Miksi käperrymme hyvän mielen kuplaan?

 

TRENDI_KUPLA 5.jpg

Voimaannuttavien mietelauseiden tuijottelu puhelimen ruudulta kiinnostaa monia enemmän kuin synkkien ulkomaanuutisten selailu. Omien fiilisten pohtiminen onkin yhä useammalle arjen tärkein projekti. Mitä seuraa siitä, että käperrymme hyvän mielen kuplaan?

Pitkän päivän jälkeen tuntuu ansaitulta lepuuttaa päätään hyvinvointiblogien ja eri kuvapalveluiden pionintuoksuisessa maailmassa, jossa kaikki on aina hyvin.

Hyvänmielen kuplassa viihtyy entistä paremmin myös tuttavani, jota itkettävät ja ahdistavat Facebookissa kiertävät kuvat kärsivistä eläimistä niin paljon, että hän suunnittelee jopa Facebook-profiilinsa poistamista. Tuttavani haluaisi valita itse, milloin katsoo synkkiä kuvia – vai katsooko ollenkaan.

Monet jakavat saman ahdistuksen. Kun tuttava kirjoittaa piinastaan päivityksen, kymmenet kaverit painavat peukkua. Puhelimeni ruudulle ilmestyvä mietelause muistuttaa, että minulla on lupa tehdä itseni onnelliseksi. Netin kuvavirrassa törmään seuraavaksi kuohkeaan raakakakkuun, jonka päällä hehkuu kourallinen gojimarjoja.

Tilanne oli toinen vain muutama vuosi sitten. Silloin linkkailimme mieltämme kuohuttaneita uutisia maailman pahuudesta sosiaaliseen mediaan sellaisella raivolla, että some-vaikuttamiselle piti keksiä oma termi. Y-sukupolvea syytettiin slacktivismista, yhteiskunnallisesta osallistumisesta laiskasti omalta kotisohvalta. Nyt moni tuntuu tulleen toisiin aatoksiin. Tilastokeskuksen mukaan netin uutissivustojen päivittäinen käyttö on vähentynyt. Raakaruokaohjeet ja voimaannuttavat mietelauseet kiinnostavat joitakin meistä nettiuutisia enemmän, koska hyvänmielen kuvista tulee itselle parempi olo.

Kaikenlainen hidastaminen on ollut trendikästä jo hetken. Ehkä sinäkin tunnet downshiftaajan, jonka piti painella Aasiaan asti pohtimaan omia fiiliksiään?

Nyt muutkin kuin työtunneistaan nipistävät hidastajat ovat alkaneet tulla siihen tulokseen, että omien fiilisten kelailu on arjen tärkein projekti. Vetäydyin uutispimentoon, vetäydy sinäkin, sivistyneet kolme- ja nelikymppiset kannustavat sosiaalisen median kanavissa ja väittävät, että omat tunnelmat paranevat, kun netissäkin näkee pelkästään kivoja juttuja. Eikä nyt puhuta ekotilalla yrttejä kasvattavista hipeistä.

Kyse on aivan tavallisista tallaajista, jotka vain haluavat käyttää aikansa Syyrian sotaa mukavampien asioiden parissa.

Tietotulva ahdistaa aivoja

Yksi kuplaan vetäytyneistä on espoolainen Maria Alatalo, 41. Maailman pahuus tuli iholle uutisia lukiessa: Ukrainassa soditaan. Suomen lastensuojelu on kriisissä.

Alatalo käy töissä ison yrityksen keskijohdossa. Hän on opiskellut korkeakoulussa, matkustellut maailmalla, seurannut politiikkaa ja hyvästä syystä pitänyt itseään yleissivistyneenä. Nyt hän kuitenkin haluaa seurata netissä vain asioita, joista tulee hyvä mieli.

Alatalo jäi keväällä sairauslomalle loppuunpalamisoireiden takia. Keskittyminen omaan elämään alkoi silloin tuntua meditoinnista kiinnostuneesta Alatalosta entistäkin tärkeämmältä. Niinpä hän klikkasi kaikki mahdolliset netti- ja tv-uutiset kiinni ja sulkeutui omaan hyvänmielen kuplaansa, ehkä koko loppuelämäksi.

”Jos en olisi lukenut mistään ikävistä tapahtumista, olisi ollut kivempi olo omassa elämässäni. Sellaisen päätelmän tein.”

Lifestyleblogien leikkokukka-asetelmien tuijottaminen saattaa hyvästä syystä tuntua avaimelta onneen. Väitetään nimittäin, että huonot uutiset msaavat nykyihmiset voimaan pahoin, koska aivomme kaipaisivat nykyistä tietotulvaa hitaampia sisältöjä.

Maria Alatalon olo on nyt parempi kuin aikoihin, vaikka hänellä ei ole hajuakaan siitä, mitä oman kuplan ulkopuolella tapahtuu. Kärryiltä putoaminen ei ahdista, eivätkäpuheenaiheet ole muuttuneet puolison tai työkavereiden kanssa. Alatalo ei koe jäävänsä mistään paitsi. Päinvastoin: koska aikaa on nyt enemmän, Alatalo ehti vihdoin perustaa oman, hyvään elämään keskittyvän bloginsa.

Kun Alatalo kertoi uutispaastosta blogissaan, hän sai kannustavia – ja kadehtivia – viestejä monilta, jotka ovat harkinneet samaa.

Kuplassa on kaikkivoipa

Miksi kaipaamme kuplaan? Yksi syy voi olla arkisten ongelmien monimutkaistuminen. Näin sanoo dosentti ja sosiologian apulaisprofessori Suvi Salmenniemi Turun yliopistosta.

”Jo pelkästään ruokailun ympärillä pyörii nyt vimmatusti kysymyksiä. Moni tuntuu kaipaavan normaaliin elämään asiantuntijatason vastauksia.”

Hyvän olon ympärille onkin hetkessä syntynyt uusi, vähintään puoliammattimainen ammattikunta. Koska netissä jokainen voi olla oman elämänsä pieni filosofi, käännymme life coachien, mentaalivalmentajien ja self help –gurujen ohella hyvinvointibloggaajien puoleen.

Onnellisuuskirjoja pukkaa niin raakaruoasta kuin oikeista ajattelumalleistakin, ja kirjojen mukaan tärkein niksi sielunrauhan saavuttamiseen on juuri silmien sulkeminen. Esimerkiksi joogaohjaaja ja elämäntapaguru Kylli Kukk neuvoo tuoreessa Lempeämmän elämän käsikirjassaan, että olo paranee, kun napsauttaa radion ja tv:n kiinni ja vaihtaa kurjat uutiset omien fiilisten kelailuun.

Kyllä, neuvot omaan kuplaan vetäytymisestä kuulostavat itsekkäiltä, mutta juuri itseä neuvoilla on tarkoituskin auttaa. Yksi sukupolvi on juuttunut pätkätyöputkeen ja yt-neuvottelujen alkamisesta on tullut työpaikoilla arkea. Dosentti Suvi Salmenniemen mukaan käperrymme itsemme ympärille, koska omia mielenliikkeitä on helpompi hallita kuin omaa työtilannetta – Syyrian sodasta puhumattakaan.

Niinpä: oman navan tuijottelusta tulee kaikkivoipa olo. Nekin, jotka vielä seuraavat uutisia, tarkkailevat älypuhelinsovelluksilla unensa laatua ja juoksulenkkinsä pituutta. Puhelin voi auttaa tulkitsemaan jopa tunteita. Kun naputtelee kaikki päivän mittaan kokemansa tunnelmat suomalaiseen Emotion Tracker -sovellukseen, saa päivän päätteeksi lukea raportin oman mielensä liikkeistä. Ihanan simppeliä.

Todellisuus ei kuitenkaan muutu omiin fiiliksiin keskittymällä.

Ilo ei auta

Ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski seuraa työkseen niitä aiheita, joilta moni mieluummin ummistaa silmänsä. Työ Helsingin Sanomissa on vienyt vuoden journalistiksi syksyllä valittua Aittokoskea kahdenkymmenen vuoden ajan ympäri maailmaa. Yhdellä reissulla hän tapasi vihreiden kansanedustajan Pekka Haaviston.

”Kaikista maailman paikoista löysimme itsemme Mogadishun lentokentältä pohtimasta maailmaa. Haavisto ilmaisi asian hienosti ja sanoi, että hyvinvoivina länsimaalaisina meillä on globaali silminnäkijävastuu”, Aittokoski sanoo.

Suomeksi: oman navan ympärillä vellominen ei auta niitä, jotka apua tarvitsevat.

”Meillä on velvollisuus tehdä parhaamme muiden auttamiseksi. Joillekin se tarkoittaa kolikon pudottamista keräyslippaaseen, toisille lähtemistä avustustyöntekijäksi”, Aittokoski sanoo.

Ennen kuin voi auttaa, on tiedettävä, missä apua tarvitaan. Tuskin voi äänestääkään, jos ei tiedä edes sitä, keitä on ehdolla.

”Omaa ajattelua muuttamalla ei voi muuttaa isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä”, dosentti Suvi Salmenniemi muistuttaa ja lisää:

”Köyhyys ei poistu Suomesta, vaikka olisimme kaikki hirveän iloisia koko ajan.” Ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski voisi nyt piirtää ilmaan ympyrän. Syistä ja seurauksista muodostuu kehä. Suljemme silmämme, koska meillä on hyvinvoivina suomalaisina siihen varaa. Hyvinvointi taas on seurausta siitä, että olemme kaikki rämpineet läpi pakollisen peruskoulun ja siksi perillä maailman asioista.

Kuulostaahan se lähinnä järjettömältä: ensin pänttäämme ja sivistymme vuosikausia, sitten panemme pään pensaaseen. Aittokoski ei silti tuomitse ketään. Tahtia saa hänestä vapaasti hidastaa, mutta liian syvällä omassa kuplassa saattaa iskeä yksinäisyys.

Päivän sana ovat työelämän koventuneet vaatimukset, ja niillä tarkoitetaan myös aiempaa kovempia sosiaalisia vaatimuksia. Enää ei riitä se, että osaa koodata kivan mobiilipelin tai hoitaa taitavasti sairaita. Pitäisi osata myös jutella fiksuja. Työhaastatteluista ja ison kaveripiirin illallisista voi tulla stressaavia tilaisuuksia, jos ei osaa jutustella muusta kuin omasta joogaharrastuksestaan.

Maailman tapahtumat saattavat lisätä tuskaa, muttatieto siitä, että pystyy keskustelemaan niistä, lisää itsevarmuutta – ja laajentaa sosiaalisia ympyröitä.

”Jos lopettaa asioiden seuraamisen kokonaan jo kaksikymppisenä, pitkällä aikavälillä tulee tuskin liikuttua kovin fiksuissa piireissä”, Aittokoski epäilee.

Vaatimukset eivät hänestä ole mahdottomat. Kun käyttää päivästään vartin nettiuutisten selailuun tai autoradion kuunteluun, on jo oikealla tiellä.

Mutta ei työpaikan kahvipöydässä löydy enää muutenkaan niin helposti yhteisiä puheenaiheita kuin aikana, jolloin tv-kanavia oli kaksi. Luemme eri kirjoja, eri blogeja – ja pian luemme entistä useammin eri uutisiakin. Puhelimeen voi nimittäin ladata suomalaisen keksinnön, Randomnimisen sovelluksen. Se poimii netin totulvasta kullekin käyttäjälle luettavaa perustuen vain siihen, mitä juttuja käyttäjä on aiemmin sattunut klikkailemaan. Syyriasta kiinnostunut saa ruudulleen loputtomasti sotajuttuja, raakaruokaharrastaja uppoaa syvemmälle omaan kuplaansa.

Taidamme olla kaikki samassa liemessä.

Lue myös Onko uutispaastossa järkeä?

Teksti: Raisa Mattila

Kuva: Riikka Kantinkoski

Kommentit (12)
  1. Luulen, että tähän vaikuttaa myös se, että on ollut pakko lähteä valikoimaan mistä ja miten asioista lukee. Kun olin teini, luin Hesarin ainakin su-aamuisin kannesta kanteen, koska se oli paras uutislähde ja sitäpaitsi ehkä laadukkaampikin, kuin nykyään (vain omaa mutua, en ole varma). Näin teki silloin moni muukin.Nykyään taas on niin paljon lähteitä valittavana, että huomaamattaan niistä seuloutuu sellaisia, jotka sitä omaa piiriä jotenkin tukee parhaiten. Ei ole yhtä ta paria valtamediaa, johon luotettaisi että ne kertoo tarpeelliset asat vaan lähdetään itse valikoimaan eri lähteistä. Hyvässä ja pahassa.

    Toisaalta tuntuu että koko hyvän mielen kupla on vähän sellainen kärjistys joka ehkä pitää paikkansa bloimaailmassa mutta oikeassa elämässä mielestäni ihmiset ei ole mitenkään erityisen käpertyneitä. Jos nyt miettii vaikka työpaikkakeskusteluita arjessa niin kyllä siellä Pariisit ja Turkit ovat olleet kovasti puheenaiheena vaikka ihan tavallisia duunareita ollaan eikä erityisen poliittisia ihmisiä tms. Ja yleisesti työpaikkakskustelut tuntuu pyörivän paljonkin yleismaailmallisten uutisten ympärillä. Blogien perusteella voi toki saada toisenlaisen kuvan, mutta ei kai blogien ole tarkoituskaan edustaa arkielämää välttämättä…? Mutta uskon, että tässä ”hyvän mielen kuplassa” piilee myös ihan vinha pointti, ja asiasta on hyvä käydä keskustelua.

  2. Sanoisin, että kultainen keskitie tässäkin asiassa. Ymmärrän, että jos on rankka työpäivä/viikko, sitä mielellään lieventää vaipumalla kuplaansa hetkeksi. Liika on kuitenkin liikaa. Liiallinen kuplautuminen tuntuu vaikuttavan käyttäytymiseen, mikä näkyy narsistisena oman navan tuijotteluna ja idiotismina: ”En mä halua keskustella Suomen luokkaerojen kasvusta, maailman tilanteesta tai ilmastonmuutoksesta. Liian vakavaa ja ahdistavaa. Oletko sä jo muuten kokeillut sitä uutta trendiksi noussutta raakakakun ohjetta?”. Näiltä ihmisiltä tekisi mieli välillä poksauttaa kupla rikki ja herätellä reaalimaailmaan. Empatia ja kiinnostus kanssaihmisiä kohtaan vaikuttaa jo muutenkin olevan kuoleva taito, ainakin tässä meidän yhteiskunnassamme.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *