Millaiset ovat Valentinon illalliskutsut?

Toimitus

Oletko koskaan miettinyt, millaista olisi illallistaa maailmankuulun muotisuunnittelijan kanssa? Vaikka moinen kutsu jäisi saamatta, ei hätää. Muotisuunnittelija Valentino Garavanin juuri julkaistu kirja Valentino: At the Emperor's Table tarjoilee nimittäin aimo annoksen maistiaisia herran kuuluista illalliskutsuista, kertoo Fashionista.

Muodin keisariksikin kutsuttu Valentino Garavani on tunnettu paitsi muotitalostaan, myös erinomaisen ylellisistä illalliskutsuistaan. Nyt hän on koonnut parhaat illallis-, kattaus- ja reseptivinkkinsä näyttäväksi kirjaksi, joka julkaistiin juuri sopivasti joulumarkkinoille – ja pääsevätpä lukijat kurkistamaan myös Valentinon kotiin. Kirja kertoo muun muassa sen, että Valentinon mielestä kutsuille ei koskaan kannata viedä lahjaa, vaan kiitokset tulisi aina välittää juhlia seuraavana päivänä ja mielellään kukkien muodossa.

Kirjaa alkuviikosta New Yorkissa markkinoinut Valentino paljasti Fashionistalle myös sen, mistä syntyi idea häälounaskutsuille, jotka hän taannoin järjesti Kim Kardashianille ja Kanye Westille. Vaikka muotisuunnittelija ei pariskuntaa etukäteen tuntenutkaan, oli hän vaikuttunut Kardashianin kohteliaisuudesta tavatessaan tämän toukokuisessa Met Galassa. Niinpä Valentino päätti muistaa hääparia ylellisillä kutsuilla, joille pariskunta perheineen saapuikin. Pukeutuneina päästä varpaisiin Valentinon luomuksiin, tietenkin.

Teksti: Laura Paananen, jolla alkoi välittömästi soida päässä ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa olisin saanut olla mukana”.

Lähde: Fashionista

Kuva: All Over Press
 

Kommentoi