Kiva pomo

Toimitus

 

Perheestä ja huonoista johtajista on työelämässä yllättävää hyötyä.

Minua on kohdeltu työelämässä huonosti monta kertaa. Minulle on luvattu töitä ja tehtäviä, eikä lupauksia ole pidetty. Olen joutunut tulkitsemaan rivien välejä ja soittelemaan perään, kun pomolla ei ole ollut kanttia sanoa hankalia asioita suoraan.

Sitten viime syksynä minulle tarjottiin Radio Helsingin päätoimittajan paikkaa. Minusta itsestäni tuli ensimmäistä kertaa elämässäni pomo. Olin innoissani, sillä olin jo pitkään halunnut käyttää ammattitaitoani jonkin laajemman kokonaisuuden hyväksi. Sitä paitsi tunsin kanavan ja sen tekijät hyvin. Lukuun ottamatta muutaman vuoden taukoa olin olennainen osa 
helsinkiläisen paikallisradion tarinaa. Olin jopa tehnyt kanavan kaikkien aikojen ensimmäisen lähetyksen.

Päätin ottaa tilanteen mahdollisuutena olla parempi ihminen ja esimies kuin omat huonot pomoni.

Minua varoiteltiin, että olin ryhtymässä hullun hommaan. Radion talous oli ruvella ja ohjelmisto kaipasi uudistamista, mikä tarkoitti myös irtisanomisia. Eikä se ole koskaan helppoa.

On muutenkin aika erikoista ryhtyä kavereiden pomoksi. Aiemmin olin tasavertainen kollega. Nyt päättäisin samojen ihmisten kohtalosta työyhteisössä. Ensimmäinen neuvo mentoriltani, Radio Helsingin perustajalta Paula Salovaaralta, kuuluikin: ”Hyväksy se, ettet aina voi olla kaikille kiva.”

Siihen olin jo tottunut. Television talk show’ni jakoi aikanaan mielipiteitä. Sopeuduin olemaan ihmisten mielestä ”suurin idolini”, ”kamala lehmä” ja kaikkea sitä väliltä.

Luin jostain, että naiset eivät hakeudu pomoksi siksi, että he pelkäävät aseman yksinäisyyttä. Minäkään en olisi enää ensisijaisesti se tyyppi, jota pyydetään terassille työpäivän jälkeen. Aiemmin sitä olisi ehkä ollut vaikea kestää, mutta yllättäen tajusin, että pomous sopii erinomaisesti perheelliselle ihmiselle. Koska minulla on perhe, työ ei ole ainoa asia, joka tuottaa elämääni sisältöä ja saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi.

Eniten pelkäsin, että nääntyisin työtaakan ja odotusten alle. Yllättävintä ja parasta pomoudessa onkin ollut se, että suorittajaminäni pysyy kurissa. Kaikessa kiireessä minun on pakko ottaa rennosti, sillä en mitenkään ehdi tehdä kaikkea. On ollut pakko hyväksyä, etten ole kaikkivoipa.

Ennen työ hallitsi elämääni, mutta pienen lapsen äiti ei voi viettää työpaikallaan koko valveillaoloaikaansa. Sekin suojaa ylisuorittamiselta.

Luulen, että olen pärjännyt olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Nyt toki ymmärrän huonoja pomojakin vähän paremmin. Kiireen keskellä saa todella skarpata, että ihmisille ehtii antaa kiitosta ja aikaa. Olen myös joutunut oppimaan asioita kantapään kautta. Olen esimerkiksi itse aina janonnut palautetta, mutta nyt tiedän, että palaute saa jotkut puolustuskannalle.

Parhaat oivaltamani opit johtajuudesta ovat silti helppoja. Kaikille ei aina voi olla kiva, mutta yritän olla helposti lähestyttävä. Oli sitten pomo tai ei, muiden ihmisten kunnioittaminen ja suoraselkäisyys ei ole kovin vaikeaa.

 

Tämä Maria Veitolan kolumni on julkaistu syyskuun Trendissä.

Kommentoi