Miksi käperrymme hyvän mielen kuplaan?

Toimitus

 

Voimaannuttavien mietelauseiden tuijottelu puhelimen ruudulta kiinnostaa monia enemmän kuin synkkien ulkomaanuutisten selailu. Omien fiilisten pohtiminen onkin yhä useammalle arjen tärkein projekti. Mitä seuraa siitä, että käperrymme hyvän mielen kuplaan?

Pitkän päivän jälkeen tuntuu ansaitulta lepuuttaa päätään hyvinvointiblogien ja eri kuvapalveluiden pionintuoksuisessa maailmassa, jossa kaikki on aina hyvin.

Hyvänmielen kuplassa viihtyy entistä paremmin myös tuttavani, jota itkettävät ja ahdistavat Facebookissa kiertävät kuvat kärsivistä eläimistä niin paljon, että hän suunnittelee jopa Facebook-profiilinsa poistamista. Tuttavani haluaisi valita itse, milloin katsoo synkkiä kuvia – vai katsooko ollenkaan.

Monet jakavat saman ahdistuksen. Kun tuttava kirjoittaa piinastaan päivityksen, kymmenet kaverit painavat peukkua. Puhelimeni ruudulle ilmestyvä mietelause muistuttaa, että minulla on lupa tehdä itseni onnelliseksi. Netin kuvavirrassa törmään seuraavaksi kuohkeaan raakakakkuun, jonka päällä hehkuu kourallinen gojimarjoja.

Tilanne oli toinen vain muutama vuosi sitten. Silloin linkkailimme mieltämme kuohuttaneita uutisia maailman pahuudesta sosiaaliseen mediaan sellaisella raivolla, että some-vaikuttamiselle piti keksiä oma termi. Y-sukupolvea syytettiin slacktivismista, yhteiskunnallisesta osallistumisesta laiskasti omalta kotisohvalta. Nyt moni tuntuu tulleen toisiin aatoksiin. Tilastokeskuksen mukaan netin uutissivustojen päivittäinen käyttö on vähentynyt. Raakaruokaohjeet ja voimaannuttavat mietelauseet kiinnostavat joitakin meistä nettiuutisia enemmän, koska hyvänmielen kuvista tulee itselle parempi olo.

Kaikenlainen hidastaminen on ollut trendikästä jo hetken. Ehkä sinäkin tunnet downshiftaajan, jonka piti painella Aasiaan asti pohtimaan omia fiiliksiään?

Nyt muutkin kuin työtunneistaan nipistävät hidastajat ovat alkaneet tulla siihen tulokseen, että omien fiilisten kelailu on arjen tärkein projekti. Vetäydyin uutispimentoon, vetäydy sinäkin, sivistyneet kolme- ja nelikymppiset kannustavat sosiaalisen median kanavissa ja väittävät, että omat tunnelmat paranevat, kun netissäkin näkee pelkästään kivoja juttuja. Eikä nyt puhuta ekotilalla yrttejä kasvattavista hipeistä.

Kyse on aivan tavallisista tallaajista, jotka vain haluavat käyttää aikansa Syyrian sotaa mukavampien asioiden parissa.

Tietotulva ahdistaa aivoja

Yksi kuplaan vetäytyneistä on espoolainen Maria Alatalo, 41. Maailman pahuus tuli iholle uutisia lukiessa: Ukrainassa soditaan. Suomen lastensuojelu on kriisissä.

Alatalo käy töissä ison yrityksen keskijohdossa. Hän on opiskellut korkeakoulussa, matkustellut maailmalla, seurannut politiikkaa ja hyvästä syystä pitänyt itseään yleissivistyneenä. Nyt hän kuitenkin haluaa seurata netissä vain asioita, joista tulee hyvä mieli.

Alatalo jäi keväällä sairauslomalle loppuunpalamisoireiden takia. Keskittyminen omaan elämään alkoi silloin tuntua meditoinnista kiinnostuneesta Alatalosta entistäkin tärkeämmältä. Niinpä hän klikkasi kaikki mahdolliset netti- ja tv-uutiset kiinni ja sulkeutui omaan hyvänmielen kuplaansa, ehkä koko loppuelämäksi.

”Jos en olisi lukenut mistään ikävistä tapahtumista, olisi ollut kivempi olo omassa elämässäni. Sellaisen päätelmän tein.”

Lifestyleblogien leikkokukka-asetelmien tuijottaminen saattaa hyvästä syystä tuntua avaimelta onneen. Väitetään nimittäin, että huonot uutiset msaavat nykyihmiset voimaan pahoin, koska aivomme kaipaisivat nykyistä tietotulvaa hitaampia sisältöjä.

Maria Alatalon olo on nyt parempi kuin aikoihin, vaikka hänellä ei ole hajuakaan siitä, mitä oman kuplan ulkopuolella tapahtuu. Kärryiltä putoaminen ei ahdista, eivätkäpuheenaiheet ole muuttuneet puolison tai työkavereiden kanssa. Alatalo ei koe jäävänsä mistään paitsi. Päinvastoin: koska aikaa on nyt enemmän, Alatalo ehti vihdoin perustaa oman, hyvään elämään keskittyvän bloginsa.

Kun Alatalo kertoi uutispaastosta blogissaan, hän sai kannustavia – ja kadehtivia – viestejä monilta, jotka ovat harkinneet samaa.

Kuplassa on kaikkivoipa

Miksi kaipaamme kuplaan? Yksi syy voi olla arkisten ongelmien monimutkaistuminen. Näin sanoo dosentti ja sosiologian apulaisprofessori Suvi Salmenniemi Turun yliopistosta.

”Jo pelkästään ruokailun ympärillä pyörii nyt vimmatusti kysymyksiä. Moni tuntuu kaipaavan normaaliin elämään asiantuntijatason vastauksia.”

Hyvän olon ympärille onkin hetkessä syntynyt uusi, vähintään puoliammattimainen ammattikunta. Koska netissä jokainen voi olla oman elämänsä pieni filosofi, käännymme life coachien, mentaalivalmentajien ja self help –gurujen ohella hyvinvointibloggaajien puoleen.

Onnellisuuskirjoja pukkaa niin raakaruoasta kuin oikeista ajattelumalleistakin, ja kirjojen mukaan tärkein niksi sielunrauhan saavuttamiseen on juuri silmien sulkeminen. Esimerkiksi joogaohjaaja ja elämäntapaguru Kylli Kukk neuvoo tuoreessa Lempeämmän elämän käsikirjassaan, että olo paranee, kun napsauttaa radion ja tv:n kiinni ja vaihtaa kurjat uutiset omien fiilisten kelailuun.

Kyllä, neuvot omaan kuplaan vetäytymisestä kuulostavat itsekkäiltä, mutta juuri itseä neuvoilla on tarkoituskin auttaa. Yksi sukupolvi on juuttunut pätkätyöputkeen ja yt-neuvottelujen alkamisesta on tullut työpaikoilla arkea. Dosentti Suvi Salmenniemen mukaan käperrymme itsemme ympärille, koska omia mielenliikkeitä on helpompi hallita kuin omaa työtilannetta – Syyrian sodasta puhumattakaan.

Niinpä: oman navan tuijottelusta tulee kaikkivoipa olo. Nekin, jotka vielä seuraavat uutisia, tarkkailevat älypuhelinsovelluksilla unensa laatua ja juoksulenkkinsä pituutta. Puhelin voi auttaa tulkitsemaan jopa tunteita. Kun naputtelee kaikki päivän mittaan kokemansa tunnelmat suomalaiseen Emotion Tracker -sovellukseen, saa päivän päätteeksi lukea raportin oman mielensä liikkeistä. Ihanan simppeliä.

Todellisuus ei kuitenkaan muutu omiin fiiliksiin keskittymällä.

Ilo ei auta

Ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski seuraa työkseen niitä aiheita, joilta moni mieluummin ummistaa silmänsä. Työ Helsingin Sanomissa on vienyt vuoden journalistiksi syksyllä valittua Aittokoskea kahdenkymmenen vuoden ajan ympäri maailmaa. Yhdellä reissulla hän tapasi vihreiden kansanedustajan Pekka Haaviston.

”Kaikista maailman paikoista löysimme itsemme Mogadishun lentokentältä pohtimasta maailmaa. Haavisto ilmaisi asian hienosti ja sanoi, että hyvinvoivina länsimaalaisina meillä on globaali silminnäkijävastuu”, Aittokoski sanoo.

Suomeksi: oman navan ympärillä vellominen ei auta niitä, jotka apua tarvitsevat.

”Meillä on velvollisuus tehdä parhaamme muiden auttamiseksi. Joillekin se tarkoittaa kolikon pudottamista keräyslippaaseen, toisille lähtemistä avustustyöntekijäksi”, Aittokoski sanoo.

Ennen kuin voi auttaa, on tiedettävä, missä apua tarvitaan. Tuskin voi äänestääkään, jos ei tiedä edes sitä, keitä on ehdolla.

”Omaa ajattelua muuttamalla ei voi muuttaa isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä”, dosentti Suvi Salmenniemi muistuttaa ja lisää:

”Köyhyys ei poistu Suomesta, vaikka olisimme kaikki hirveän iloisia koko ajan.” Ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski voisi nyt piirtää ilmaan ympyrän. Syistä ja seurauksista muodostuu kehä. Suljemme silmämme, koska meillä on hyvinvoivina suomalaisina siihen varaa. Hyvinvointi taas on seurausta siitä, että olemme kaikki rämpineet läpi pakollisen peruskoulun ja siksi perillä maailman asioista.

Kuulostaahan se lähinnä järjettömältä: ensin pänttäämme ja sivistymme vuosikausia, sitten panemme pään pensaaseen. Aittokoski ei silti tuomitse ketään. Tahtia saa hänestä vapaasti hidastaa, mutta liian syvällä omassa kuplassa saattaa iskeä yksinäisyys.

Päivän sana ovat työelämän koventuneet vaatimukset, ja niillä tarkoitetaan myös aiempaa kovempia sosiaalisia vaatimuksia. Enää ei riitä se, että osaa koodata kivan mobiilipelin tai hoitaa taitavasti sairaita. Pitäisi osata myös jutella fiksuja. Työhaastatteluista ja ison kaveripiirin illallisista voi tulla stressaavia tilaisuuksia, jos ei osaa jutustella muusta kuin omasta joogaharrastuksestaan.

Maailman tapahtumat saattavat lisätä tuskaa, muttatieto siitä, että pystyy keskustelemaan niistä, lisää itsevarmuutta – ja laajentaa sosiaalisia ympyröitä.

”Jos lopettaa asioiden seuraamisen kokonaan jo kaksikymppisenä, pitkällä aikavälillä tulee tuskin liikuttua kovin fiksuissa piireissä”, Aittokoski epäilee.

Vaatimukset eivät hänestä ole mahdottomat. Kun käyttää päivästään vartin nettiuutisten selailuun tai autoradion kuunteluun, on jo oikealla tiellä.

Mutta ei työpaikan kahvipöydässä löydy enää muutenkaan niin helposti yhteisiä puheenaiheita kuin aikana, jolloin tv-kanavia oli kaksi. Luemme eri kirjoja, eri blogeja – ja pian luemme entistä useammin eri uutisiakin. Puhelimeen voi nimittäin ladata suomalaisen keksinnön, Randomnimisen sovelluksen. Se poimii netin totulvasta kullekin käyttäjälle luettavaa perustuen vain siihen, mitä juttuja käyttäjä on aiemmin sattunut klikkailemaan. Syyriasta kiinnostunut saa ruudulleen loputtomasti sotajuttuja, raakaruokaharrastaja uppoaa syvemmälle omaan kuplaansa.

Taidamme olla kaikki samassa liemessä.

Lue myös Onko uutispaastossa järkeä?

Teksti: Raisa Mattila

Kuva: Riikka Kantinkoski

Kommentit

Satunnainen Tarkkailija (Ei varmistettu)

Kaikkea kohtuudella, kultainen keskitie jne. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi pystyä pysymään maailman tapahtumista ja ajankohtaisista asioista kartalla ilman, että ottaa ikävät uutiset niin henkilökohtaisesti, että alkaa suorastaan ahdistaa.

Kiti

Käperrymme kuplaan ja tuijotamme napaamme, koska ympärillä oleva maailma on nykyään niin sekaisin, pelottava ja hallitsematon, että kaikkien ongelmien ajattelu saa pahimmillaan pakokauhun valtaan. On asioita, joille ei mahda mitään, vaikka koko elämänsä taistelisi vastaan. Omaan elämäänsä keskittyminen ja sen tekeminen täydelliseksi jokaisella osa-alueella vie kivasti ajatukset pois isoista ongelmista ja saa tuntemaan, että kaikkion hallinnassa.

Outo juttu (Ei varmistettu)

Että pistetään vaan kaikki pää puskaan, vai?

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Olen aika huolissani tästä ilmiöstä. Jo pelkästään siitä, että tietämättömyydestä ja omaan napaan tuijottamisesta tehdään hyve, jota kohti kannattaa pyrkiä. Omien fiilisten kelailu on tiettyyn pisteeseen asti ihan suotavaa jokaiselle, mutta pään työntäminen omaan perseeseen on ihan vaan itsekästä paskaa. 

laura.k.a

On kyllä aika pelottavaa ajatella, että kadulla vastaantulevista ihmisistä yhä isompi osa alkaa olemaan täysin tietämätön maailman tapahtumista. En todellakaan tarkoita, että kaikkien pitäisi katsoa terrori-iskujen turvakameravideoita tai selailla kuvia nälkiintyvistä ihmisistä siihen asti että ne pinttyvät ikuisuuksiksi verkkokalvoille, mutta pelkän oman navan ympärillä pyörivän elämän tavoittelu on myös kovin itsekästä ja jopa törkeää näitä kärsiviä kohtaan. Mielestäni meillä hyvinvointivaltion kansalaisilla on jonkin tasoinen oikeus olla tietoinen maailman tapahtumista, sillä me sitten vuorollamme äänestämme valtaan ihmisiä jotka pyrkivät näitä ongelmia kitkemään.

Totta kai jokainen saa ja jokaisen täytyykin myös kuunnella omia fiiliksiään ja huolehtia omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, mutta jokin kultainen keskitie sitä täytyisi kaikkien pystyä löytämään.

mystery
Vision One

Minä tein töitä isossa järjestössä vuosia, ja eräs intiasta kotoisin oleva kollegani ilmaisi asian hyvin. Pahojen asioiden, esimerkiksi lähi-idän tilanteen ignooraaminen on sama kuin naapurissa palaisi tulipalo. Se leviää joka tapauksessa vaikka kuinka kääntäisi katseen pois.

En nyt tarkoita niin suoraa vertausta, että sota leviäisi tännekin, mutta ne asiat vaikuttavat silti myös meihin ja tulevat varmasti vaikuttamaan vielä enemmän. Maailmalta ei voi sulkea silmiään niin kauan kuin me täällä itsekin asutaan. Jos muuttaisi Marsiin niin sitten asia olisi varmaan toinen!

Naislaif
Naislaif

Minä rakennan kuplani aina aika ajoin. Vilkuilen sen suojasta ja moitin pikkuisen itseäni antautuessani itsekeskeisesti vain söpöille jutuille.

Miksi niin teen? Siksi, että sielun tarvitsee hyvää ja se tarvitsee aikaa puhdistautua pahasta ja sitä riipivästä realismista. Annan sen levätä. 

Levon jälkeen painan täysillä erityislasten oikeuksien puolesta, kamppailen jotta olsiin parempi ihminen ehkä jopa kasvissyöjä. Luen ja seuraan uttisia ja suu vaahdossa paasan epäoikeudenmukaisuutta vastaa. 

Tästä aiheesta kirjoitin itsekin jokin aika sitten, kun syyllisyys pehmoilusta alkoi painamaan olkapäitä. 

Kuplassa voi olla hetkittäin, jotta jaksaa ammentaa kauneutta ja hyvyyttä arkeen. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hesarissa oli jokin aika juttua siitä, miten Facebookin suosittelualgoritmit on rakennettu, ja ydinpointtina oli juuri se, että tykkäysten perusteella sivusto alkaa suositella sisältöä ja aika nopeasti tykkäysten perusteella ei etusivulle nouse muuta kuin sen aihepiirin asioita joista on tykännyt. Muutenhan tämä ei olisi ongelma, mutta yllättävän monet ihan fiksutkin ihmiset ei seuraa uutisia mistään muualta kuin Facebookista. Näin rakennetun sisällönsuosittelusysteemin seurauksena omaan kuplaan uppoaa helposti todella syvälle, oli se sitten Paolo Coelhoa ja raakakakkuja, koiranäyttelyitä tai rasistista vihaa.

http://yle.fi/uutiset/ihmiskoe_facebookin_vihakuplassa__eli_miten_maailm...

Vierailija (Ei varmistettu)

Siis Ylen juttu eikä Hesarin

Nella
Nellancholia

Omanlaisensa tahdin hidastaminen ja vetäytyminen eivät ole universaalisti sama asia kuin itsekeskeiseen kuplaan käpertyminen. Tällä hetkellä on todellakin menossa hidastamisen ja vetäytymisen trendi, mutta tämä aalto tarkoittaa ilmeisen eri asioita eri sosiaalisissa ympyröissä. Hyvinvointioppaiden, hyvinvointiblogien ja some-kauneuden universumissa tämä merkitsee toki juuri edellä kuvattua kiinnostuksen ja välittämisen kuihtumista muuta maailmaa kohtaan ja tiettyjen markkinavoimien palvelemista.

Osittain samankaltaista (nimenomaan hidastamisen ja tuottavuuden kyseenalaistamisen) retoriikkaa käytetään kuitenkin myös yhteiskuntakriittisissä ja poliittisesti valveutuneissa piireissä/diskursseissa, joissa ei pelätä ikävien uutisten lukemista vaan yritetään vastata maailman tapahtumiin kuvittelemalla eettisempiä, empaattisempia ja kestävämpiä tapoja elää. Kun puhutaan hidastamisesta, viitataan usein kriittisesti liialliseen kulutukseen (joka tuhoaa koko planeettaa) sekä postfordismin ja kehittyneen viestintäteknologian mahdollistamaan tilaan, jossa työnteko leviää kuin huomaamatta kaikkiin elämän osa-alueisiin ja jokainen ihminen toimii auttamattomasti jokaisella tekemisellään kognitiivisen kapitalismin renkinä. Olemme siis ympärivuorokautisesti valppaita tuottamaan ja kuluttamaan, ja tuhoamme samanaikaisesti globaalilla tasolla omaa hyvinvointiamme ja maata jalkojamme alla. 

Vetäytymisestä puhutaan myös protestina ja lakkona, joka ei liity missään nimessä siihen, että maailman tapahtumiin lakattaisiin kiinnittämästä huomiota, vaan tapana ilmaista, että me emme suostu tähän. Jotkut vaikkapa vetäytyvät ja kehittävät omia vaihtoehtoisia taloudellisia rakenteitaan, jotka ottavat vaikutteita mm. yhteishyödykemallista. Sekä vetäytyminen että itsestään ja toisista huolehtiminen on myös tärkeä poliittinen ele, kun ympäröivä maailma pakottaa meidät kilpailemaan toisiamme vastaan menestyäksemme tai selviytyäksemme (uskon vakaasti, että tästä asettelusta kumpuaa myös länsimainen muukalaisviha) ja toitottaa jatkuvasti, kuinka itse kunkin on säilytettävä tuottavuutensa ja kilpailukykynsä työmarkkinoilla jatkuvalla tekemisellä.

Vetäytymisessä ja hidastamisessa on alunperin kyse siis paljon muustakin kuin joogasta ja lehtikaali-smoothieista. Mutta niinhän se on, että kapitalismi ottaa käsiinsä kriitikin kuin kritiikin ja vääntää sen omiin tarkoitusperiinsä sopivaksi: tehdään ihmisistä jogaavia, ignorantteja pseudohippejä, joita ei kiinnosta maailmanpolitiikka tai ympäristö, vaan oma ruoansulatuselimistö ja mutuilu. Niin vanha sama koneisto saa jatkaa kaiken yli jyräämistä omaan tahtiinsa kenenkään huomaamatta.

MadM (Ei varmistettu)

Sanoisin, että kultainen keskitie tässäkin asiassa. Ymmärrän, että jos on rankka työpäivä/viikko, sitä mielellään lieventää vaipumalla kuplaansa hetkeksi. Liika on kuitenkin liikaa. Liiallinen kuplautuminen tuntuu vaikuttavan käyttäytymiseen, mikä näkyy narsistisena oman navan tuijotteluna ja idiotismina: "En mä halua keskustella Suomen luokkaerojen kasvusta, maailman tilanteesta tai ilmastonmuutoksesta. Liian vakavaa ja ahdistavaa. Oletko sä jo muuten kokeillut sitä uutta trendiksi noussutta raakakakun ohjetta?". Näiltä ihmisiltä tekisi mieli välillä poksauttaa kupla rikki ja herätellä reaalimaailmaan. Empatia ja kiinnostus kanssaihmisiä kohtaan vaikuttaa jo muutenkin olevan kuoleva taito, ainakin tässä meidän yhteiskunnassamme.

MM// (Ei varmistettu) http://breakjafree.blogspot.fi

Luulen, että tähän vaikuttaa myös se, että on ollut pakko lähteä valikoimaan mistä ja miten asioista lukee. Kun olin teini, luin Hesarin ainakin su-aamuisin kannesta kanteen, koska se oli paras uutislähde ja sitäpaitsi ehkä laadukkaampikin, kuin nykyään (vain omaa mutua, en ole varma). Näin teki silloin moni muukin.Nykyään taas on niin paljon lähteitä valittavana, että huomaamattaan niistä seuloutuu sellaisia, jotka sitä omaa piiriä jotenkin tukee parhaiten. Ei ole yhtä ta paria valtamediaa, johon luotettaisi että ne kertoo tarpeelliset asat vaan lähdetään itse valikoimaan eri lähteistä. Hyvässä ja pahassa.

Toisaalta tuntuu että koko hyvän mielen kupla on vähän sellainen kärjistys joka ehkä pitää paikkansa bloimaailmassa mutta oikeassa elämässä mielestäni ihmiset ei ole mitenkään erityisen käpertyneitä. Jos nyt miettii vaikka työpaikkakeskusteluita arjessa niin kyllä siellä Pariisit ja Turkit ovat olleet kovasti puheenaiheena vaikka ihan tavallisia duunareita ollaan eikä erityisen poliittisia ihmisiä tms. Ja yleisesti työpaikkakskustelut tuntuu pyörivän paljonkin yleismaailmallisten uutisten ympärillä. Blogien perusteella voi toki saada toisenlaisen kuvan, mutta ei kai blogien ole tarkoituskaan edustaa arkielämää välttämättä...? Mutta uskon, että tässä "hyvän mielen kuplassa" piilee myös ihan vinha pointti, ja asiasta on hyvä käydä keskustelua.

Kommentoi