla Uutisvuotoa ja bongasin tuottaja Aleksi Bardyn. Ajattelin, että siinä on luotettava jätkä. Meilasin hänelle ideani.”

Bardy innostui ja kysyi, onko Linnonmaan kuvailema poikaporukka oikeasti olemassa. 

”Väitin sitten, että on. Mietin, ettei se leffalle ainakaan huonoksi voi olla, jos se perustuu muka tositapahtumiin.”

Mitään kerhoa ei kuitenkaan ollut. Bardyn tapaamista varten Linnonmaa sai kaveriltaan lainaksi kotipornopätkän, jonka alkuperästä kellään ei oikein ollut tietoa.

”Leffasta tuli aika paska. Olin nähnyt sen mielessäni American Pie -komediana, mutta lopputulos olikin synkkä ja väkinäinen ja täynnä henkisiä patoumia.”

Linnonmaata ei kiinnostaisi muistella koko episodia. 

”Olen niin monta kertaa väritellyt totuutta leffaidean myymisestä, ettei erkkikään ota enää selvää, mikä on totuus. Paitsi että mitään sellaista kaveriporukkaa ei ollut.”

Linnonmaa sai – kuten vaatikin – nimensä alku- ja lopputeksteihin sekä ideasta palkkioksi 5  000 markkaa. Hän myös puhui itsensä ensimmäisen kerran juontamaan.

”Kuulin Hymypoikaa tehneen yhtiön tulevasta Räsypokka-ohjelmasta. Sanoin, että jos en pääse juontamaan sitä, ette saa leffaideaanikaan.”

Reipasta ehtojen sanelua kokemattomalta räkänokalta. Riski kannatti. Linnonmaa pääsi juontamaan ensin tv-ruutuun ja sitten radioon.

”Huomasin, että paskanpuhuminen on mun juttu.”
 

Kansanedustaja-Jaajo

”Ideointipalavereissa oli paikalla vain minä ja kaljakori.”

Siinä syy, miksi Linnonmaa sai vuonna 2012 radiohommista tarpeekseen. Hän irtisanoutui Suomipopilta, ja lähtö
 oli näyttävä. Viimeisessä lähetyksessä jopa vähän itkettiin.

Samaan aikaan Linnonmaan lääkärivaimo lähti suorittamaan erikoistumisjaksoaan Rovaniemen Ounasvaaraan. Linnonmaa päätti lähteä mukaan. Kun vaimo suuntasi talviaamuina viereiseen sairaalaan töihin, pariskunta laski sinne yhdessä pulkalla pihastaan.

”Sitten minä otin pulkan kainalooni ja kävelin huoltoasemalle äijäköörin kanssa kahville.”

Siellä Linnonmaa sai idean: hän pyrkisi kansanedustajaksi, sillä radio-ohjelman peruina hänellä on laaja kansan­suosio sekä kiinnostus ”byroslaviaan”. Idea kuitenkin kuivui kasaan, ja Linnonmaa palasi radioon.

”Uskon, että radioon palasi mies, joka oli löytänyt rauhan sielulleen Lapista.”

Paluun jälkeen Jaajon jututkin ovat muuttuneet.

”Olen kasvanut vuosien varrella, ja kuulijat ovat kasvaneet mukana. Enää ei tarvitse puhua pelkästä ryyppäämisestä. Pystyn vaikuttamaan asioihin huomattavasti enemmän radiossa kuin kansanedustajana”, Linnonmaa uskoo.
 

Bisnesmies-Jaajo

Ja niin hän totta tosiaan pystyykin. Koska Linnonmaa on ennen kaikkea showmies, hän ei pidä minkäänlaista ­vakkaa bisneskynttilöidensä yllä.

Jaajo-brändin sivutuotteita on Extremerun-niminen hassuttelu-urheilutapahtuma, johon Linnonmaa löysi yhtiökumppanin kuulijoidensa joukosta – niin kuin monet muutkin asiat. Nimittäin: mitä Jaajo pyytää, sen kuulijat tekevät, ostavat vaikka hänen kanssaan ravihevosen. 

Linnonmaan tyyppisistä häslääjistä on tapana sanoa, että heitä joko rakastetaan tai vihataan. Mutta ei Linnonmaata oikeastaan vihata. Ne, jotka eivät pidä hänen jutuistaan, eivät vain kuuntele hänen ohjelmaansa.

”Luen ihan kaikki palautteet, joita ohjelmalle tulee. Jos joku kertoo pahoittaneensa mielensä lähetyksen vitsistä, soitan tai kirjoitan takaisin ja pyydän anteeksi.”

Linnonmaa ei varo suutaan radiossa ja puhuu myös perheasioistaan avoimesti. Mutta kun hän panee Instagramiin kuvan tekemästään äitienpäiväaamiaisesta, kuvassa näkyvät kärähtäneet croissantit, eivät vaimo tai tyttäret.

”Ystäviäni yritän auttaa heidän urillaan, jos suhteillani siihen pystyn. En tuhlaa aikaani persereikiin.”

Linnonmaan elämänohjeisiin kuuluu, että hän yrittää itsekin olla olematta persereikä ja tehdä hyviä asioita. Hyvää hän tekee esimerkiksi niin, että osa Extremerunin tuotoista lahjoitetaan liikuntarajoitteisille lapsille.

”Kun on itse saanut lapsia, on tehtävä välillä jotakin, että voi nukkua yönsä hyvin”, Linnonmaa sanoo.

Eikä taida puhua paskaa.

 

Teksti: Virpi Salmi
Kuva: Mikko Ryhänen

Juttu on julkaistu Trendissä 8/2015

 
Lue myös:
Totuus Jaajo Linnonmaa -jutun kuvauksista

 

Kommentoi