Miksi huonokuntoisten vanhusten pitäisi tilata ruokansa Whatsappilla?

vanhus.jpg

Aina välillä uutisia lukiessani mieleeni nousee kuva viestijuoksun ankkurista, joka kiitää kohti maaliviivaa ilman kapulaa. Joku ankkuria edeltäneistä juoksijoista on pudottanut kapulan vaihdossa tai kompuroidessaan osuudellaan, mutta juoksu jatkuu silti ja yleisö hurraa – koska tärkeintä on, että maaliin päästään.

Viimeksi tämä mielikuva iski tajuntaani, kun luin Helsingin Sanomien ansiokasta uutista helsinkiläisistä vanhuksista, jotka eivät ole saaneet ruokaostoksiaan. Helsingin kaupunki on ostanut kauppapalvelun noin tuhannelle kotihoidon asiakkaalle, jotka eivät itse pysty käymään kaupassa, ja hiljattain tämä kauppapalvelu kilpailutettiin. Maaliskuun alusta hommaan ryhtyi yritys nimeltä Servea, ja sen aloitettua osa tuhannesta asiakkaasta ei ole ruokiaan saanut.
 

Miksi ei? Koska kuten Helsingin Sanomien jutussa kerrotaan, Servean kauppapalvelua käytetään netin, sähköpostin ja Whatsappin avulla.

Ja juuri tässä kohdin se viestikapulan pudottanut juoksija nousi mieleeni: eikö todella kenellekään kilpailutustarjousta käsitelleelle tullut mieleen, että aika monella noista kotihoidon asiakkaista, pääosin huonokuntoisista vanhuksista, ei taida olla a) nettiyhteyttä, b) sähköpostiosoitetta tai c) älypuhelinta. He ovat ihmisiä, kuten jutussa haastateltu 91-vuotias nainen, joka muisteli käyneensä viimeksi ulkona syksyllä. Tämä on sama kuin se, että hankittaisiin teini-ikäisille ruokapalvelu, joka toimii vain faksilla.

Ja miksi verkko sitten on ainoa reitti tilata ruokaa?

”Meiltä ei ole ostettu minkäänlaista puhelinpalvelua, olemme internetkauppa. Varsinkin ikäihmisten jokainen puhelu kestää kauan. Saisi palvelussa aikamoinen kaarti olla, sillä moni on yksin kotona ja tykkäisi jonkun kanssa jutella”, sanoi Helsingin Sanomien jatkojutussa Servean omistaja Marika Peiponen.

Koska Servealta ei ole puhelinpalvelua ostettu ja vanhukset eivät saa tilattua ruokaa, homma kaatuu noin 1 700 kotihoidon työntekijälle, jotka käyvät vielä kaupassakin asiakkaan puolesta – koska se on määritelty heidän tehtäväkseen poikkeustilanteissa, jollaiseksi se, ettei kauppapalvelun ruokia tule, voitaneen laskea. Se on poissa siitä ajasta, jonka he voisivat vanhusten kanssa viettää  ajasta, jota ei nytkään ole.

Miten siis kapula saataisiin takaisin viestijuoksijoiden käteen? Voiko siihen kansalainen vaikuttaa? Ainakin antamalla kuntavaaleissa äänensä sellaiselle ehdokkaalle, joka nostaa tällaisista päätöksistä mekkalan ja oikeasti tekee asialle jotain.
 

Lily_Byline_Laura.jpg

Kuva: A-lehtien kuva-arkisto

Lue myös:
 Millaista on elää kuolevan äidin rinnalla?
Tällaista on arki mummoni vanhainkodissa

 

 

Kommentit (11)
  1. Ongelmahan näissä tahtoo olla se, että kilpailutuksia/tarjouksia/sopimuksia/remontteja, you name it, mitä ikinä vanhuksille hankitaankaan, hankkivat ihmiset joilla ei ole mitään käsitystä vanhusten arjesta tai siitä miten nykyään vanhuspalvelut pelaavat. Rakennetaan hienoja asumispalvelukeskuksia joissa ei ole ollenkaan ajateltu sitä että vessaan täytyy mahtua pyörätuolin tai rollan JA vähintään yhden hoitajan, joskus jopa kahden kanssa, ja kauppapalvelu yritykseltä joka toimii whatsappissa.
    Ymmärrän toki sen, että puhelimitse tapahtuva palvelu vaatisi lisää henkilökuntaa ja toisi kustannuksia, mutta on sitten kaupungin moka, ettei ole huomioitu tätä asiaa siinä kilpailutuksessa mainita, että kyllähän sen Hilman 91 vee nyt vaan täytyy se palvelu saada puhelimitse eikä sähköpostilla jota Hilma tuskin osaa edes käyttää. Vai onko laskettu sen varaan että omaiset hoitaa? Sekin kun on nykyaikana turhan positiivista.
    Joo, näin vanhuspuolen hoitajana tämmöinen pieni avautuminen 😀

  2. Häpeän Suomea. Vihaan tällaista toimintaa. Pelkään äitini puolesta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *