Lily-kansa puhui: Uusi suositeltu blogi

nella.jpg

 

Esittelimme viime torstaina 16 aivan fantastista blogia, joiden seuraamista suosittelemme kaikille. Moni kertoi kommenteissa löytäneensä suositelluista uutta kiinnostavaa luettavaa.

Usea lilyläinen alkoi myös kysellä, miksei eräs tietty blogi saanut leimaa. Ja totta, pian huomasimme mekin, että raati teki liian hätiköidyn päätöksen ja päätti sittenkin nostaa suositeltuihin vielä yhden mahtavan blogin.

Tämä blogi on ollut tärkeä osa Lilyä jo vuodesta 2012, sitä lukemalla on pysynyt hyvin kärryillä nykytaiteesta sekä kulttuurista ja siinä on älykästä ja analyyttistä pohdintaa. Kaikin puolin ihana tapaus siis!

Kuten eräskin lilyäinen sanoi:

”Meikä ei tiedä yhtään toista blogia, jossa puhuttaisiin Butlerista ja Deleuzesta. Oot siis ihan omaa luokkaasi! <3”

 

Olet suositeltua sisältöä -leimasi ansainnut, Miss Nella Jives!

 

Lopuksi vielä asiaa leimoista: Lilyssä on satoja, jopa tuhansia mahtavia blogeja (blogeja on perustettu Lilyyn yli 8000!). Vaikkei blogilla olisi suosittelu-leimaa, se ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö blogi olisi tärkeä osa yhteisöämme, laadukas ja kaikin puolin erinomainen sisällöltään.

Jaamme leimoja aktiivisesti päivittyville, keskenään erilaisiin aiheisiin keskittyville (aina kulttuurista muotiin ja kirjoista sisustukseen) ja koukuttaville blogeille. Tarkoitus on ennen kaikkea palvella Lilyn lukijoita, jotta saitilla surffaava löytäisi mahdollisimman nopeasti uutta ja monipuolista luettavaa. Jaamme jälleen leimoja viimeistään ensi syksynä.

 

Sitten voitkin klikata itsesi Miss Nella Jivesin koukuttavaan blogiin!

 

 

Kommentit (9)
  1. Anna Blue Eyes
    7.4.2015, 17:57

    Jes! 🙂

  2. Mahtavaa! Just näin! Nellan blogissa on juuri mainosti sekaisin henkilökohtainen, yhteiskunnallien ja vielä korkea -ja matalakin kulttuuri! Kiva myös kun kuuntelette lukijoita. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *