Lapsetonkin vanhenee

laura_hdr.png

 

”Mites lauantai-ilta meni, olitko bailaamassa?”, ystäväni, kolmen lapsen äiti, kysyy, kun istumme kahvilla sunnuntai-iltapäivänä. Hän esittää kysymyksensä hyväntahtoisella huumorilla, ja tiedän, että voisin taas kerran lähteä leikkiin mukaan ja antaa kieli poskella sen vastauksen, jota hän odottaa: ”Hirveät lärvit vedin ja valvoin aamukuuteen.” Mutten enää millään jaksaisi.

Antakaa kun selitän.

Minulla ei ole lapsia, ja isolla osalla läheisimmistä ystävistäni, kavereistani ja tutuistani on. Heidän arkeensa kuuluu lasten iästä riippuen soseita, tarha- ja koulumatkoja ennen ja jälkeen työpäivän, lyhyitä yöunia, muiden äitiyslomalaisten kanssa vietettyjä lounashetkiä ja fiilistelyä siitä, miten mahtavaa on, kun lapsi oppii jatkuvasti uusia asioita.

Osalla heistä on myös käsitys siitä, millaista minun ja muiden vapaaehtoisesti lapsettomien kolmekymppisten arki on: kärjistetysti sitä, että kansoitamme baarinnurkat, valvomme viikonloput läpeensä ja heittelemme toistemme kanssa yläfemmoja siitä, miten mahtavan huoletonta elämä ilman lapsia on. Juuri tämän käsityksen takia saan välillä kuulla kysymyksiä viikonloppurientoihini liittyen.

Olen päätellyt, että kysymykset johtuvat siitä, että kun lapselliset miettivät elämää ilman lapsia, he muistelevat omaa lapsetonta elämänvaihettaan. He muistelevat aikaa, kun olivat huolettomia opiskelijoita tai hiljattain työelämässä aloittaneita kakkosella alkavia, joiden elämään kuului kotibileitä, baari-iltoja, pitkiä reissuja ja ystävien kanssa hengailua – ja sellaiseksi he kuvittelevat esimerkiksi minun elämäni. Huomasin saman ilmiön, kun erosin pari vuotta sitten. ”Nyt sä sitten olet joka viikonloppu baarissa etsimässä miestä”, sain kuulla. No en ollut. Vaikka en seurustellut, en silti palannut elämään elämää, jota elin ollessani edellisen kerran sinkku, 24-vuotiaana opiskelijana. Menin yhä perjantaina töiden jälkeen mieluummin kotiin katsomaan Netflixiä kuin baariin riekkumaan.

Tässäpä siis uutiskirje teille kyselyikäiset lapselliset: meidän lapsettomienkin elämä etenee ja mekin vanhenemme. Vaikka meillä ei ole lapsia, emme jämähdä parikymppisiksi bilehileiksi vaan elämä seuraa meidänkin perässämme. Itse olen työviikon päätteeksi väsynyt. Vaikka voisin käydä after workilla ilman, että sovin kumppanini kanssa siitä, kumpi hakee lapsen päivähoidosta, iltani jää yhä useammin yhteen olueen. Krapulat tuntuvat pahoilta eikä baareissa huvita hengailla, sillä siellä pyörii minua yli vuosikymmenen nuorempia ihmisiä – kuilu minun ja tanssilattiat kansoittavien parikymppisten välillä on samankaltainen, jollaiseksi te kuvittelette teidän ja lapsettomien välisen kuilun.

Totuus on, että teidän ja minun arkeni muistuttavat toisiaan enemmän kuin uskottekaan. Tietysti minulla on enemmän vapautta tulla ja mennä niin kuin tykkään – ja sitä ymmärrän teidänkin haikailevan niinä hetkinä, kun lapsiperhearki stressaa.

Mutta käytän vapauteni todella mielelläni siihen, että herään aamulla, voitelen itselleni aamupalaksi ruispalat, vilkaisen aamun lehteä sen, minkä ehdin, menen töihin ja töistä vesijuoksemaan, uimahallilta kauppaan ostamaan vessapaperia ja juustoa, kaupasta kotiin tekemään ruokaa ja katsomaan Greyn anatomiaa ja aikaisin nukkumaan. Se on arkea ja se on ihanaa.

Sinua kiinnostaa varmasti myös: Parisuhde ei ole sairausLisää luettavaa fiksuilta naisilta? Tilaa Lilyn & Trendin uutiskirje.

 

Kommentit (60)
  1. En kyllä ole koskaan ajatellut omista 30-40v lapsettomista ja jopa sinkuista kavereista, että jaksavat juosta sen enempää baareissa kuin lapsellisetkaan. Juurikin perussyistä; ei jaksa, on töitä/koulua tai ei varaa tai parempaa tekemistä. Jos olettaisin tällaista, en tuntisi heitä lainkaan eivätkä he minua.

  2. Jotenkin outo kirjoitus. Minkälaisia kahleita ihmiset panevat itselleen. Et voi käydä ulkona koska siellä on kymmenen vuotta nuorempia ihmisiä? Ja siis olet noin 30 vuotta? Eli et käy koko loppuelämäsi aikana enää ulkona? Miksi ihmiset ylipäänsä ajattelevat, minkä ikäisenä voi tehdä joitain juttuja? Tulee surullinen olo ihmisten vaan mukautuessa siihen, minkä ajattelevat olevan sopivaa. Tehkää mitä teette, kaikki me ollaan sadan vuoden päästä (todennäköisesti, ellei teku mene huimasti eteenpäin) mullassa.

    1. Miten tän tekstin voi edes tulkita noin? Ei kai se ole mitään itsensä rajoittamista, jos ei tee asioita, joita ei HALUA tehdä? 😀 Eiköhän pointti ollut se, että siellä yökerhossa 20-vuotiaiden seassa pyöriminen ei vaan tunnu omalta jutulta. Biletys oli ehkä hauskaa, kun oli itse sen ikäinen, mutta ei enää. Ihan luonnollistahan se on, että mielenkiinnon kohteet muuttuvat iän myötä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *