Loppuiko loma? 10 parasta vinkkiä, joilla tuot lomafiilistä arkeen

Toimitus

Emme yritä väittää, että töissä olisi aina yhtä ihanaa kuin paratiisirannalla. Mutta väitämme, että arkeenkin voi tuoda yllättävän paljon lomafiilistä, jos niin vain päättää. Kokosimme toimituksen parhaat vinkit, joilla kesä tuntuu kesältä vielä loman jälkeenkin.

1. Karkaa töistä aiemmin. Jos työpaikallasi on mahdollisuus käyttää liukumaa, tee alkuviikosta vähän pidempää päivää, jotta voit lähteä perjantaina töistä aikaisemmin. Ei lomallakaan ehdi rannalle ennen iltapäivää.

2. Näe ystäviä aamulla. Sovi aamupalatreffit kivaan kahvilaan tai torille (tai vaihtoehtoisesti piknik-tyyppisesti puistoon, jos olet sekä aamuvirkku että maailman tehokkain ihminen). Sopii erityisesti tyypeille, jotka ovat töiden jälkeen liian väsyneitä tai laiskoja tapaamaan ketään. Hyvällä aamiaisella jaksaa pitkälle päivään, ja kavereiden kuulumiset piristävät ja herättävät usein paremmin kuin aamukahvi. Ja arkiaamiainen ulkona nyt vaan tuntuu aina yhtä luksukselta.

3. Tee iltaretkiä. Lähde suoraan töistä kaupungille kulkematta kotiruudun kautta. Pakkaa lämpimät vaatteet iltaa varten mukaan jo aamulla. Kokeile minigolfia, turistiveneajelua tai terassia, jolla et ole koskaan käynyt. Myös mikä tahansa retki uuteen paikkaan käy: ota mukaan pyörä, eväät, bikinit ja hyvää seuraa (ja viinipullo). (Tänä kesänä toimituksessa on testattu ainakin Helsingin Kruunuvuori, Lapinlahden sairaala, Mustikkamaa, Lauttasaaren rannat ja Suomenlinna.)

4. Nauti tauoista. Jos se on mahdollista, pidä taukosi työpäivän aikana ulkona ja ota evääksi kesän sesonkiherkkuja. Tuoreet vadelmat ja herneet tuovat kesäfiiliksen – jopa ankeassa takahuoneessa nautittuina.

5. Haistele kesää. Tuoksut ovat aliarvioitu tunnelmankohottaja: käytä hajuvettä, joka tuo mieleesi kesälomareissut, tai sipaise nenänpäähäsi rannalta tuoksuvaa aurinkorasvaa = instant kesäfiilis!

6. Lisää arkeen ripaus juhlaa. Arjen ei tarvitse aina olla arkista. Samppanja maistuu parhaalta ihan tavallisena keskiviikkoiltana.

7. Urheile ulkona. Lomalöysäilyn jälkeen tuntuu hyvältä palata ruotuun, mutta liikunnan ei tarvitse olla tylsää pakkopullaa. Kokoa pesisjengi, käy puistojoogassa tai hyppää pituutta. (Helsingin Eläintarhan kenttä on ilmainen, ja sieltä saa lainaan kaikkea kuulantyöntökuulista keihäisiin.)

8. Vietä aikaa lomalla olevien kanssa. Rento fiilis tarttuu, ja lomalla olijoilla on aina kivoja ideoita ja tekemistä mielessä.

9. Älä ole liian järkevä. Jep, nukkuminen tekee hyvää, mutta niin tekee myös se, että välillä antaa itselleen luvan nauttia lämpimästä kesäyöstä keskellä viikkoa. Sama pätee muihinkin rutiineihin: joskus on ihan ok syödä jätskiä ruuaksi ja vaihtaa treenit skumpan juomiseen.

10. Tee viikonloppumatka. Pidä mahdollisuuksien mukaan pidennetty viikonloppu ja lähde matkaan jo torstai-iltana. Tee matka johonkin tarpeeksi lähelle, jotta lentoihin ei kulu aikaa, mutta mene kuitenkin ulkomaille, jotta lomafiilis on taattu. Satsaa hotelliin (koska lyhyellä reissulla siihen on varaa) ja kyttää tarjouksia netistä. Jos ulkomaanreissuun ei ole varaa, matkaile Suomessa. Reissu Porvooseen, Hankoon, Turkuun tai Tampereelle saa viikonlopun tuntumaan pidemmältä, kunhan puolet viikonlopusta ei mene junassa istuessa.

 

 

 

Kommentit

Toimitus
Toimitus

Niin, ja se tärkein unohtui: mitkä ovat teidän parhaat vinkkinne? Me töissä olevat otamme niitä mielellämme vastaan samalla, kun suunnittelemme iltaretkien kohteita :)

Whitecollar
White Collar

Mene maanantaina töihin torin tai kukkakaupan kautta ja voit nauttia ihanasta kukkakimpusta työpöydälläsi koko viikon!

Toimitus
Toimitus

Totta, työpöydällä voisi olla kukkiakin. (Pohdiskelee eräs, jonka työpöydällä on viimeviikkoinen pesemätön eväsrasia, epämääräisiä paperipinoja ja tyhjäksi tiristetty aurinkorasvanäyte.)

Nora
Noran world

Kun pukeutuu kesäiseen kukkamekkoon töissä (jos mahdollista), on olo huomattavasti keveämpi! Huivi lämmittää tehokkaan ilmastoinnin iskiessä. :)

Kommentoi