Näin saduista tehdään feministisiä: Kaunotar ja hirviö sekä Emma Watson

Toimitus

Muistatko Bellen, Kaunotar ja hirviö -sadun prinsessan, itsenäisen naisen, jota ei kiinnostanut kylän komistuksen Gastonin huomionosoitukset, vaan hän käytti aikansa mieluummin lukemalla? Maaliskuussa 2017 tulee ensi-iltaan uudelleenfilmatisointi, jossa modernina prinsessana nähdään Emma Watson. Uudesta Kaunotar ja hirviö -elokuvasta on tähän mennessä julkaistu vasta yksi teaser-trailer, mutta se on jo saanut internetin huokaamaan ihastuksesta. Elokuvan maailma on tutusti karu ja jylhä, mutta juuri vastakkainasettelussa elämäniloisen Bellen ja synkän Hirviön välillä piilee tarinan upeus.

Rakastetun tarinan ehkä tunnetuin versio on vuoden 1991 Disney-animaatio. Elokuvan käsikirjoittaja Linda Woolverton oli aikanaan Disneyn ensimmäinen naispuolinen käsikirjoittaja.

”Halusin luoda naishahmon, joka ei ole ainoastaan kiltti ja tottelevainen”, kertoo Woolverton yhdysvaltalaisen Time-lehden haastattelussa. Aina asiat eivät kuitenkaan menneet kuten pitäisi. Esimerkiksi joitain kohtauksia editoitiin Woolvertonilta salassa, mutta hän ei antanut periksi luomansa Bellen suhteen. Lopputuloksena animaation Belle muun muassa unelmoi kirjoista, eikä sämpylöiden paistamisesta.

Jos näyttelijävalinnasta voi päätellä mitään, vuoden 2017 Belle ei tule häviämään piirretylle esikuvalleen määrätietoisuudessa. Pääosan näyttelevä Emma Watson tunnetaan yhtä lailla feminististen kampanjoiden keulakuvana kuin näyttelijänä (täältä voit lukea Watsonin sanomisia feminismistä ja muustakin).

Kaunottaren ja hirviön jälkeen Watson on ilmoittanut vetäytyvänsä vuoden mittaiselle tauolle näyttelemisestä. Watsonin tarkoituksena on syventää ymmärrystään feminismistä. ”Tavoitteenani on lukea yksi kirja viikossa”, kertoo Watson brittilehti The Guardianissa.

P.S. Goodreads-palvelussa voit liittyä Watsonin omaan feministiseen kirjakerhoon, me liityimme jo.
 

Teksti: Anne Kantola

Kuva: A-lehtien kuvapalvelu

 

 

Kommentoi