Minulla ei ole kiire, mutta sitä ei saisi sanoa ääneen

header_laura_päällikkö.png

Työkaverini oli hiljattain palaverissa, jonka aluksi kokouksen vetäjä kysyi koko porukalta rupattelumielessä, mitä kuuluu. Ympäri pöytää vimmatusti näppäimistöjä naputtavien sormien yltä toistui yksi ja sama lause: ”Aikamoinen kiire tässä, hirveästi hommaa.” Kokouksen vetäjä oli todennut, miten virkistävää olisi, jos joku joskus sanoisi, että ei itse asiassa ole kiireinen.

No, minä voin sen paljastaa: minulla ei ole kiire. Minulla on paljon töitä ja täysiä työpäiviä, mutta hyvin harvoin kiire.

Vaikka minulla ei ole hoppu, se ei tarkoita, etten tunnistaisi kiirettä, kun se tulee vastaan. Tunnen paljon ihmisiä, joiden kiire johtuu siitä, että heidän työpaikoillaan työtehtävät on jaettu epätasaisesti, säästötoimet kurittavat tai johtaminen on surkeaa, ja sen vuoksi yksittäisille ihmisille kasautuu kolmen ihmisen hommat. Silloin kiire kroonistuu ja tekee hallaa sekä työntekijälle että -antajalle.
 

Mutta olen myös oppinut tunnistamaan sen toisenlaisen kiireen: sen, jota hoetaan siksi, että nykytyöelämässä kiireisyys on yhtä kuin tehokkuus. Jos sanoo ääneen, ettei ole kiireinen, se tarkoittaa käytännössä samaa kuin sanoisi, että on laiska paska.

Mutta minulla ei ole kiire juuri siksi, että olen tehokas. Tehokkuus onnistuu, koska minulla on järkevä määrä työtehtäviä ja mahdollisuus keskustella niistä työnantajani kanssa. Ehdin miettiä, missä järjestyksessä työtehtävät on järkevä toteuttaa, ja missä mikäkin homma on fiksuinta hoitaa: joko avokonttorissa auttavien käsien lähellä tai etäpäivänä oman kodin rauhassa. Ja kun aloitan jonkin asian, pyrin tekemään sen kerralla valmiiksi. Tehokkuus ei ole sama asia kuin kiire, vaan tehokkuus nimenomaan tappaa kiireen.
 

Puhe kiireestä, jota ruokitaan tehokkuuden illuusion nimissä, on mahdollista lopettaa.

Siinä auttaa ystäväni Riikan muutama vuosi sitten käyttöön ottama työelämän ohjenuora, jonka hän paljasti kavereilleen Facebookissa: Kun joku kysyy, oletko kiireinen, vastaa aina kategorisesti: En ole.’ Hoppuilun fiilis vähenee, ja ihmisten kanssa juttelu on lähtökohtaisesti kaunis asia. Jos puhekumppanisi osoittautuu aikasyöpöksi lörpöksi, kysy itseltäsi: What would Saga Norén do?(Saga Norén on Silta-tv-sarjan hahmo, joka on Aspergerin syndrooman vuoksi sosiaalisesti rajoittunut, eikä esimerkiksi ymmärrä, miksi kenenkään pitäisi harrastaa small talkia.)

Useampi ihminen lähipiirissäni ryhtyi Riikan innoittamana noudattamaan ohjenuoraa. Eräs esimieskaverini tosin valitteli muutaman kuukauden jälkeen, että toki yhteydenpito alaisten kanssa oli parantunut roimasti, mutta hän oli alkanut tuntea piston omassa rinnassaan: kuvittelevatko hänen alaisensa, ettei hänellä ole tarpeeksi töitä?

Voin luvata: eivät kuvittele. Sen sijaan he tekevät oman työnsä paremmin.
 

Lue myös:
 Stressi onkin hyvästä

 

 

Kommentit (12)
  1. Hyvä kirjoitus hyvästä aiheesta. Mikä siinä onkin että pitää olla niin hemmetin mukamas kiire kokoajan! Mutta kuten täällä moni kommentoi, tää on hyvä ja olevinaan hyväksytty tekosyy monista tilanteista pakenemiselle. Käytössä mullakin ku on niin tehokas!

  2. Hahaa, tää oli hyvä juttu! Mullakin on tapana – etenkin jos elämässä menee kehnosti ja on hirvee todisteluntarve – puhua kaikille kiireestä. Snäppäilenkin välillä kavereille että yhyy heräsin kuudelta ja pääsen vasta 10 tunnin päästä kotiin eikä lounastaukoakaan ehdi pitää!! Eikä mulla oikeesti edes ole kiire, paljon hauskaa ja vaativaa tekemistä vain – ja reippaasti vapaa-aikaa.

    Ostin pari viikkoa sitten oikean fyysisen kalenterin, johon kirjoittelen kaikkea ihan vaan että se kalenteri näyttäis täydeltä, esim. ”Muista katsoa Huippumalli haussa”. Sitten mä näyttelen kalenteria kavereille ja oon että kattokaa nyt mun KIIREISTÄ ja AIKUISTA elämää. Itseironia toimii tässäkin tapauksessa aika hyvänä lääkkeenä…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *