Kurin alle piiloon

Toimitus

 

Tofu maistuu pahalta, tahini tarttuu kitalakeen ja soija maito ällöttää. Tunneskaalani sahaa kiukusta nälkään,
 joista jälkimmäinen häviää vain isolla kulhollisella viljatuotteita ja palkokasveja – joista puolestaan aiheutuu piinaavia vatsakramppeja. Kun ystäväni lähtevät ravintolaan, minä jään yksin kotiin popsimaan parsakaalia ja kvinoaa.

Siinä tammikuuni pähkinänkuoressa. Osallistuin päähänpistosta vegaanihaasteeseen ja karsin kuukaudeksi lautaseltani kaikki eläinkunnan tuotteet. Lopetin lihan syömisen jo 15-vuotiaana, kun tajusin, miten tuotantoeläimiä kohdellaan, ja nyt ruokavalioni koostuu kasviksista ja kohtuullisesta määrästä kalaa, munia sekä vilja- ja maitotuotteita. Kuvittelin vegaanikuukauden helpoksi, sillä en joutuisi jättämään lautaseltani pois paljoakaan. Kuvittelin väärin.

Siinä missä moni muu haasteeseen osallistunut kertoi saaneensa uuden ruokavalion myötä keventyneen omantunnon, kivuttoman kehon sekä pirteän mielen, minä laskin päiviä siihen, että saisin panna leivän päälle taas voita. Haasteen loppupuolella äitini sanoi, että näytän riutuneelta, ja siltä minusta totta vieköön tuntuikin. Vegaanius ei yksinkertaisesti sopinut minulle.

Fyysistä kurjaa oloa enemmän minua kuitenkin ahdisti se, mitä tiukkapipoinen ruokavalio teki psyykelleni. Ruoka­valioni alkoi hallita elämääni. Tilanne tuskin olisi tuntunut niin dramaattiselta, ellen olisi sairastanut teini-iässä ­anoreksiaa. Syömishäiriöstä parantumisessa olennaista on löytää rento ja luottavainen suhde syömiseen. Vegaanihaaste palautti mieleeni, miten ahdistavaa ruoan kanssa ronklaaminen onkaan.

Teininä syynäsin pakkausselosteista kaloreita, nyt tutkin, ettei ruoassa vain ollut mitään eläinperäistä. Nautinnon sijaan ruoasta tuli minulle uhka. Joka paikassa piti pelätä, ettei tarjottu ruoka sisältänyt mitään sopimatonta. Ja mikä pahinta: kun ruokailusta poistui ilo ja mielihyvä, ei minua oikeastaan enää huvittanut syödä.

Aatteena veganismi on erittäin hieno. Vaikka vegaanit leimataan yhä monesti kirkasotsaisiksi ääriajattelijoiksi, heitä tarvitaan, sillä ilman heitä maailma tuskin muuttuu.

Ainoa huono puoli hyvään pyrkivissä elämäntavoissa onkin se, että ne ruokkivat usein harjoittajissaan itsekeskeisyyttä ja ylimielisyyttä. Minäkin huomasin, että kun kituvana katselin nauravaisten työkavereideni liha­patoja, lohduttauduin ajatuksella, että olen heitä parempi ihminen – ja inhosin itseäni ajatusteni tähden.

Oli kyseessä sitten ehdoton ruokavalio, elämänkatsomus tai elämäntapa, niistä on helppo rakentaa itselleen vankila. Elämästä häviää nautinto, jos on pakko mennä joka aamu kuudelta kuntosalille tai on mahdotonta syödä ystävän synttäreillä pizzaa. Usein ehdottomuus onkin tapa paeta omia ongelmia. On helpompaa viettää kurinalaista elämää kuin todella ryhtyä käsittelemään ongelmiaan.

Itse pidän onnellisen elämän avaimina suvaitsevaisuutta,
 rentoutta, kohtuutta ja huomaavaisuutta sekä itseä että muita kohtaan. Se, että kokee olevansa muiden yläpuolella, ei tee yhtään kauniimmaksi ihmiseksi.

 

Tämä Maria Veitolan kolumni on julkaistu maaliskuun Trendissä.

 

Lue myös Veitolan muut kolumnit:

Toista ei voi omistaa

Avun kääntöpuoli

Kommentit

paulahelena
ALUAP

Mainiot onnen avaimet! :)

MarikaJohannaP
Hey girl

Samoilla linjoilla Marian kanssa, kuten monta kertaa aiemminkin.

Tove Janssonin tytär

Hmm. Harmi ettei kirjoittaja löytänyt vegaanista tapaa syödä, joka olisi sopinut juuri hänelle. Ehkäpä päähänpisto ei tosiaan ole paras tapa muuttaa ruokatottumuksiaan. Veganismi vaatii jonkun verran taustatyötä ja selvittelyä, harjoitusta ruuanlaitossa ja ulkona syömisessäkin. Onneksi on paljon verkostoja, joista saa jeesiä ja konkreettisia vinkkejä. Tunnen paljon vegaaneja ja olen itsekin, mutta en usko, että kukaan heistä tai että itse "pakenisin ongelmia ehdottomuudella". Ja itse en koe muutenkaan olevani mikään askeetikko tai ajattele jatkuvasti ruokaa. En omaa enkä muiden. Veganismi on enemmän elämäntapa tai elämänkatsomus kuin ruokavalio. Sen takia siitä ei pitäisi tulla tuollaista laihdutus-fiilistä, että elää jossain kurimuksessa ja joutuu luopumaan ja kieltäytymään. Jos tulee niin silloin ei ole ehkä ihan hiffannut miksi veganismi on hyvä valinta, ei ole sinut asian kanssa. Silloin tosiaan kandee palata lähtöruutuun ja miettiä miten nyt halusikaan elää. Ja tuskinpa kovin monet vegaanit "kokevat olevansa muiden yläpuolella" tai parempia ihmisiä. Se sama myötätunto, jota osoitan eläimiä kohtaan, yltää hyvin myös ihmisiin. Veganismi ei ole mikään harvojen ja valittujen yksityisklubi. Kaikki ovat yhtä lämpimästi tervetulleita. Soijamaidollekin on joku kaksikymmentä vaihtoehtoa jos se yököttää.

Mia K.
Voi taivas

Minkä "tahansa" alle pääsee piilon, jos haluaa. Jokainen löytää oman vöylänsä, ja kasvonsa kun uskaltaa kohdata itsessään olevat pinnat. 

:)

Hannipaali (Ei varmistettu)

Mun mielestä tää teksti kuulosti enemmän siltä, että kirjoittaja koittaisi paeta omia tunteitaan tai jotain muuta itsessään syyllistämällä vegaaneja.

Hannipaali (Ei varmistettu)

Erikoista, että Maria vielä itse asettaa itsensä ääriajattelijoiden, vegaanien yläpuolelle kertoen millaisia nämä yleensä ovat ja miten tällainen äärimmäisyys heihin vaikuttaa. Ei ole Maria tainnut sitten tavata sellaisia vegaaneja, jotka ovat kaikkea muuta kuin itsekeskeisiä ja ylimielisiä, tai ehkä hän vetikin tämän johtopäätöksen omista ajatuksistaan vegaanihaasteen aikana. Se taas ei kerro niinkään vegaaneista, vaan hänestä itsestään. Hölmöä yleistämistä tällainen, etenkin kun vegaanius on maailmalla koko ajan lisääntynyt, eikä se enää ole mikään sellainen äärijuttu kuin ehkä vielä 15 vuotta sitten. Turhaa jaottelua ja erottelua; vegaanit, sekasyöjät, sohvaperunat, maailmanmatkaajat jne. kaikki ihmisiä, jotka ovat kykeneväisiä huomaavaisuuteen, onneen, suruun, itsekeskeisyyteen ja muihin inhimillisiin tunteisiin sekä ajatuksiin riippumatta ruokavaliosta, lempiväristä tai koulutuksesta.

Kommentoi