Meillä on unelma avoimesta Suomesta

Toimitus

Tänään Helsingin Kansalaistorille kokoontuu tuhansia ihmisiä osoittamaan mieltään monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta – niin myös Lilyn toimituksen väki. Meillä on unelma -mielenosoitus päätettiin järjestää pikavauhtia perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen kirjoitettua Facebookiin lauantaina statuksen taistelusta monikulttuurisuutta vastaan. Ensimmäisiä, osuvimpia ja koskettavimpia keskustelun herättäjiä oli Lilyn Ruskeat tytöt -blogin Koko Hubara, jonka Minä olen unelma -postauksen innoittamana koko mielenosoitus myös sai nimensä.

Immosen kanssa olemme eri mieltä, mutta Kokon Twitterissä ilmaisemaan kantaan yhdymme: ”Kiitos vielä @ImmonenOlli että herätit tämän tärkeän keskustelun.” Vaikka Immosen statuksen herättämään keskusteluun on mahtunut turhauttavaa jankkausta, jossa rasistit muun muassa hokevat omia totuuksiaan Suomen sosiaaliturvajärjestelmän perusteista ja väittävät maahanmuuton puolustajien puolustavan samalla maahanmuuttajien tekemiä rikoksia, keskustelu on ollut tervetulleen kiivasta. Mitä hiljaisempia monikulttuurisen Suomen puolustajat ovat, sitä enemmän ääntä sen vastustajat saavat.

Helsingin Sanomien tämänpäiväinen pääkirjoitus summasi asian hyvin:

”Maahanmuuton analysointi ja sen nykytilan arvosteleminen voivat hyvin olla osa poliittisen puolueen ohjelmaa, ja maahanmuuton hillinnän voi ottaa poliittiseksi tavoitteeksi. Se on yhteiskunnallista keskustelua, johon toiset puolueet voivat vastata omilla ohjelmillaan. Äänestäjä voi niiden perusteella tehdä omat päätöksensä.

Rasistinen puhe ja viholliskuvien maalailu eivät sen sijaan kuulu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Perustuslaki on tässä suhteessa yksiselitteinen: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”

Illalla nähdään! :)

Meillä on unelma – Mielenosoitus monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta -mielenosoitus Helsingin Kansalaistorilla klo 17 alkaen. Jatkot Tavastialla.

 

Kommentit

Metsästä törähtää

Perustuslaki on tässä suhteessa yksiselitteinen: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Monissa muissa maissa kuten Australiassa, Usassa ja Kanadassa lakia tulkitaan eri tavalla. Niissä tulijoiden on ansaittava arvonsa, eikä sisään oteta potentiaalisia rikollisia. Monissa maissa myös rikoksiin syyllistyneiden karkottaminen on paljon helpompaa kuin Suomessa.

Sitä ihmettelen, että monikulttuurisuuden takana ovat vahvimmin naiset ja myös feministit, vaikka islamin leviäminen sotii nimenomaan heidän arvojaan vastaan. Tahtovatko feministit ihan oikeasti monikulttuurisuutta, jossa naisella ei ole arvoa ja jossa raiskausta saatetaan pitää ansiona?

Toimitus
Toimitus

Monikulttuurisuus = islamin leviäminen?

Metsästä törähtää

Monikulttuurisuus = islamin leviäminen?

Lähinnä sitä. Muista länsimaista tulevat ihmiset eivät edusta monikulttuurisuutta. Heillä on samankaltaiset perusarvot kuin suomalaisillakin.

Monikulttuurisuus on sitä, että kulttuureissa on erilaisia peruskäsityksiä asioista ja nämä peruskäsityksen yritetään sovittaa saman valtion rajojen sisään. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa esimerkiksi samasta rikoksesta ei voida langettaa samoja tuomioita, koska rikoksia tulee tarkastella kunkin kulttuurin arvojärjestelmää vasten. Tällöin kunniamurhaa ei voida pitää murhana, jos se kunniamurhatun kulttuurissa hyväksytään.

Monikulttuurisuusideologiaan kuuluu relativismi. Siinä lähdetään siitä, että jokainen kulttuuri on arvokas sellaisena kuin on eikä muita kulttuureita voida vaatia sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin. Tästä sitten seuraa se, että mm. feministit onnistuvat olemaan käsittämättömän ristiriitaisia vaatimuksissaan. Samaan aikaan kun he syyllistävät suomalaisen miehen joka risauksesta, he sivuuttavat täysin ulkomaalaisten uhan.

Mitään järkeä tässä ei ole. Tämä nyt vain on tällaista tämän ajan sosiaalista sokeutta, joka vuosikymmenten mittaan purkautuu. 20 vuoden päästä Suomessakin uskalletaan taas myöntää erilaisten ryhmien rikollisuuspotentiaali. Nyt tällainen tilastollinen uhkiin valmistautuminen ei ole hyväksyttyä.

Hiljaa (Ei varmistettu)

Kulttuurirelativismi joutuu aika lailla kyseenalaiseksi kun mietitään sitä, että suomalainen kulttuuri tarkoittaa yhteiskuntaa, joka on maailman paras ihmisille about kaikilla mittareilla. Johan me luemme siitä koko ajan kun media ne asiat meille kertoo. Sitten on kulttuureita, joiden tuloksena on yhteiskuntia, jotka eivät ole unelmia kenellekään, siksihän se porukka sieltä pois haluaakin. Eikö vaan voi sanoa, että tiettyjen kulttuurien piirteet ovat huonoja ja niitä ei sallita suomalaisessa yhteiskunnassa, koska meillä on tietyt arvot ja tavat ja me haluamme niistä pitää kiinni?

Toimitus
Toimitus

”Monikulttuurisessa yhteiskunnassa esimerkiksi samasta rikoksesta ei voida langettaa samoja tuomioita, koska rikoksia tulee tarkastella kunkin kulttuurin arvojärjestelmää vasten.”

Missä sellaisissa länsimaissa, joihin on muuttanut ihmisiä mainitsemistasi ei-länsimaiset perusarvot jakavista kulttuureista, oikeusjärjestelmä toimii tällä hetkellä näin?

Metsästä törähtää

Missä sellaisissa länsimaissa, joihin on muuttanut ihmisiä mainitsemistasi ei-länsimaiset perusarvot jakavista kulttuureista, oikeusjärjestelmä toimii tällä hetkellä näin?

En tiedä, onko todellisia esimerkkejä tuomioiden tasolla, mutta tähän suuntaanhan kulttuurinen ilmapiiri ohjaa. Mamuja ymmärretään loputtomiin sen sijaan että heidän edustamansa arvot nimettäisiin yksiselitteisesti sopimattomiksi suomalaiseen yhteiskuntaan. Mitkään tilastot tai käytännön esimerkit eivät ole riittäviä osoittamaan monikulttuurisuuden epäonnistumista, vaan aina keksitään suojelevia selityksiä. 

Iljettävintä on se, että lehdistö suojelee tekijöitä eikä nosta ongelmia tikun nokkaan. Kun tekijänä on suomalainen mies, uutisessa kerrotaan tekijäksi suomalainen mies, mutta kun tekijänä on ulkomaalainen, kirjoitetaan nuorisosta tai pantataan tietoa. Tämä on täysin tietoista ja ohjemallista ja demokratian vastaista. Monikulttuuri-ideologia on demokratian halveksumista

Taaskin perhekotisurman jäljet johtavat mihin johtavat, mutta poliisi ei tiedota, koska kulttuurinen ilmapiiri ei sitä salli. Taas suojellaan suomalaisia vieraiden kulttuurien todellisuudelta.

Oleellista on ymmärtää, että kysymyksessä on ohjelmallinen liike, joka ei lähde tosiasioista ja Suomen edusta, vaan suomalaisten arvojen halveksunnasta ja Suomen tuhoamisesta, Monikulttuurisuusideologia on yksi tapa romuttaa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. siksi oikeisto onkin voimakkaasti sen takana. Sitä en ymmärrä, miksi sitä kannattaa myös vasemmisto, jonka pitäisi olla suomalaisten köyhien asialla. Kun ollaan koko maailman köyhien asialla, se tarkoittaa sitä, että suomalaiselle köyhälle ei jää mitään. 

Toimitus
Toimitus

”Oleellista on ymmärtää, että kysymyksessä on ohjelmallinen liike, joka ei lähde tosiasioista ja Suomen edusta, vaan suomalaisten arvojen halveksunnasta ja Suomen tuhoamisesta.”

Yksi vielä pitää varmistaa: mikä siis on ohjelmallinen liike?

Metsästä törähtää

Yksi vielä pitää varmistaa: mikä siis on ohjelmallinen liike?

Monikulttuurisuuden itseisarvo. Suurin osa eurooppalaisista vastustaa kyselyjen mukaan laajamittaista maahanmuuttoa, mutta poliitikot ajavat kansoille ideologiaa, jossa maahanmuutto on arvokasta sen käytännön seurauksista riippumatta. Poliitikkojen ja kansalaisten näkemykset menevät ristiin.

Taustalla tässä on säälimätön rahamaailma, jolle monikulttuurisuus on paras tapa polkea työläisten oikeuksia ja tehdä kansalaisista arvotonta käyttövoimaa rahan tekemiseen. Monikulttuurisuutta voidaan nimittää myös hyvinvointiyhteiskunnan tuhoamiseksi tai työläisten oikeuksien ja taistelumahdollisuuksien polkemiseksi.

Asetelma on perinteinen punaiset vastaan valkoiset. Sitä vain ihmettelen, miksi vasemmisto on mennyt valkoisten puolelle. 

Toimitus
Toimitus

Tästä on vaikea lähteä vääntämään, kun jo pelkästään määritelmämme monikulttuurisuudelle ovat täysin vastakkaiset: tässä päässä emme allekirjoita tuota ”monikulttuurisuus = islamin leviäminen” -linjaasi, emme pidä monikulttuurisuusideologiaa hyvinvointivaltion tuhoajana emmekä voi mitenkään käsittää, miten kukaan ajattelisi, että ottamalla Suomeen lisää maahanmuuttajia (jotka sinä näemmä rinnastat islamin uskontoa harjoittaviin ihmisiin) Suomi tulee jatkossa hyväksymään kunniamurhat. Tai että oikeusjärjestelmämme muuttuisi sellaiseksi, jossa ”samasta rikoksesta ei voida langettaa samoja tuomioita, koska rikoksia tulee tarkastella kunkin kulttuurin arvojärjestelmää vasten”.

Sinä tunnut keskittyvän ainoastaan maahanmuuton negatiivisiin seurauksiin ja sen sijaan, että miettisit, miten voisimme harjoittaa Suomessa maahanmuuttopolitiikkaa, jossa niistä päästäisiin eroon, lopettaisit koko maahanmuuton. Me taas täällä päässä toivomme, että maahanmuuttopolitiikka Suomessa kehittyisi suuntaan, jossa maahanmuuttajat (muutkin kuin muslimit) pääsisivät kultturisine tapoineen (ja ei, kunniamurha ei ole kulttuurinen tapa vaan rikos) osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja voisivat elää täällä ihmisarvoista elämää ja arkea. Ja kun entistä monikulttuurisemman Suomen kansalaiset kohtaavat jatkossa toisensa, molemmat osapuolet suhtautuisivat toisiinsa kuten hyvät käytöstavat opettavat suhtautumaan kehen tahansa uuteen tuttavuuteen: kunnioituksella.

En oikein näe, että kumpikaan meistä muuttaa tästä tämän keskustelun myötä mieltään, joten eiköhän jätetä tämä tältä osin tähän. Mukavaa päivänjatkoa!

Metsästä törähtää

Sinä tunnut keskittyvän ainoastaan maahanmuuton negatiivisiin seurauksiin ja sen sijaan, että miettisit, miten voisimme harjoittaa Suomessa maahanmuuttopolitiikkaa, jossa niistä päästäisiin eroon, lopettaisit koko maahanmuuton. 

En minä koko maahanmuuttoa ole lopettamassa. Järjestykseni on tämä:

  1. Työtä ja työhön liittyviä oikeuksia suomalaisille työntekijöille.
  2. Hyvinvointipalveluja (mm. veroin rahoitettu terveydenhuolto, koulutus ja työttömyysturva) suomalaisille ihmisille.
  3. Työtä Suomesta ulkomaalaisille, jotka maksvat vähintään itsensä kulut ja mieluummin muidenkin kuluja.
  4. Apua Suomesta köyhille maille sillä edellytyksellä, että suomalaisten peruspalveluita ja -oikeuksia ei jouduta sen vuoksi heikentämään. 

Yllä esitetyn toiveeni sijaan olemme ajautuneet kehitykseen, jossa työt loppuvat (koko Euroopasta), jossa työt pätkittyvät, keskiluokka supistuu, köyhyys lisääntyy ja kaikkein heikko-osaisimpien palveluita ajetaan alas. Ja samaan aikaan kun globaali kilpailu työstä on kovempaa kuin koskaan, tänne otetaan ihmisiä, joista merkittävä osa ei osaa edes lukea ja joilla ei ole minkäänlaisia taitoja, jotka voidaan muuttaa myönteiseksi kehitykseksi kehittyneessä länsimaassa.

Käytännössä punavihreät ajavat aatteillaan Suomea Yhdysvalloiksi, missä jokainen on oman onnensa seppä, missä ihmiset saattavat joutua tekemään montaa työtä perusarjesta selvitäkseen, missä kaikki eivät ole terveydenhuollon piirissä ja missä syntyperä vaikuttaa hyvin voimakkaasti tulevaisuuteen.

Kaikki raportit kertovat Suomen voimakkaasta jakaantumisesta köyhiin ja hyvinvoiviin, mutta punavihreät vain tahtovat voimistaa tätä jakautumista luomalla yhteiskuntaan vaatimuksia, joista on suuria kuluja, mutta ei lainkaan tuloja. 

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Uskotko että olen kanssasi aika paljostakin samaa mieltä?

Tosin olen sitä mieltä, että "suomalaisille ihmisille" on aivan hirveä määritelmä, hirveä, ymmärrätkö? Kuka on se "suomalainen ihminen"? Minun puolisoni varmaankin juu, mutta entäs minä? Ovatko saamelaiset kaikki sitten "vain" suomalaisia, mihin jäävät saamelaisten oikeudet esim. omankielisiin palveluihin? Entä suomenruotsalaiset tai romanit, ovatko he tarpeeksi suomalaisia? Mites sitten Karigasniemellä asuva norjalainen, onko hän tarpeeksi suomalainen? Tai vaikka jossain pohjoisessa pelkästään töissäkäyvä norjalainen, onko hän oikeutettu suomalaiseen työterveyshuoltoon (tätä on kyllä paaaaljon enemmän toisinpäin mutta esimerkkinä)? Kaksoiskansalaisuudet? Haaparannan puolella asuvat suomalaiset? Mitä on se puhdas, upea, tavoiteltava suomalaisuus joka oikeuttaisi mm. terveydenhuoltoon?

Ja mitä tarkoittaa "ulkomaalaiset, jotka maksavat vähintään itsensä kulut ja mieluummin muiden kuluja"? Onko se sitä, että "ulkomaalainen" tulee tänne ison säästöpussin kanssa jolla elättää itsensä työnhakuajan (tai on esim. naimisissa ja pärjää puolisonsa tuloilla ilman mitään muuta avustusta), pääsee mahd. pian. töihin ja maksaa veronsa Suomeen? Mitenköhän ajattelit pakolaisten toteuttavan tällaista?

Räyhälä
Räyhälä

Taustalla tässä on säälimätön rahamaailma, jolle monikulttuurisuus on paras tapa polkea työläisten oikeuksia ja tehdä kansalaisista arvotonta käyttövoimaa rahan tekemiseen.

Hei, tästä voin olla jopa joiltain osin yhtä mieltä. Kaiken taustalla on tosiaankin säälimätön rahamaailma, jonka tarkoituksena on tehdä kansalaisista arvotonta käyttövoimaa rahan tekemiseen. Mutta monikulttuurisuus ei itsessään ole minkäänlainen tapa, jolla rahaa tehdään. Sitä on pikemminkin kehittyvien valtioiden kansojen ja luonnonvarojen riisto vauraampien (länsi)maiden että näissä valtaa pitävän eliitin taholta. Kärsijänä on juurikin tavallinen kansa, joka näin ollen muuttaa/pakenee/liikkuu taloudellisessa hädässä tai ahdingossa muihin valtioihin.

Mun mielestä on näin ollen törkeää ja loukkaavaa syyttää tavallista kansaa ja heidän muuttoliikettään hyvinvointiyhteiskunnan tuhoamiseksi tai työläisten oikeuksien polkijoiksi, oli valtio mikä tahansa. He, tavalliset kansalaiset, eivät ole polkeneet kenenkään oikeuksia. He haluavat lähtökohtaisesti elää tavallista elämää, jonka pystyvät kustantamaan itse. Aivan kuten oletettavasti lähes jokainen meistäkin. Syyllinen on ennen kaikkea se ahne työnantaja ja sen ahneen yrityksen hallitus, joka päättää ulkoistaa kotimaan työtä halvemman hintatason maihin yhä korkeampia bonuksia itselleen tavoitellen.

Ja tässä tullaankin varmaan siihen kysymykseen, joka erottelee periaatteessa yhteisellä työväen asialla olevaa punaväkeä eri puolueisiin. Että näkeekö ihminen ongelman ytimen olevan muualta Suomeen tulevissa tavallisissa kansalaisissa, vaiko globaaleissa markkinatalouden dominoimissa valtarakenteissa ja talouseliitissä.

Muuten en jaksa kommentoida edes tätä iänikuista keskustelua, mutta tähän kohtaan oli pakko tarttua.

Metsästä törähtää

Että näkeekö ihminen ongelman ytimen olevan muualta Suomeen tulevissa tavallisissa kansalaisissa, vaiko globaaleissa markkinatalouden dominoimissa valtarakenteissa ja talouseliitissä.

Suomen työväestö (akateemisesti koulutetut mukaan lukien) ei näe ongelmaksi markkinatalouden dominoimia valtarakenteita, koska se hyödyntää niitä itse. Näin tekee myös jokainen aatteellinen yliopistosta valmistunut punainen tai vihreä nuori. Mukava länsimainen peruselintaso matkusteluineen ja fiilistelyineen ja sosiaaliturvineen kelpaa mainiosti, vaikka se olisi revitty muiden selkänahasta ja perustuisi riistäviin rakenteisiin.

Juuri tämä minua vihervasemmistossa ärsyttää. Se on koko maailman puolella, mutta kuitenkin härskisti hyödyntää itselleen sen, mikä riistolla irti saadaan. Kun sitten joku asettuu puolustamaan avoimesti suomalaisten etuja muiden kustannuksella, niin ikävimmillään tällainen ihminen saa niskaansa rasistin leiman, vaikka käytännössä punavihreät tekevät ihan samaa.

Punavihreys on todellisuudessa identiteettipolitiikkaa, jonka tarkoitus ei ole muuttaa maailman tilaa. Helsinkiläinen keskivertovihreähän on mitä puhtain riistokapitalismin tuote. Hän on jopa tuotteistanut identiteettinsä, jonka esittää ylevänä, vaikka se on sidottu käytännössä ihan samaan arvomaailmaan kuin riistoporvareiden arvotkin.

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Tässä nyt on moneen kertaan alettu vääntää siitä, että monikulttuurisuus tarkoittaisi ihan jotain muuta kuin se tarkoittaa; kahden tai useamman eri kulttuurin rinnakkaiseloa.

Maahanmuuttoon liittyvät ongelmat = maahanmuuttoon liittyvät ongelmat.
Monikulttuurisuus = monikulttuurisuus a.k.a kahden tai useamman eri kulttuurin rinnakkaiseloa.

Jos (ja kun) Immonen tarkoitti vain ensimmäistä eli juuri sitä, että esim. islaminuskoon liittyy paljon ongelmia suomalaisen yhteiskunnan kannalta, MIKSI, OI MIKSI, hän ei ilmaissut asiaansa niin? Miksi, MIKSI, piti sanoa "monikulttuurisuus on ongelma" ja "taistelemme yhden oikean Suomen kansan puolesta"?!?!?!!??!?!?!?!

Terkuin, saamelainen joka ei edelleenkään tajua mikä siinä käsitteiden vääntelyssä viehättää.

kokositkokokokokkosi (Ei varmistettu)

Hubaran kirjoitus oli tosiaan kaikessa vuodatuksellisuudessaan liikuttava, ja Lilyn lukijakuntaan täydellisesti uppoava elämäntarina, vaikkakaan ei niin suuri selvitytyminen jos ei oteta lukuun hänen keskosena syntymistään. Kuitenkin, hänen isänsä kotimaa Israel, jossa alkujaan Shirleyksi nimetty tytär ei liene koskaan asunutkaan, taisi olla sen verran kehittynyt maa 80-luvulla, että kyllä sielläkin ennenaikaisesti syntyneet varmaan jäivät henkiin.

Myönnän kyllä, että Hubara on taitava kirjoittaja, ei siis ole todellakaan suomalainen koulutus mennyt hukkaan. Ensimmäisenä blogaamaan ehtiminen oli tällä kertaa valttia, koska some tosiaan meni ihan villiksi kun puoliksi kun suomalainen ja puoliksi israelilainen sittemmin kutsumanimensä Kokoksi vaihtanut kertoi sydäntäsärkevän tarinan siitä, että vaikka hän elää (pl. Róséviinin juominen :) muusin ja lihapullien kanssa) tavallista suomalaista elämää, ja sen lisäksi että jatkuvasti joutuu kokemaan syrjintää hieman tummemman ihonsa vuoksi, pelkää nyt henkensä edestä sitä milloin häent tapetaan. Toivottavasti hän on ensireaktiostaan hieman rauhoittunut, koska tuollaisen pelkääminen jatkuvasti on varmasti aivan kamalaa. Esim. pakolaisena sodan jaloista Suomeen tulleet tietävät miltä se tuntuu.

Osuvuudesta en tiedä, jotenkin hän onnistui ottamaan aika henkilökohtaisesti kirjoituksen luodessaan sille merkityksen, jossa häntä - nimenomaan häntä henkilökohtaisesti - ollaan tappamassa ja/tai ajamassa pois maasta. Olisi ehkä ollut hyvä sittenkin miettiä hetki ennen julkaisemista ja lisätä siihen hitunen analyyttisyyttä ja taustoitusta sen sijaan, että itku kurkussa vuodattaa. Onneksi monet ovat kerenneet hänelle kertomaan, että hän on unelma, niinkuin kaikki ihmiset maailmassa. Ihmisarvo on jakamaton ja jokainen ihminen on ihan oikeasti laulun arvoinen syntyperästä riippumatta.

Erinomaista kohussa on kuitenkin, että Immonen (ja puolue) pakotetaan selvittämään retoriikkansa taustat (taistelu, kanssataistelijat yms.), saadaan selvät suomenkieliset määritelmät sanoille "monikulttuurisuus" ja "monikulturismi", ja saadaan toivottavasti hitunen järkevääkin keskustelua maahanmuuttopolitiikasta. Sääkin näyttää olevan ihan kiva Helsingin keskustan minifestarille, jossa on ihan kelpo artisteja esiintymässä ja toivottavasti asiantuntijoitakin puhumassa tästä.

Monikulttuurisuuden kannatuksen tutkimisen kannalta tämä on mainio tilanne, kun päästään tarkkailemaan kuinka moni oikeasti tulee paikalle eikä vaan kannatuksen vuoksi klikkaa tapahtuman osallistu-nappia. Itse menisin mielenkiinnosta kuuntelemaan, jos ei olisi pakko olla töissä. Kannatuksen vuoksi en viitsinyt klikata, kun yritän olla rehellinen näissä asioissa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Sitä minä olen miettinyt, että mikä oikeus persuilla on määritellä sanoja uudelleen mielensä mukaan. Monikulttuurisuus on kaikkien ajantasaisten ja virallisten sanakirjojen mukaan erilaisten kulttuurien elämistä yhdessä ja rinnakkain. Mistä lähtien se muka on tarkoittanut Afrikkaa ja/tai islamin uskoa? Miksei asioista voi puhua oikeilla nimillä, kerta kaikki ovat nyt (yhyy) ymmärtäneet asian väärin.

Minulla suomalaisena on oma kulttuuriperintöni, joka eroaa puolisoni norjalaisesta kulttuuriperinnöstä. Lapsemme on kaksikulttuurinen, kaksikielinen, monikulttuurinen. Se on hänelle rikkaus, että hän saa tutustua ja elää kahdessa kulttuurissa. On totta, että nämä kulttuurit ovat hyvin lähellä toisiaan ja niitä yhdistää monet asiat. Kuitenkin kummassakin kulttuurissa on ne omat pienet sävynsä, jotka värittävät elämää. Olisi loukkaavaa sanoa, ettei norjalaisilla tai suomalaisilla ole kulttuuria tai perinteitä. Kulttuuri voi olla nuori ja toisen kulttuurin sukulainen, mutta silti omansa.

Yhtä loukkaavaa on se, että nyt käydään saamelaisille ja muille "tarpeeksi suomalaisen" näköisille (mahdollisesti ulkomaalaistaustaisille) henkilöille laukomassa, että heillä ei ole kulttuuria. He eivät voi elää monen kulttuurin perheessä, koska heitä ei ilmeisesti ole olemassa erillisenä yksikkönä. He eivät ole mustia tai muslimeita.

On totta, että muslimimaissa ja monissa Afrikan maissa kulttuuri on kauempana omastamme kuin esimerkiksi norjalaisten perinteet. Silti jokaisessa kulttuurissa on myös hyvää ja kaunista. Kaikkien täytyy elää toki lakien mukaan, eikä kukaan väitäkään sitä vastaan (vaikka monien "monikulttuurisen maailman vastustajien" mukaan vihervasemmisto olisikin sitä mieltä). Ketään ei kuitenkaan vahingoita, jos minä leivon karjalanpiirakoita uudessa kotimaassani tai joku muu kokkailee omia kulttuurinsa lempiruokia Suomessa. Lakien noudattaminen on itsestäänselvyys ja muuten meillä vallitseekin uskonnonvapaus ja vapaus syödä oman kulttuurin ruokia ja harrastaa juuri sitä mitä haluaa.

Ja vaikka muslimit ja afrikkalaiset ovat meille vieraampia kuin eurooppalaiset, he eivät ole pahoja, pahantahtoisia, laiskoja tai mitään ali-ihmisiä. Jokainen yhteisö koostuu yksilöistä. Jokainen yksilö ansaitsee mahdollisuuden elää ilman etukäteistä tuomitsemista.

Kyllä, minustakin (viherpunafeminististä) kotouttamisessa on ongelmia ja Suomen on tehtävä työtä asian eteen. Kenties myös rajoitettava vastaanotettavien pakolaisten määrää, en tiedä. Ratkaisu ei kuitenkaan todellakaan synny ihmisryhmiä leimaamalla ja rasistisella huutamisella.

Minun Suomeni on monikulttuurinen, hyväksyvä ja turvallinen. Eikä siinä ole ristiriitaa.

Toimitus
Toimitus

Kiitos. Isosti kiitos. <3

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Mun kommenttiboksissa joku kävi jo avautumassa että ei kukaan pidä amerikkalaisiakaan maahanmuuttajana, mutta tummaihoinen on automaattisesti maahanmuuttaja vaikka olisi turisti.

Anteeksi kielenkäyttöni mutta mitä vittua nyt oikeesti :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuinkahan paksusta rautalangasta tämä pitää vääntää:

Jos kotimaan katuja mittaa musta mies, niin häntä on alettu automaattisesti pitää maahanmuuttajana, ei turistina, ja tämä on suvakkien omaa agendaa. 2010 itsenäisyyspäivän iltana oli välikohtaus jossa musta mies riehui ravintola Teatterin edustalla. Heidi Hautala käveli ohi ja totesi, että "siinä on maahanmuuttaja maassa" vaikka äijä (joka huuteli tappouhkauksia) oli oli turisti. Kysy Hautalalta miksi hän näin ajatteli.

Jos naapurissa asuu amerikkalainen tai saksalainen, niin se kielenkäytössä kyllä maahanmuuttaja ole, ulkomaalainen kylläkin.

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Kuinkahan paksusta rautalangasta tämä pitää vääntää:

Jos et puhu monikulttuurisuudesta, älä käytä sanaa monikulttuurisuus. Jos et puhu maahanmuuttajista, älä käytä sanaa maahanmuuttaja. TAI tarkenna (muslimimaista tulevat maahanmuuttajat/pakolaiset/jne vs. maahanmuuttaja; muslimien/pakolaisten maahanmuuton ongelmat/tummaihoiset/rasismi/jne vs. monikulttuurisuus). 

Siinä vaiheessa kun käytetään ilmaisua "one and true finnish nation" mennään rankasti pieleen ja on ihan turha vikistä jälkeenpäin, että ei ku mä tarkotin sitätätätaituota. 

Ja minä sydämestäni toivoisin, ettei vuosia Suomessa asunut ja töitä tehnyt olisi enää ulkomaalainen. Siihen kiteytyy aika paljon sitä asennetta, että me ollaan täällä sitä oikeaa porukkaa ja te ootte nyt ja aina ulkopuolelta = jotenkin toisarvoisia kuin me aidot oikeat suomalaiset. Tuosta asenteesta on hyvin lyhyt hyppäys rasismiin eli etniseen taustaan pohjautuvaan syrjintään, jota valitettavasti vaan tapahtuu edelleen jatkuvasti ja koko ajan ja sen kohteena ovat niin muslimit, afrikkalaiset, venäläiset, saksalaiset, ruotsalaiset kuin saamelaisetkin. Se ettet sinä tai joku muu tätä tunnista tai tunnusta ei poista sitä faktaa, ettei Suomessa esimerkiksi voi ilmoittaa itselleen kuin yhden äidinkielen ja että jollekin huudellaan perään saatanan lappalaista tai vitun ryssää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Te suvakit itse ette anna ulkomaalaisten muuttua suomalaisiksi. Te tarvitsette suvaitsevaisuustoteemeja keitä palvoa ja sitä kautta haukkua maahanmuuttokriittisiä maanmiehiänne jotka ovat isiänne, veljiänne, sisarianne. Otatte teistä viis veisaavan tarpeeksi eksoottisen tyypin muka ystäväksenne ja hylkäätte läheisenne.
Minulle Suomessa asuva, tänne sopeutunut, lakeja noudattava ulkomaalainen on yhtä arvokas kuin tavallinen suomalainenkin ja usko tai älä, tunnen sellaisia aika montakin. Sitävastoin maahan luvatta turvapaikkaa hakemaan tuleva ei ole tervetullut. Eivät ole tervetulleita nekään jotka viime vuonna hakkasivat huvikseen suomalaisia (ja venäläisiä ja kanadalaisia poikia) vaikka ovat osin jopa Suomessa syntyneet. Ymmärrätkö? Eikä ole tervetullut se afgaani joka surmasi 17-vuotiaan suomalaistytön joka ei halunnut kanssaan seurustella. Vaikka varmaan viime jouluna vielä olisit sen afgaanin puolesta vaikka itkenyt jos tämä olisi olojaan valitellut.

Kuka hitto sinulle huutelee, että saatanan lappalainen? Ethän sinä edes näytä siltä. Lopeta tuo saamelaislarppaaminen ja kitinä ihan turhasta.

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Nyt alkaa mennä argumentit sille tasolle että mun osalta keskustelu oli tässä. Kiitos ja hyvää päivänjatkoa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ai mille tasolle?

Saamelaislarppaamistako tarkoitat? Miltä sinusta tuntuisi, jos valkoinen itseään väittää mustaksi? Sinä olet täysin suomalainen, mitään erityisen saamelaista sinussa ei ole.

Vierailija (Ei varmistettu)

On muuten ollut tosi hieno tapahtuma. Ihan YLE areenastakin katsottuna. Kiva, että YLE mahdollistaa myös meidän ulkosuomalaisten osallistumisen.

Helmi K
sivulauseita

KIITOS.

Olen ollut vuorotellen niin kiukkuinen, turhautunut, surullinen ja raivoissani että on ihan parasta olla mielenosoituksesta, rasismin vastaisuudesta ja ihmisten liikkeellelähdöstä tänään täysin ILOINEN. Niin haluaisin olla paikalla myös.

(Meinasin kirjoittaa että ens kerralla sitten, mutta toivottavasti toista ei enää koskaan tarvita.)

roopert (Ei varmistettu)

Kiitos Toimitus!

On valtavan hienoa että mainostatte mielenosoitusta täällä blogissanne! Vielä enemmän arvostan kuitenkin sitä, että olette valmiita avoimeen keskusteluun ja ajatusmaailmanne puolustamiseen täällä kommenttiboksin puolella ja vieläpä Toimitus-nimellä! On ihan mahtavaa miten Trendi/Lily puhuu tärkeistä aiheista ja pitää yhdenmukaisuuden lippua yllä (tässä asiassa ja muissakin asioissa) pelkäämättä sitä, että joku vetää siitä herneen nenäänsä ja lopettaa lukemisen.

Toimitus
Toimitus

<3 Kiitos.

Kommentoi