Lily Flow-festareilla: 5 + 1 perjantain parasta

Toimitus

 

90 prosenttia toimituksesta suuntasi eilen Flow-festareille. Ensimmäinen ilta on juhlittu. Kohokohdat, olkaa hyvä:

  1. Yhtä aikaa hellyttävä ja karismaattinen Kendrick Lamar.( Niin nuori, niin kuuma.) Joku nimitti taustamusiikiksi, me nimitämme hyviksi bileiksi.
  2. Save Radio Helsinki -t-paidat. Tämän kesän festariunivormu?
  3. Alicia Keysin paljettipaita. (Kesti puolisen tuntia ennen kuin tajusin, että siinä on muutakin kangasta kuin se tissit peittävä paljettisuikale.) Ihaninta Alicia Keysissa on se luonnollisuus ja tyyneys, jolla hän ottaa yleisönsä. Hän osaa olla laskelmoiva diiva mutta myös lempeä äitihahmo – ja on ehdottomasti enemmän jälkimmäistä.
  4. Hyvä valkoviini. Festarivalkoviineissä on harvoin kehumista. Tästä yllätyimme positiivisesti!
  5. Väljennetyt anniskelualueet. Juomien kanssa saa tänä vuonna liikkua aiempaa vapaammin, mikä helpottaa paitsi, no, liikkumista myös kavereiden treffaamista. (Moni sanoi tosin jonottaneensa ruoka- ja juomatiskeille melko kauan. Ei ihme, perjantai myytiin loppuun ja paikalla oli 20 000 kävijää.)

+ 1. Vähäisten äänteen paluukeikka hämmensi. Ajatus on kutkuttava mutta käytännön toteutus arveluttaa, jos puolet biiseistä on kyhätty kasaan kymmenen minuuttia ennen esiintymistä.

Teksti ja kuvat: Emmi, joka odottaa tältä illalta ainakin Austraa, Beach Housea ja perusteellista ruokakojujen koluamista.

Kommentoi