Jumppasalin tyypit

Toimitus

Ensinnäkään kukaan viileä ja cool ei enää käy ryhmäliikuntatunneilla, koska kaikki trendipetriinat kasvattavat habaa punttisalin puolella. Siksipä juuri kuntokeskuksen jumppatunneilta löytää kauniisti sanottuna "elämän koko kirjon" - siis nämä tyypit:
 

Mummokasa. Mummojen kasa elikkä vähintään kolmen mummoikäisen ryhmä on nykyään vakio millä tahansa jumppatunnilla. Siellä ne s'hämbäävät ja lovetodäänssäävät muiden joukossa. Mummokasa on aina paikalla 20 minuuttia ennen tunnin alkua, koska heidän pitää vaihtaa hiljaisella äänellä mummokuulumisiaan, siis mitä on tapahtunut eilisen jumppatunnin jälkeen. Kuten että Lidlissä oli halpoja tomaatteja ja Eikan poika soitti. Mummokasa sijaitsee yleensä jommassakummassa takakulmassa.

Peilari. Kliseisesti peilari on muovilla itseään jatkanut ja täyttänyt aikuispissis, mutta peilareita on kaikenikäisiä ja -muotoisia. Peilari seisoo eturivissä ja tuijottaa pöyristyttävän häpeilemättömästi itseään peilistä. Kun peilari menee viikonloppuna yökerhoon, se tanssii yksin zumbassa opittuja liikkeitä ja katsoo itseään peilistä. Marraskuisessa ruuhkabussissa se tuijottaa pimeästä ikkunasta heijastuvaa kuvajaistaan. Oma naama, paras naama.

Ketkuttaja. Aina vähintään 48-vuotiaan, usein juuri Kuuban-lomalta palanneen ketkuttajan tunnistaa jo pukeutumisesta. Siihen kuuluu yleensä jonkinlaisia anti-urheiluvaatteita, kuten plyysihousuja tai värikkäitä patellavöitä. Ketkuttajalla on omasta mielestään niin sanotusti rytmi hieman enemmän veressä kuin meillä muilla, joten hän keikuttelee eturivissä lantiotaan hyvissä ajoin ennen tunnin alkua. Musiikin puuttuminen ei todellakaan haittaa.

Hei, mä oon raskaana. "Hei ohjaaja, mä olen seitsemännellä kuulla raskaana." No shit.

Hei, mulla on olkapää kipeä. Ilmoittautuu joka kerta, kun ohjaaja kysyy, onko jollakin jotakin erityistä. Ensi viikolla sillä on polvi kipeä. Sitten lapaluu. Ja niin edelleen.

Hikiläikkäpeppu. Aina on joku rassukka, joka on erehtynyt ostamaan vaaleanharmaat collegehousut jumppaan.

Hikari. Eturivin suorittaja, jolla on vauva hoitohuoneessa ja ruisleivän juuri kotona käymässä. Tiukka poninhäntä tai saparot. Alkaa joka sarjassa tehdä oma-aloitteisesti raskaampia liikkeitä, ja tekee ne liioitellun suuresti, kuin Ponille kyytiä -sketsissä. Keskittyy omaan suoritukseensa niin, että hyppää päälle, jos et osaa varoa.

Bodari. Yhtäkkiä tunnilla on joku tuollainen lihaksikas tyyppi, mitä se täällä tekee? Luultavasti fitnessharrastajat haluavat joskus tulla naureskelemaan meille taikinoille. Sitä paitsi jumppa on varmaankin ihan hyvä aerobinen palkkari tai jotain.

Kiintiömies. Erehtyy tunnille, koska respassa on joku valehdellut, että sykejumpassa on ihan helpot askeleet ja "kyllä siellä miehetkin käy".  Ei muuten käy. Ei riitä, että kiintiömies lähtee aina vasemmalle kuin pitäisi lähteä oikealle, vaan ohjaaja ottaa miehen silmätikukseen, muka ihanasti: "Nyt kaikki manolitat – JA MEIDÄN YKSI MANOLITO, peppu keikkumaan siellä."

The Mies. The Mies tulee pilatekseen tai joogaan, koska ei jumalauta, saatana, hänen hirveät, räjähtävän voimakkaat mieslihaksensa ovat vähän jäykistyneet kaikesta miesurheilusta. The Mies menee eturiviin, keskelle, ja alkaa oma-aloitteisesti verrytellä ennen tunnin alkua, sortsien avoimena lepattavat haarat saliin päin. Seuraavan kerran hän tulee kehonhuoltotunnille vuoden päästä.

Ärsyttävä kyttääjä. Kyyläilee toisia ihmisiä ihan kuin itse olisi joku fakin Anne Sällylä. C'est moi.

 

Varokaa ihmiset, jumppaaminen voi vaurioittaa elämääsi.

Kommentit

Nina Enroth

Damn! Kuulostaa hauskalta porukalta. Pitäisköhän ruveta käymään ryhmäliikuntatunneilla?!

Mimimii (Ei varmistettu)

Siis jos olet tehnyt nämä havainnot kuntokeskuksen ryhmäliikunnassa, suosittelen kokeilemaan myös erilaisia kansalaisopistojen ja naisvoimistelijoiden jumppia! Tuplahupi kun laajempi kirjo ihmisiä mukana jumppaamassa.

Ei mutta ihan oikeesti, jumpissa on tosi loistavaa porukkaa, ihania ohjaajia ja sitä oikeeta liikunnan iloa :)

tisti
spring child

argggh, mua niin ärsyttää, että aina mollataan ryhmäliikuntaa et kun se on niin noloa ja kasaria eikä ees hauis kasva. jos liikkeet tekee kunnolla niin niistä saa hulluna irti ja voi jopa lihakset kasvaa! itse käyn laidasta laitaan bodypumpista ballefitiin enkä häpeä! :D just toi eri tuntien kirjo tulee vielä tekemään ryhmäliikunnasta taas seksikään lajin. ;) taidan itse olla noista tyypeistä toi Hikari (miinus vauva ja juuri) eli varokaa vaan ;)

ps. ihan mahtava toi gayrobic-pätkä!

Seregi
Sekaisin Seregistä

Sit on ne joilla on ihan väärät vaatteet liikuntaan esim. farkut tms. kuntosaliporukat viel erikseen mm. selfien ottajat.

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Heiii, mullekin kävi joskus näin! Miksmiksmiks?!

Suvi K.
Sisunainen

Mä kirjotin jo aikoinaan naistensalin kävijätyypeistä, mutta näitä on ainayhtä hauska lukea. :D

matu

Pakosti alkoi miettimääm että apua, mikähän mie nuista olen jonku bloggarin mielestä :D

Not another GIF Blog

Missä käy muitakin raskaana olevia, tuun itekin sinne?! T: Se silmätikku, jolle aina nauretaan, että vieläkö sä tulit

Arja (Ei varmistettu)

Tarvii varmaan,(meidän kaikkien) pysyä erossa kaikesta liikunnasta, kun ei tiedä kuka sinne kelpaa. Oliko kirjotuksen tarkoitus olla hauska?

Kattimeu (Ei varmistettu)

Mä en nyt kestä sua - oot upee.

Elämä pelastuu näitä lukemalla. Voitko pliis kirjottaa kirjan? Kirjasarjan? Saanko tilata sulta viikkolehden verran kirjoituksia kotiinkuljetuksella? Jooko? Joka maanantai hölähtäis luukusta eteisen lattialle ja sit ei tartteis itkee, että vittu taas maanantai en ala.

Jaksaisin tätä eloa niin paljon paremmin. Niin jooooko? Pliiiiis!

K

huonolanteinen mies (Ei varmistettu)

Toi on hyvä toi Kuuban kävijä, sehän on monin tavoin reenattu se lantio ja muutakin piristystä on reissussa saatu. On tehty hyvää monin tavoin, kuten autettu köyhän ammattitanssijapojan koko sukua..

Kommentoi