Kun dyykkari kinkun löysi
Roskaruokaa lahjaksi!
On jouluaatonaaton ilta pienessä suomalaiskunnassa, ja sukulaismieheni hiipii säkki kädessään kohti kylänraitin kauppaa.
Sukulaiseni on pari vuotta harrastanut dyykkaamista ja hakenut samana päivänä erääntyneitä elintarvikkeita kauppojen jätteistä sulkemisajan jälkeen.
Pikkukylän keskusta on hiljentynyt pyhienviettoon, eivätkä ainoan baarin kanta-asiakkaat rähise ulkona. Dyykkari pystyy rauhassa keskittymään ilmaisten aterioiden saalistamiseen taskulamppu kädessään.
Odotukset eivät ole korkealla. Edellisillä kerroilla tämän taajaman mustista roskasäkeistä on löytynyt vain revittyjä pakkauksia. Sinivalkoisen kaupan työntekijät eivät koskaan lajittele vanhentuvaa ruokaa biojätteisiin, mutta käyttävät usein työaikaansa tuotteidensa sotkemiseen käyttökelvottomiksi roskisdyykkareille. Sukulaiseni ottaa nimittäin vain suljettuja pakkauksia.
Kun aatonaattona dyykkari avaa roskasäiliön suuren luukun, näky yllättää konkarin. Roskien päälle on siististi aseteltu avoin pahvilaatikko, joka on täynnä herkkuja. Katso vaikka kuvasta yltä: juustoa, avokadoa, erilaisia leipiä, leivonnaisia, jugurttia, hedelmiä, leikkeleitä ja suklaata.
Roska-aarteen kruunaa parikiloinen kinkku, joka odottaa paistamistaan.
***
On sydämellistä, että kauppa on yhdeksi päiväksi luopunut lainkuuliaisuudestaan ja auttanut ruokaa kaipaavia. Joulumieli herkistää kyynikonkin.
Samaan aikaan teko ahdistaa. Onhan se perverssiä piilotella ruokalahjoja roskikseen, eikä antaa rehellisesti avuntarvitsijalle, kuten Tanskassa. Heikosti järjestetty vanhentuvan ruuan hyötykäyttö ahdistaa monia kauppiaitakin.
Entisajan jouluissa ihaninta on ollut se, että kerrankin saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Nykyisin tuo suuri unelma on laajentunut koko vuodelle. Meillä on jäänyt vähän joulu päälle, kun vaadimme jatkuvaa yltäkylläisyyttä.
Nykykuluttaja kammoksuu ”neuvostoliittolaisuutta” eli pelottavia ruokakauppoja, joiden hyllyillä on tyhjää.
Tämä yltäkylläisyyden vinouma näkyy kaikkialla. Sähäkissä ruokarealityissa (kuten Kuppilat kuntoon, Ruotsi) heitetään jätteisiin jatkuvasti annoksia, jotka vain maistuvat vähän valjuilta. Hetkittäin tulee mieleen, onko länsimaalaisilla joku piilotettu fantasia ruuan roskiin heittämisestä. Haluammeko rehvastella, että meillä on millä mällätä?
***
Kaupat heittävät roskiksiin eniten leipää ja leivonnaisia, dyykkarisukulaiseni kertoo. Tuoreudella ja laajoilla valikoimilla on hintansa.
Myös leipäteollisuudessa hävikki on suurta. Leipomossa työskentelevä tuttuni kertoi, että tuoreita leipiä viskataan linjastolta jätteisiin, koska pienikin kauneusvirhe on liikaa asiakkaalle. Ruokaroskamäärään voi yrittää vaikuttaa yksinkertaisilla valinnoilla, kuten suostumalla ostamaan hiukan runttuisia leipiä.
Jos boikotoit tänä vuonna yhtä ruokalajia, boikotoi viipaloitua leipää.
Syitä on neljä.
1) Viipalointivaiheessa hajoaa väkisin hirveä määrä hyviä leipiä.
2) Työntekijät loukkaavat käsiään viipalointikoneessa.
3) Viipaloitu leipä kuivahtaa nopeasti.
4) Leipäveitsi on keksitty.
Lue Tero Kartastenpään aikaisempia kirjoituksia:
9 kohdan treeniohjelma – Näin pumppaat itsesi kulttuuriguruksi
Kaikki muu on suomalaista paitsi koalat
Kiltit voittavat miljardipelin
Haloo! Ei taas uutta puhelinta
Seuraa: https://twitter.com/kartastenpaa
Kaupassa työskentelevänä itseäni myös usein korpeaa ruoan heittäminen bioastiaan. Vaikka omasta yksiköstäni annetaankin päiväysvanhoja tuotteita päivittäin hyväntekeväisyyteen, joutuu roskiin heittämään syömäkelpoista tavaraa esimerkiksi siksi, että tuote on ”ruma”. Esimerkiksi epämuotoiset tomaatit tai hieman virheelliset hedelmäyksilöt kun harvemmin kelpaavat asiakkaille eikä mikään hyväntekeväisyyslaitos voisi ottaa vastaan sitä ruoka”jätteen” määrää joka näin saadaan aikaan.
Kyseenalaistan päivittäin ihmislajin terveen järjen määrän, kun joku tulee selittämään miten sitruunamme ovat selkeästi kakkosluokkaa hivenen rupisen kuoren vuoksi tai granaattiomenat pilaantuneita kuoren hieman kuivahdettua – vaikka itse tiedän ettei kumpikaan väite ole totta, asiakkaan vakuuttaminen siitä on yleensä mahdotonta. Entä miten kertoa ihmisille että he omalla tavaran käsittelyllään vaikuttavat tuotteiden säilyvyyteen? Onko banaaninipusta todella joka kerta revittävä yksi tai kaksi pois, onko välttämätöntä saada pinon pohjalta virheettömän näköinen nippu, vaikka päälimmäiset ovat yhtä syömäkelpoisia (ja samalla heittelemisellä aiheuttaa mustelmia kaikkiin muihin nippuihin)? Onko todellakin saatava päiväykseltään tuorein mahdollinen leipä, jos tuotteen huolellisella säilytyksellä tuoreusero on minimaalinen ja säilyvyys yhtä hyvä? Tarvitseeko sormi todellakin kaivaa avokadon kiveen asti väkisin ennen kuin toteaa sen liian raa’aksi ja palauttaa hyllyyn ikäväksi yllätykseksi muille? Tai onko todellakin liian pitkä matka palauttaa jauhelihat lihahyllyyn pakasteosastolle päästyä niin että paketti joko jätetään lämpimään tai yhtä lailla pilataan se myyntikelvottomaksi pakkaseen työntämisellä?
On sääli, ettei tästä aiheesta puhuta enempää, kuten ei ruoka-aineiden kunnioittamisesta (kaupassa pilatut tuotteet kun aiheuttavat hävikkiä ja sitä kautta nostavat hintoja – hyvä muistaa jos on koskaan valittanut ruoan hinnasta), tai siitä miten ei-niin-tuoreesta saa aikaan aivan yhtä maittavaa ruokaa. Omassa keittiössäni pannulle tai uuniin päätyvät myös päivän ylivanha liha (”viimeinen käyttöpäivä” ei aina pidä paikkaansa jos tuote on aistinvaraisesti havaittavissa syötäväksi) ja jonkin verran nahistuneet vihanneksetkin – vanhentuneesta maidosta tai kuukauden päivät kaapissa viettäneistä kananmunista puhumattakaan. Leipäkin on pilalla vasta kun se on homeessa.
Kiitokset tästä – on aina hyvä kuulla ettei ole aatoksineen aivan yksin. Ja vaikka kaupassa työskentelenkin, propsit dyykkareille.
Suomalaisten kauppojen tapa heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin on yksinkertaisesti kuvottavaa. Taloudellisesti ja eettisesti ihan sekopäistä touhua. Kun oli kaupassa töissä, mikään ei ollut turhauttavampaa, kuin ruuan vienti lukittuun roskikseen. Eivätkä edes työntekijät saaneet ottaa päiväystuotteita itselleen.
Tanskan-mallin esiin nostanut tukija Maria Ohisalo on nostanut aihetta hyvin julkiseen keskusteluun. Leipäjonot ovat tässä ”hyvinvointivaltiossa” monelle pienituloiselle selviytymisen ehto, joten mitä helpompaa hävikkiruuan saanti eteenpäin jaettavaksi on, sitä parempi.