Jyrääkö työkaverisi sinut? Tee näin, niin et jää jalkoihin

Toimitus

Miten saadaan kaikkien ääni tasapuolisesti kuuluviin työpaikalla? Ota mallia Valkoisen talon naistyöntekijöiltä, kuten Obaman turvallisuusneuvonantaja Susan E. Ricelta.


Istut työkokouksessa, ja mietitte porukalla, miten viikon hommat jaetaan. Kun muut ovat aikansa puhuneet, heität ilmoille oman ehdotuksesi. Äänekäs ja helposti nollasta sataan syttyvä kollegasi innostuu ja jatkaa siitä, mihin jäit. Päivän päätteeksi hommat on jaettu ideasi mukaisesti, mutta kun pomo kertoo porukalle työnjaosta, kaikille jää se fiilis, että idea oli kollegasi, ei sinun.

Kuulostaako tutulta?

Liki jokaisessa työpaikassa on tyyppejä, jotka jyräävät keskusteluissa muut alleen ja omivat toisten ideat, tahallaan tai vahingossa. Valkoisessa talossa Yhdysvalloissa jako jyräävien ja jyrättävien välillä kulki pitkään sukupuolen mukaan: Dwight D. Eisenhowerin kaudelle (1953–1961) asti ainoat naistyöntekijät Valkoisessa talossa olivat sihteereitä, joiden ei sallittu edes lounastaa miestyöntekijöiden kanssa. Vaikka työntekijöiden sukupuolijako on sittemmin tasoittunut ja on Barack Obaman toisella kaudella mennyt tärkeissä pesteissä tasan, miestyöntekijät on silti kutsuttu naisia useammin tärkeisiin kokouksiin, ja he ovat olleet niissä naisia useammin äänessä, kertoo The Washingon Post artikkelissaan.

Niinpä Obaman hallinnon naispuoliset työntekijät ovat keksineet jyrääviin kokoustilanteisiin toimivan ratkaisun. He kutsuvat sitä vahvistamiseksi.
 

Näin vahvistaminen toimii:

Kun joku kokoushuoneessa olevista naisista sanoo jotain tärkeää, muut naiset toistavat sen ja samalla sanojan nimen. Eli jos vaikkapa Anna sanoo jotain tärkeää, Laura avaa suunsa ennen kuin jyrä ehtii jyrähtää ja sanoo ”todella hyvä pointti Annalta” tai ”olen täysin samaa mieltä Annan mainion ajatuksen kanssa”. Tällä taktiikalla jokaisen huoneessa olevan mieleen painuu, kenelle kunnia ajatuksesta kuuluu eikä kukaan muu voi sitä itselleen omia.

Taktiikka on toiminut, ja Obaman hallinnon naiset ovat vahvistaneet, että sen käyttöönoton jälkeen Obama on pyytänyt yhä useammin naispuolisilta työntekijöiltään neuvoa.

Ota siis oppia Valkoisesta talosta: jos työporukassasi on tyyppi, jonka alle omasi ja muiden mielipiteet meinaavat jäädä, ottakaa käyttöön Obaman hallinnon naisten strategia. Nostakaa reippaasti kaikkien kuullen toistenne häntää. Siitä hyötyvät kaikki.

 

Teksti: Laura Kangasluoma
Kuva: All Over Press

 

Kommentit

Minulla oli tuollainen työkaveri, ennen kuin ko mies jäi eläkkeelle. Ja tarkemmin ajateltuna me muutkin tuota harrastamme, eli vahvistamme toisen sanomaa. Mutta tämä eläköitynyt oli siinä erityisen taitava

Kommentoi