Näin Baba Lybeck teki liikunnasta rutiinin: ”Vaikka on kiire, liikun edes vartin”

Toimitus

Baba Lybeck alkoi liikkua, kun hänellä oli kaksi pientä lasta ja 11 tunnin työpäivät. Nyt Baba neuvoo, miten sinäkin pystyt siihen.

 

Lumi narskuu lenkkareiden alla, ja hengitys höyryää pakkasilmaan. Baba Lybeck juoksee lumisessa maisemassa ja katoaa toiseen maailmaan: omaan todellisuuteensa, jossa on vain tämä hetki, liike ja veressä virtaavat endorfiinit.

Toimittaja Lybeck, 49, on juossut 12 maratonia ja vetänyt läpi kaksi täyspitkää triathlonia. Vielä päälle kolmekymppisenä hän ei liikkunut ollenkaan. Sen sijaan hän teki 11-tuntisia työpäiviä, vei korvatulehdukseen sairastuneita lapsiaan lääkäriin ja kirjoitti samalla gradua. Aikaa ei yksinkertaisesti ollut. Tai niin Lybeck luuli.

Elämäntyyli muuttui, kun Lybeck alkoi pyörtyillä. Mitään vikaa ei löytynyt, mutta lääkäri määräsi, että tästä lähtien pitäisi syödä, nukkua ja liikkua säännöllisesti. Vuosien saatossa elämäntilanteet ovat muuttuneet mutta liikunta on jäänyt.

”Kun aloitin liikunnan, tavoitteeni oli, että pystyn urheilemaan vielä 40 vuoden päästä. Se on tavoitteeni yhä”, hän sanoo.

Näin Lybeck teki urheilemisesta osan arkeaan:


1. Urheilu on kuin hampaidenpesu

Et mieti aamulla, pitääkö hampaat pestä vai ei. Lybeckin mielestä liikuntaan kannattaa suhtautua samalla tavalla.

”Koska useimmat meistä eivät muuten liiku tarpeeksi, liikunnasta kannattaa pyrkiä tekemään samanlainen rutiini kuin vaikkapa ruuanlaitosta.”

Lybeck merkitsee juoksulenkit kalenteriin. Kun päätös on tehty, aikaa ei tuhlaudu siihen, että katselee lämpömittaria ja miettii, tarkeneeko ulkona ja pitäisikö urheilla nyt vai illalla.

Jos jokaista urheilukertaa pohtii erikseen, joutuu perustelemaan itselleen aina uudelleen, miksi tälläkin kertaa sohvalla makaamisen sijaan kannattaa vetää lenkkarit jalkaan. Lipsumisen vaara on suuri.

Mitä vähemmän pohdit, sitä varmemmin liikut.
 

2. Vartti liikuntaa riittää

Jos uutisankkuri ehtii liikkua, sinäkin ehdit. Kun Lybeck oli töissä Nelosen uutisissa, hän teki 11-tuntisia työvuoroja. Hän heräsi kymmeneltä, lähti töihin kahdeltatoista ja palasi kotiin keskiyöllä, joten urheileminen oli mahdutettava kahteen aamutuntiin.

”Aloin juosta, sillä se oli ainoa laji, jota ehdin harrastaa. Salille menemiseen olisi kulunut liikaa aikaa.”

Lybeck alkoi noudattaa Tukholman maratonin sivuilta löytämäänsä treeniohjelmaa.

”Aluksi treenejä jäi väliin, koska en ehtinyt juosta ohjelmaan merkittyä 45 minuuttia. Lopulta päätin, että menen kiireessä edes vartiksi. Minun piti opetella ajattelemaan, että sekin on enemmän kuin ei ollenkaan.”

Nykyisin Lybeckin lapset ovat aikuisia ja työpäivät kohtuullisia. Koska aikaa on, hän juoksee, pyöräilee, ui, tanssii ja kahvakuulailee yhteensä 8–12 tuntia viikossa. Ne ovat lajeja, joita hän rakastaa ja joita ei sen vuoksi tee mieli jättää väliin.
 

3. Liikkumalla saat lisää aikaa

Kun Lybeck aikoinaan mahdutti juoksemisen kalenteriinsa, tapahtui jotain ihmeellistä: lisää aikaa alkoi ilmestyä kuin tyhjästä.

”Kun aloin liikkua, haahuilu jäi”, hän sanoo.

Lybeck selittää ilmiötä sillä, että liikunta piristää ja lievittää stressiä. Tutkimuksista taas tiedetään, että stressi esimerkiksi vaikeuttaa päätöksentekoa, heikentää muistia ja häiritsee yöunta.

”Stressaantuneena jää töiden jälkeen vellomaan saamattomuuteen ja roikkuu somessa tai telkkarin edessä.”

Nykyisin Lybeck tekee usein kotityöt treenin antamassa energiapuuskassa. Hänelle liikunta onkin ennen kaikkea mielenhallintaa.

”Lenkin alussa aivot ratkovat työasioita, mutta vähitellen päänsisäinen hälinä hiljenee. Toiset rentoutuvat meditoimalla, minä liikkeessä.”

Ja se, että liikkuessa mieli rauhoittuu, motivoi liikkumaan lisää.
 

Teksti: Heini Maksimainen
Kuva: Annikki Valomieli

 

Mitä tapahtui, kun suorittaja hyppäsi oravanpyörästä?
Anna mennä, kutsu viisaita naisia kotiisi. Tilaa Trendi!

 

 

Kommentit

annn (Ei varmistettu)

Tässä on yksi parhaista viisauksista. Vähän liikuntaa on parempi kuin ei lainkaan.

Moni tuntuu ajattelevan, ettei liikunnasta ole hyötyä, jos sitä ei tee optimaalisesti, riittävän pitkään ja riittävän kovaa, täysiä. "No pain no gain". Usein tästä ajattelutavasta on vain haittaa.
Liian korkeat tavoitteet, suorittamisen maku, ainainen riittämättömyydentunne. Jos mikään ei koskaan riitä, pettyy aina. Tuskin se tuntuu mukavalta. Tuskin siitä tulee elinikäinen tapa. Helposti jättää sitten tekemättä kokonaan kun ei pysty täysillä painamaan.

Toimitus
Toimitus

Tosi hyviä pointteja, kitos kommentistasi!

Liikkuja (Ei varmistettu)

Itse löysin liikkujan itsestäni vasta aikuisena. Endorfiinit saivat koukkuun ryhmäliikuntaan ja kuntosalilla käymiseen ja 4-5 viikossa on päästävä nostamaan sykettä . 4 vuotta jo tätä uutta elämää ja väitän, että olen parempi vaimo, äiti, ystävä ja työkaveri, kun saan liikkua. Kunto on kohonnut huimasti, kiloja karissut ja lihaksia on oikeasti olemassa:) Energiaa on ihan eri tavalla kuin ennen!

Toimitus
Toimitus

Kiva kuulla positiivisia kokemuksiasi!

Kommentoi