Kristiina Komulainen: ”Rohkeus ei tarkoita sitä, ettei pelota, vaan sitä, että tekee vaikka pelottaa”

Toimitus

 

Juontaja Kristiina Komulainen jätti työpaikkansa ja hyppäsi tyhjän päälle. Siinä auttoi rakkaus extreme-lajeihin. Se on opettanut hänelle pärjäämistä elämässä ja pelon voittamista.


Komulainen tunnetaan parhaiten radio- ja tv-juontajana, mutta viisi viime vuotta hänen elämäänsä on kuulunut myös toinen intohimo: enduro eli metsäreiteillä moottoripyöräileminen. Pyöräily on Komulaisen extreme-lajeista rakkain, joskaan ei ainoa. Hän on surffannut, sukeltanut, hypännyt laskuvarjolla ja harrastanut wakeboardingia.

Pelottavimman hyppynsä Komulainen kuitenkin teki helmikuussa, kun hän irtisanoutui työstään vailla suunnitelmia. Komulainen oli työskennellyt Loop-radiokanavalla kolme vuotta, kanavan perustamisesta asti. Tyhjän päälle lähtemistä hän oli opetellut pyörän selässä.

”Mottoni kuuluu ’uskalla pelätä’. Ei rohkeus tarkoita sitä, ettei pelota, vaan sitä, että tekee vaikka pelottaa. 
Extreme-maailmassa voi treenata koko elämää varten, siis sitä todellista extremeä.”
 

Pelko pienenee siedättämällä

Kristiina Komulainen varttui viisilapsisessa perheessä pohjoissavolaisessa Pöljän kylässä. Komulainen syntyi kahden pojan väliin, ja hänestä tuli klassinen puissa kiipeilevä poikatyttö. Lapsena hän valehteli naapureille olevansa Nöpöstiina-niminen poika ja teininä hän ajeli kaverinsa pappatunturilla pitkin Pöljän metsiä. Metsissä rymyäjästä kasvoi endorfiiniriippuvainen aikuinen. 

Nykyisin Komulainen kilpailee enduron ja cross countryn SM-sarjoissa ja treenaa vantaalaisella radalla 3–4 kertaa viikossa. Vauhti synnyttää Komulaisessa tunteen, jota on vaikea pukea sanoiksi: kaikki muu katoaa, ja jäljelle jää vain liike. Komulaiselle extreme-urheilu on kuin joogaa, keino irrottautua päässä vilisevistä ajatuksista. Sitä hän tarvitsee ”superrationaalisen” mielensä vastapainoksi.

”Kyse on alkukantaisista kikseistä, kemiallisista reak
tioista, joita vauhti ja itsensä ylittäminen saavat aikaan. Rakastan voiman tunnetta, jonka saan, kun polkaisen pyörän käyntiin.”

Vaikka Komulainen on aina nauttinut vauhdista, se ei tarkoita, etteikö hän pelkäisi.

”Minua pelottaa ajaessa sairaan usein. Joskus pelko itseni hajottamisesta on niin vahva, että lopetan ajamisen vartin jälkeen.”

Komulaista ei hirvitä syyttä. Hänen kehonsa on kaatumisten jäljiltä ruhjeilla, ranteet kremppaavat, ja käsissä on hermopinteitä. Kerran hän on saanut kallonmurtuman. Silti Komulainen luottaa intuitioon, joka sanoo, että hän selviää metsästä hengissä.

Juuri pelkojen työstäminen onkin extreme-lajien tärkein oppi. Itseään voi siedättää, ja yhdelle pelolle altistuminen antaa rohkeutta seuraavan kohtaamiseen. Pelkojen voittamiseen pätee sama viisaus kuin muidenkin taitojen opettelemiseen: tarvitaan toistoja. 

”Kerta toisensa jälkeen pelko pienenee. Sen huomaa kun katsoo taaksepäin: mikä kaikki pelotti lapsena, muttei enää?”

Komulainen on työstänyt mieltään myös mentaalivalmentajan oppien avulla.

”Helpotan pelkoani esimerkiksi katsomalla sitä lintuperspektiivistä. Meidän maapallomme on vain pieni osa isoa universumia, ja minun pelollani ei ole siinä mittakaavassa mitään merkitystä.”
 

Unelmat valitsevat meidät

Toisinaan Komulainen tekee pyörällään uhkarohkeita hyppyjä, joihin lähtiessään hän ei tiedä, kuinka tulla alas. Se on saanut entisen kontrollifriikin luottamaan siihen, että asiat järjestyvät. Samaa asennetta hän sovelsi myös silloin, kun hän lopetti työnsä vailla suunnitelmaa. Hän päätti luottaa siihen, että jotain kyllä löytyisi.

”Jos tekee ison muutoksen, on myös iso mahdollisuus, että se kosahtaa karille. Mutta pidän siitä, että välillä hävettää ja pelottaa. Voin sanoa, että tulipahan kokeiltua.”

Komulaisen mielestä riskejä pitää ottaa, koska vain niin voi saada elämäänsä jotain sellaista, mitä ei vielä tiedä haluavansa. 

”Olen sitä mieltä, että me emme valitse unelmiamme vaan unelmat valitsevat meidät. Olen ollut superratkaisukeskeinen ihminen, jolla on aina vastaus valmiina. Nyt olen opetellut sanomaan, etten tiedä mistään mitään.”

 

Lue myös: Marja Hintikan mielestä isän velvollisuus on jäädä kotiin
Rosa Meriläinen: "juon itseni jonkinlaiseen humalaan kerran viikossa"

 

Teksti: Heini Maksimainen Kuva: Sonya Mantere

Juttu on julkaistu Trendin numerossa 7/2016. Haluatko lukea lisää viisaiden naisten ajatuksia? Tilaa Trendi nyt!

 

 

Kommentit

minsu
Mainostaulujen takana

Rohkeutta on myös kieltäytyä tekemästä asioita, jotka pelottavat tai joita ei halua tehdä, vaikka ympäristön paine kuljettaisi siihen suuntaan.

Toimitus
Toimitus

Kyllä! Tätä liippasi taannoin Maria Veitola kolumnissaan.

Mipu (Ei varmistettu)

Tämä seuraa unelmiasi ja jätä päivätyöt-lifestyle on aika harvan saatavilla, kun taloudellisesti on riippuvainen kuukausituloista. Inspiraation lähteenä mielelläni lukisin myös miten nämä henkilöt pystyvät pärjäämään taloudellisesti jätettyään päivätyöt. Tämä aspekti jää usein kertomatta, koska tabu?

Kommentoi