Kansa on puhunut – Aussie Academyn voittajat julki

Toimitus

Aussie Academyn bloggaajia kuvassa vasemmalta: Hanne Valtari (Lähiömutsi), Iina Hyttinen (But I'm a human not a sandwich), Kaisa Merelä (The Good Morning), Annika Ollila (Annika O.), Sara Vanninen (Tickle Your Fancy), Julia Toivola (Julia Toivola) ja Elisa Lepistö (Start Living Your Best Life).

 

Kevään aikana olemme päässeet fiilistelemään aurinkorannoille, nauraneet ja inspiroituneet – kaikki tämä videoiden välityksellä. Trendi ja Lily perustivat yhdessä Aussien ja suomalaisten huippubloggaajien kanssa Aussie Academyn, jossa bloggaajat tekivät koko kansan iloksi huikeita videoita. Näistä videoista lukijat pääsivät äänestämään suosikkejaan ja vaikuttamaan siihen, kuka bloggaajista voittaa itselleen unelmamatkan Momondolta, Fotomanin tarjoaman Canon-lahjakortin ja Aussien tuotteita.

Lukijaäänestyksessä annettiin huimat 15 000 ääntä, ja voittajaksi kruunattiin *rummun pärinää* NaaG-blogin Janne Naakka, jonka hauskoilla videoilla muun muassa piirrettiin ja kuiskittiin kilpaa. Toiselle sijalle äänestettiin Annika O. -blogin Annika Ollila ja kolmanneksi Blond Rivets -blogin Kira Kosonen.

Lisäksi Trendi palkitsi ruokaa, kuntoilua ja mallin työtä käsitteleviä videoita tehneen Vilma P. -blogin Vilma Peltosen 500 euron lahjakortilla Nina's-liikkeeseen.

Lämpimät onnittelut voittajille!

 

Kuva: Heli Roosmäe

Lue lisää Aussie Academysta täältä ja katso kaikki videot täältä.

 

Kommentoi