Käy salatreffeillä itsesi kanssa ja heitä noppaa metrossa – kirjailija kertoo, miten luovuusleikit tekevät elämästä parempaa

Toimitus

Mitään ei voi tulla ulos, jos ihminen ei joskus täyty, sanoo kirjailija Siri Kolu. Hänellä on monta konstia, joilla luovuus leimahtaa.

 

Kukaan ei tiedä, missä pomo on. Hän panee lounasaikaan puhelimen lentokonetilaan ja katoaa tunniksi. On vuosi 2008 ja ammattikorkeakoulun koulutuspäällikkö, kirjailija Siri Kolu lähtee kesken työpäivän treffeille.

Treffikumppani on ihminen, jonka kanssa Kolu voi tehdä juuri sitä, mitä haluaa: hän itse. Kolu harhailee kirpparilla tai valitsee kohteekseen tuntemattoman lammen kahden karttaruudun päästä. Työpisteelle palatessa häntä hykerryttää. Yksin seikkailemisesta tulee lapsuudesta tuttu aarteen löytämisen tunne: kuin olisi 6-vuotias ja löytänyt pöllönsulan, jota ei aio näyttää kenellekään.

 

Luovuus kuuluu kaikille

Viime vuodet Kolu on työskennellyt vapaana kirjailijana, mutta hänen mielestään luovuuden ruokkiminen ei kuulu vain taiteilijoille. Aika toimistotyössä opetti, että jokaiseen päivään pitää mahtua hetkiä, jotka on pyhitetty tuottamattomille asioille. Muuten käy niin kuin Kolulle, joka alkoi tuntea syyllisyyttä siitä, ettei ehtinyt syödä pikapuuroaan aamulla tarpeeksi nopeasti.

”Jos ihminen ei saa energiaa ja kuplintaa, hän uupuu. Me keskitymme ihmisestä ulos tuleviin saavutuksiin: arvosanoihin, asiakkuuksiin ja ripustettuihin pyykkeihin. Mutta mitään ei voi tulla ulos, jos ihminen ei joskus myös täyty.”

Sen vuoksi Kolu alkoi kysyä itseltään aamuisin, mikä olisi kaikkein ihaninta, mitä hän voisi tänään tehdä. Ajan hän varasti heräämällä puoli kuudelta tai karkaamalla lounasaikaan tunniksi ulos.

”Elämän ei pitäisi olla pelkkää ennakoitavaa rutiinien suorittamista. Toivoisin, että jokainen kokisi joka päivä edes yhden hetken tai oivalluksen, jonka vuoksi tuntee toteuttaneensa itseään.”

Kolulle luovuus on taito, jonka voi opetella. Se vaatii pieniä esivalmisteluja.

”Jokainen harjaa hampaat kahdesti päivässä ajattelematta, että se vaatii esivalmisteluja: on hankittava harja ja tahnaa. Sama pätee luovuuteen.”

Kolu kaivaa todisteeksi laukustaan nopan, jollaisia hän jakaa myös luovan kirjoittamisen opiskelijoilleen. Metodi toimii näin: Kolu päättää etukäteen jokaiselle numerolle luovuutta edistävän tehtävän, vaikkapa sellaisen kuin ”kirjoita myrskyisästi miettimättä lopputulosta”. Sitten hän heittää noppaa.

Kerran Kolu esimerkiksi halusi tutkia kirjaansa varten pelon tunnetta. Niinpä hän päätti, että jos metrossa tulee kolmonen, hän lähtee seuraamaan vaunun pelottavimman näköistä ihmistä.

”Valitsin miehen, jonka viereen jättää vaistomaisesti istumatta. Kävelin miehen perässä Mellunmäkeen ja katsoin, kuinka hän kaivoi nuhjuisen anorakkinsa alta nuhjuisen kirjekuoren ja tiputti sen postilaatikkoon.”

Nopan lisäksi myös kirjojen voi antaa ohjata itseään. Kolu penkoo laukustaan kaksi runokirjaa.

”Kun on ankea olo, pysähdyn runokokoelmassa kohtaan, johon silmäni jäävät kiinni. Sen jälkeen mietin, miksi rakastuin juuri tähän runoon. Eilen esimerkiksi ymmärsin valinneeni K-junassa erään runon siksi, että tekstissä on hiljaisuutta ja aikaa. Tajusin, että juuri niitä tarvitsen.”

Niinpä Kolu – ompelutaidoton ihminen – pujahti kangaskauppaan, availi pakkoja ja antoi sormiensa tuntea silkin viileyden. Vain pysähtyäkseen aistimaan, ei ostamaan.

 

Salaisessa osoitteessa

Joskus luovuuden sytyttämiseen tarvitaan järeämpiä keinoja. Kolu kirjoitti vuonna 2015 ilmestyneen Tervemenoa Taika Taksinen -kirjansa salaisessa osoitteessa. Edes kirjailijan puoliso tai lapset eivät tienneet, missä tämä päivänsä vietti. Noina aikoina Kolu säteili kuin olisi käynyt tapaamassa rakastettua.

”Minulla oli kirjailijuuteni kanssa salasuhde, josta sain sähköä. Lisäksi vieraan asunnon estetiikka, musiikki ja värit saivat minut kirjoittamaan uudenlaisia lauseita.”

Kolun mielestä luovuus ja salaisuuden tunne kytkeytyvät yhteen. Piilossa katseilta uskaltaa tehdä asioita, joille muut saattaisivat naureskella. Vaikkapa rakentaa lakanoista majan, kuten Kolu on tehnyt. Ikiomista hetkistä tulee salaisuuksia, joita ajatellessa vatsanpohjaa kutittaa.

”Kun on tekemisissä luovuutensa kanssa, tavoittaa jännityksen ja toiveiden tilan. Se on kuin kuohuviinin kuplintaa”, Kolu sanoo.

”Kun uskaltaa olla kaikkea sitä, mitä on, tuntuu kuin olisi rakastumassa johonkuhun. Ja se joku olet sinä itse.”

Teksti: Heini Maksimainen
Kuva: Sonya Mantere
Meikki: Pia Seikkula
Kuvauspaikka: Lapinlahden Lähde

 

lue myös: antti holma: ekaluokan opettaja teki elämästäni musikaalin

 

Kommentit

Naislaif
Naislaif

Tästä pidinkin kovasti.

Vaihdan työmatkani reittiä, oi ne maisemat. Kuljin iltalenkkini päinvastaiseen suuntaan ja melkein eksyin. Istun eri paikassa sohvalla ja näin puun. 

Töissä en ehdi poistua tunniksi, mutta vessassa voi onneksi käydä monta kertaa, niin jos ehtii.

Kiitos avaavasta ja ehkä osalle synninpäästöllisestä kirjoituksesta. En ole laiska vaan olen luova. 

Kiti

Tästä kirjoituksesta saisi monta hyvää mietelausetaulua. <3

Pau
P.S C'est moi!

Ihana teksti ja ihania, tärkeitä ajatuksia!

Taidankin ottaa muutaman vinkin käyttöön ;) Kiitos tästä!

Kommentoi