Lisää naisia, lisää viisautta eli pari sanaa keskiviikkona uudistuvasta Trendistä

Toimitus

”Ihan kaikki maailman viisaimmat naisethan eivät ole meillä töissä – vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?” Toimituspalaveria pidettiin olohuoneessani, ja kysymys tuli työkaverini Jennan suusta. Hän istui lattialla, nojasi sohvaani ja haastoi viattomalla katseellaan.

Tämä Lily on olemassa siksi, että Jenna, minä, Kati, Anna ja pari muuta visionääristä tyyppiä ajattelivat, että olisi mahtavaa, jos naiset voisivat tehdä itselleen ja blogijutuilleen yhteisen kodin verkkoon. Ja että se koti olisi sellainen, jossa voisi jakaa oivalluksia, rohkaisua, arkisia ajatuksia ja villeimpiä unelmia – ja jossa olisi rento ja ystävällinen meininki.

Itsestäänhän ei moinen synny. Sellainen paikka syntyy siitä, että tuhannet upeat naiset haluavat jakaa jotain itsestään ja tukea samalla toisiaan. Sinä siellä ruudun toisella puolella olet yksi heistä. Yksi maailman viisaimmista naisista.

Viisaat, kiinnostavat naiset ovat tietenkin olleet myös Lilyn printtiversion eli Trendin ytimessä aina. Nyt on tullut aika nostaa heidät vieläkin suurempaan rooliin myös Trendin sivuilla. Se oli yksi iso syy lähteä uudistamaan lehteä. Tulokset näet ylihuomenna keskiviikkona, kun uusi Trendi ilmestyy.

 

Teimme pari muutakin viisasta valintaa:

1) Teemme jokaisesta tänä vuonna ilmestyvästä Trendistä erikoisnumeron. Haluamme, että jokainen lehti on pieni tapaus – yllättävä ja elämyksellinen lukupaketti, jotain enemmän kuin ”huikea maaliskuun numero” (mikä on tietysti myös tosi kiinnostavaa, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan niin kiinnostavaa…)

Keskiviikkona ilmestyvän lehden teema on muodonmuutokset ja uusi alku. Ihailen hurjasti jokaista tyyppiä, joka kertoo uudessa lehdessä tarinansa. Muun muassa eläinfilosofi Elisa Aaltolaa, joka peräänkuuluttaa ihmiskunnalta radikaalimpia ajatuksia. Marimekon luovaa johtajaa Anna Teurnellia, joka toivotti meidät tervetulleeksi Tukholman-kotiinsa ja kertoo rennosta suhtautumisestaan vanhenemiseen. Valokuvaaja Sanna Saastamoinen-Barrois’ta, jonka kuvat ja kertomukset terrorismista toipuvasta Pariisista saivat minut itkemään. Ja tietysti Maria Veitolaa, jonka suoruus, rohkeus ja uteliaisuus elämää kohtaan riemastuttavat minua aina.

2) Poistimme Trendistä ikämääritelmät. En tiedä, oletko pistänyt asiaa merkille, mutta me olemme saaneet Trendin lukijan oletetusta iästä tasaisesti palautetta. ”Siis minähän rakastan Trendiä, mutta onkohan nyt niin, etten enää kuulu kohderyhmään?” Vastaus on, että kyllä muuten kuulut, iästäsi riippumatta. Haluamme tarjota tarinoita, jotka jäävät mieleen, ja juttuja, joiden jälkeen olo on tyytyväinen kuin nautinnollisen illallisen jälkeen. Eikä niiden kertomiseen tai niiden lukemiseen ole ikärajaa. Tietenkään.

3) Emme teeskentele, että noin kuukauden välein postiluukusta tipahtava, kiiltävälle paperille painettu esine olisi se ajankohtaismedia, josta saisit tuoreimman tiedon päivän puheenaiheista ja siitä, mistä löytää edullisimmat ylellisen näköiset hittikorut. Ne jutut kerrotaan täällä Lilyssä, tai Facebookissa, Twitterissä, Snapchatissa ja lukuisissa muissa palveluissa, joita kurkit kymmeniä tai satoja kertoja päivässä puhelimesi ruudulta. Lehtesi säilytät todennäköisesti pitkään – siitä teemme ajattoman. Lehden sivuille painetaan ne nautinnollisimmat ja elämyksellisimmät jutut, joiden ääreen on ihana pysähtyä.

 

Lausuisin loppusanoiksi saman lausahduksen, jonka olen kirjoittanut lehdenkin pääkirjoitukseen – tervetuloa viisaiden naisten seuraan! – mutta taidat tietää olevasi siellä jo. Olen innokas kuulemaan mielipiteesi, kerro siis kommenteissa että miltä kaikki tämä kuulostaa, ja lähetä palautetta kun olet lukenut keskiviikkona ilmestyvän lehden.

Lisää ennakkotietoa ja juttupaljastuksia luvassa tällä tontilla koko viikon!

 

PSST! parhaillaan teossa olevan Trendin teemana on rauha. ilahtuisimme, jos haluaisit osallistua sen tekemiseen jakamalla omat stressinlievitysvinkkisi – se onnistuu täällä.
VINKKI! Haluatko että viisaiden naisten meininki tulee kotiisi ja saat jokaisen erikoisnumeron  käsiisi? Kannattaa tilata Trendi täältä.

Kommentit

Kiti

Kuulostaa kiinnostavalta! Ihanaa että panostatte ajattomuuteen, itse tykkään säilyttää lehtiä ja lukea niitä uudelleen ja uudelleen.

Myös teemanumerot vaikuttavat huippujutulta. 

Toivon suoruutta, uusia näkökulmia, monipuolisuutta, inspiroivien ihmisten inspiroivia tarinoita ja raikkaita tyylijuttuja.

Onneksi jo huomenna pääsee lukemaan!

Toimitus
Toimitus

Kiva kuulla! Kerrothan mitä tykkäsit, jahka olet lukenut.

Kommentoi