Miltä tuntuu... keskenmeno

Toimitus

"Neuvolassa sattui olemaan vanhan mallinen ultralaite ja niinpä terveydenhoitajat ultraisivat ja löysivät kauniin, täydellisen sikiön. Se oli musta kauneinta, mitä olin koskaan nähnyt! Naiset olivat kuitenkin hiljaa. He liikuttelivat ultralaitetta vatsallani,  katsoen vuoroin toisiaan, ultralaitetta ja minua. Lopulta he sanoivat, ettei löytäneet sydämensykettä, eikä sydänääniä kuulunut."

-Luomu-puolukka/URBAANI INTIAANI

Moni se on kokenut omakohtaisesti tai lähipiirissään ja ainakin sen pelkää kokevansa siitä hetkestä, kun ne kaksi viivaa piirtyvät tikkuun. Miltä keskenmeno tuntuu? Urbaani intiaani -blogissa muistui mieleen kokemus vuosien takaa. Lue riipaiseva kokemus täältä.

Kommentit

1 keskenmeno + 1 lapsi (Ei varmistettu)

Eihän se mukavaa ole. Olin ensimmäistä kertaa raskaana. Olimme mieheni kanssa yrittäneet lasta ehkä vuoden-pari. Olimme kertoneet kaikille raskaudesta, koska emme osanneet arvata, että 20% raskauksista päättyy keskenmenoon (siis alkuraskauksista).
Aamulla alkoi verinen vuoto. Miehellä oli golf-kierros (vai -kisa?), minä lähdin Femadaan ultraan. Siellä todettiin viileästi ja rauhallisesti, että kesken on mennyt. Muutama kuukausi pitää odottaa uuden yrityksen kanssa, mutta sitten vaan uutta pesään.
Ilmoitin töihin etten pääse muutamaan päivään sinne. Unohdin kysyä sairauslomaa Femadassa, joten oli pakko lähteä käymään Kätilöopistolla. Sitä ennen kävin kaverin kanssa lounaalla. Hän lohdutti.
Sitten se verinen vuoto vain yltyi ja yltyi. Yritin soittaa miehelle, josko hän olisi voinut tulla hakemaan minut keskustasta. Ei vastannut, kun oli golfit kesken.
Jossain vaiheessa sain hänet kiinni, odotin vuoroani Kättärillä tässä vaiheessa. Verta tuli aika paljon. Mies oli jutellut pelikaverinsa kanssa, ja hän oli kertonut että Kättärillä menee usea tunti, joten mies voi hyvin jatkaa pelejänsä. Minä kävin vastaanotolla, veri valui lattialle saakka, joku kandi katsoi kauhunsekaisin silmin minua ja lattiaa. Pääsin ylös tutkimuspöydältä ja ryhdyin siivoamaan lattiaa. Lääkäri sanoi, ettei minun tarvitsisi huolehtia lattiasta.
Lääkäri kehotti menemään kotiin. Kivut olivat aika hurjat tässä vaiheessa. Mies oli edelleen golfaamassa. Soitin taksin. Pyysin keskukselta sellaista taksia, jossa on nahkapenkit.
En ole koskaan ennen tai jälkeen tuntenut oloani niin yksinäiseksi kuin tuona päivänä.
Olin yksin ja menetin lapsen yksin. Vitun mies. Olen antanut anteeksi. Unohda en koskaan.

2,5 vuotta tuosta tapahtumasta sain tyttölapsen. Odotus oli suurta huolta, jännitystä ja odotusta. En oikein kertaakaan uskaltanut uskoa, että raskaus menisi loppuun saakka ja saisin lapsen. Onneksi meni. Viikonloppuna juhlittiin 4-vuotissynttäreitä.

saimah
Mintulle mies 2014

Olen täysin tyrmistynyt miehesi käytöksestä.

Ihanaa, että olet nyt äiti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Miltä tuntuu keskenmeno...toisen kerran.

Oireet olivat tutut ja edellisestä kokemuksesta jääneet arvet ajatuksissani vielä verillä. Olin viikonlopun yksin kotona, mies työmatkalla. Soitin ohjeiden mukaan minulle annettuun päivystysnumeroon ja itkunsekaisella äänellä selitin tilannettani. Puhelimeen vastannut hoitaja totesi, etten kuulosta siltä, että tekisin kuolemaa. Numeroon sai kuulemma soittaa vain sellaisissa tapauksissa ja olin typerä, että vaivasin heitä näin pienillä murheilla ja “hyvävointisena”. Istuin yksin lattialla ja yritin hengittää.

Sain neuvola-ajan vasta pitkälle seuraavaa viikkoa ja lopputulos oli juuri se, minkä jo oikeastaan tiesinkin. Ei sydänääntä. Edessä tyhjennys, jota ei voinut tehdä heti tai edes kotona. Jouduin odottamaan tyhjennykseen pääsyä vielä melkein viikon. Kaiken tämän ajan kuljin töissä tietäen, että sisällä joku oli jo kuollut. Töissä kukaan ei tiennyt.

Sairaalassa hapuilin lääkehuuruissani ja kivuissani vessaan. Sinne tipahti myös kuollut sikiö. Shokissa painoin vessassa olevaa hälytysnappia. Hoitaja saapui juosten ja kysyi mikä hätänä. En osannut vastata. Katsoin hoitajaa silmiin ja kaikki tuntui hidastetulta elokuvalta. Hoitaja nosti sikiön pahviseen oksennusastiaan. Pyysin saada nähdä sen vielä kerran kunnolla. Tuijotin astiaa ja ajattelin, että asia ehkä katoaa jos oikein pinnistän. Toisaalta halusin katsoa kaikki yksityiskohdat tarkkaan, jotta mielikuva tapahtuneesta pysyisi mahdollisimman realistisena. Muistan ajatelleeni, että ehkä se olisi silloin helpompi käsitellä. Sitten hoitaja poistui.

Saan edelleen oksennusreaktion siitä muistijäljestä, kun sikiö tulee ulos.
Minulla ei ole lapsia. En koe myöskään olevani äiti. Lapsettomuudesta saan kuulla lähes kuukausittain…

Koen kuitenkin olevani onnekas, koska minulla on mies, joka on ollut uskomaton tuki ja turva. Kaikessa <3

saimah
Mintulle mies 2014

Olipa kylmää kohtelua päivystyspuhelimessa, kuulostaa kauhealta. 

.sari.
O D O T U S

... tuntuu pahalta. Jos jollain yhdellä sanalla voisi kuvailla olotilaa keskenmenon jälkeen, niin se on tyhjyys. Koin keskenmenon jouluaattona, juuri kuin olimme päättäneet kertoa siitä tuleville isovanhemmille, ystäville ym. Nyt toiveissa uusi raskaus, tällä kertaa hieman varautuneemmalla asenteella :)

cephalexin 500mg capsule (Ei varmistettu) http://medicshop365.com/

Greetings! Quick question that's totally off topic.
Do you know hoow to make your site mobile friendly?
My ste looks weird whyen viewiung from my apple iphone.

I'm trying too find a template or plugin that miht be able to correct this
issue. If you have any suggestions, please share.
Many thanks!

Liisa
Osasin!

Petos. Siltä se tuntui. Sain omani ensimmäisessä raskaudessa ja niin varhaisilla viikoilla (n. rv 7), että en koe olleeni kenenkään äiti vielä. Mutta oli suuri petos, että ensin annettiin tuntea se ilo ja innostus, joka sitten otettiinkin pois. Inhottavinta ja turhauttavinta on se, miten pitkän varjon keskenmeno heittää seuraaviin raskauksiin. Vaikka sain sen jälkeen terveen lapsen ja tällä toisellakin kerralla kaikki on ainakin tähän puoliväliin mennessä mennyt normaalisti, on vaikea olla luottavainen. Menettämisen pelko on valtava, ja hiipii taustalla koko ajan. On vaikeaa nauttia raskaudesta, eikä oikein haluaisi kuvitella millainen ihminen sieltä voisi olla tulossa. En aidosti uskalla uskoa tämänkään raskauden onnistumiseen, ennen kuin mulla on elävä lapsi sylissä. Kärvistelen vaan ja toivon, että aika kuluisi nopeasti.

iihuu (Ei varmistettu)

Mä kuvailisin omia tuntemuksia aika lailla kans näin. Petos. Lisäksi mä itse koin jotenkin epäonnistuneeni, tunsin olevani jotenkin viallinen. Mun ensimmäinen raskaus meni kesken, ja vaikka tulin uudelleen raskaaksi alle 2 kk keskenmenosta ja tyttö on nyt 4kk, ei pelko koko raskauden aikana hellittänyt hetkeksikään. Tai lievittyivät vähän, kun vauvan liikkeet alkoi kunnolla tuntua. Ensi kerralla - jos sellaista siunaantuu - toivottavasti pelottaa edes hitusen vähemmän, tai ainakaan ei säiky enää ihan joka risausta. Mutta ilmeisesti tuo pelko kulkee mukana useampaankin raskauteen.

#MOMFIE

Hetkeksi koko maailma mureni. Ihmisen mieli käy kovin nopeasti läpi tulevaisuuden muutoksineen raskauden alkaessa. Keskenmeno rikkoo nuo kuvat hetkessä pieniksi palasiksi. Itselläni on menossa nyt samat viikot kuin kohdatessani keskenmenon. Raskaudesta puuttuu se vilpitön ilo mitä esikoisen kohdalla oli, sillä takaraivossa jyskyttää, että kaikki voidaan ottaa vielä pois. Viikot matelevat.

Toimitus
Toimitus

Kiitos hurjan paljon kaikille kipeiden muistojen jakamisesta! Näistä on varmasti vertaistukea.

Vauvakuumemittari

Maailmanlopulta. Vaikea uskoa, että siitä selviää, että maailma menee eteenpäin ja itsekin pitäisi. Terveydenhoitohenkilökunta toistelee, että elämä jatkuu, mikä tuntuu absurdilta, kun se nimenomaan ei jatku. Ehkä kauheinta on nimenomaan se, että harvat hoitajat ja lääkärit ottaa sitä surua ja kipua tosissaan. Toistellaan vaan, että näin käy aika usein, ei voi tehdä mitään, jatka elämääsi.

Onneksi mies on ollut se tuki ja turva - ja tämän raskauden aikana on tunnustanut, että koko alkuraskauden pelkäsi kaikkia mun odottamattomia puheluita, koska oli ihan varma että soitan että nyt taas vuotaa.

Pyjama
Pyjamapäiviä

Pahalta joka kerta. Kirjoitin pienen postauksen tästä aiheesta. Tärkeä aihe puhua.

Kauppaneuvoksen Rouva
16.6.

Tuttuja tuntemuksia kommenteissa, noiden tuntemuksien pukeminen sanoiksi muutamaan lauseeseen tuntui mahdottomalta. Siksi ajattelin kertoa koko tarinani. Toivottavasti joku saa tarinastani lohtua ja ymmärrystä omille tunteilleen repivän surun keskellä.

http://www.lily.fi/blogit/166/viimeinkin

yllätysraskauden menettänyt (Ei varmistettu) http://oteonnesta.blogspot.fi/

Olin alkuraskauden varovaisen pessimistinen, en osannut iloita enkä ottaa onnitteluita vastaan "ennen kuin riskiviikot olisivat ohi" kamalista pahoinvoinneista huolimatta. En silti koskaan 100 % uskonut, että juuri minulle sattuisi keskenmeno. Ei tuntunut aluksi miltään, sitten tuntui erittäin pahalta ja ahdistavalta, ja nyt puolen vuoden jälkeen tuntuu lähinnä surulliselta. Laskettu aika olisi ollut äitienpäivänä, joten en taida koskaan unohtaa minkä mahdollisuuden menetin... Pahimmillaan huutoitkin ja haukoin henkeä, kun asia ahdisti niin kovasti.

Kokemus selvensi minulle, että minä todellakin haluan lapsen. Vauvakuume on kova, mutta toteutukseen tarvitaan yksimielinen päätös molemmilta. Joten odottelen ajan kulumista haaveillen...

http://oteonnesta.blogspot.fi/

mariaelina (Ei varmistettu)

Kaksi keskenmenoa kokeneena voin kertoa, ettei se helpotu toisella kertaa. Korkeintaan tapahtuneen ehkä hyväksyy nopeammin, uskoo ettei ollut aika. Suru on silti surtava, annettava itkun tulla niin monesti kuin se on tullakseen. Tämän opin ensimmäisestä keskenmenostani, kun yritin kiirehtiä eteenpäin.

Itse ajattelen molemmista keskenmenoistani, että kyseiset sielut halusivat käydä kurkkaamassa tätä maailmaa ja uskoivat minun olevan riittävän vahva siihen. En aio tuottaa heille pettymystä.

Kommentoi