Miltä tuntuu...kohdata työssään kuolevia ihmisiä?

Toimitus

 

"Yhtäkkiä minua huimasi. Istuin alas ja painoin pääni polvien väliin ja hengitin hetken. Tuossa oli ruumis, josta elämä oli paennut, se oli tyhjä kuori, ja kuitenkin siinä oli kaikki ihmiseksi tunnistettavat ulkoiset piirteet. Mutta se ei enää reagoinut eikä liikkunut kuin ihminen."

 

Oisko tulta -blogissa on puhuttu lähiaikoina paljon kuolemasta. Olemme saaneet lukea monta koskettavaa kertomusta ja pohdintoa kuoleman eri näkökulmista: Muistelua 15-vuotiaan ystävän kuolemasta ja siitä, miten surusta selviää. Blogissa kerrotaan jopa siitä, millaiset hauta-arkut ovat muodissa.

Tässä postauksessa Hemuli kertoo, millainen kesä hänellä oli sairaalateologiharjoittelijana: millaista oli kohdata kuoleva 29-vuotias äiti ja miltä tuntui nähdä kuollut ruumis.

Hienoja tekstejä, suosittelemme lukemaan.

 

Teksti: Julia, joka pysähtyy mielellään lukemaan tällaisia kirjoituksia, vaikka ne ovatkin aika vaativia

 

Kommentit

Blueberry hair

Ei ehkä ois pitänyt avata noita linkkejä, kun kyyneleet nousi silmiin jo viimeistään lauseesta "millaista oli kohdata kuoleva 29-vuotias äiti" siis ihan vain vähän minua vanhempi ja vieläpä äiti ja kuoleva.

Noh, avasinpa silti ja onneksi tein sen. Hienoja tekstejä. Pitää olla entistäkin kiitollisempi mitä on. Just nyt.

Nata - White Trash Disease

minäkin olin töissä 2 vuotta sairaalassa, jossa allekirjoitetaan myös vaitiolovelvollisuus. miettisin kahdesti, ennen julkisen tekstin kirjoittamista muiden surusta ja kuolemasta.

Nata - White Trash Disease

sopimus, ei velvollisuus, siis allekirjoitetaan. nyt nata nukkumaan!

Ainakin puolet

Jos mä olisin vaikka kertonut blogissa jonkun avustettavani asioista, sen voisi ehkä vielä jäljittääkin, kun puhutaan minusta + yksittäisestä ihmisestä, mutta kun teksteissä ei kerrota edes että missä maassa / kaupungissa / milloin tarkalleen ko. potilaita on hoidettu, niin ei tossa kenenkään yksityisyyttä loukata. Tässä maassa kuolee vuosittain aika monta hieman alle kolmikymppistä naista tai parannetaan kuusikymppisiltä syöpä.

Nata - White Trash Disease

omalla naamalla kuitenkin kirjoittaja tekstin julkaisee. jos kävisikin niin, että tuon lähiomainen olisikin nähnyt kirjoittajan ja tunnistanut tekstistä tuttunsa?

jotenkin minusta on vain kyseenalaista kaupallisessa blogissa käsitellä muiden ihmisten surua ja kuolemaa. aihetta toki voi käsitellä, mutta kulmana voisi olla enemmänkin omat fiilikset asian tiimoilta ilman käytännön esimerkkejä. imo

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Kaikki ns. faktat on voitu myös vaihtaa ilman, että blogi sinällään olisi epätotta. Jotta teksti on lähestyttävä, siinä pitää olla asioita, joihin tarttua. Meidän blogissa - jossa on paljon pappeja ja teologeja, jotka ovat vaitiolovelvollisuuden sitomia - kerrotaan työasioista aina niin, ettei ihmisiä voi tekstistä tunnistaa.  

Nata - White Trash Disease

moi mirka, meitsin vastaus tuossa yllä kollektiivisesti

Kommentoi