Nainen, näin autat maaseudun miestä

virpi.jpg

Helsingin Sanomat ja myös muun muassa kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ovat huolestuneet, etteivät maaseudulla asuvat miehet saa naisia. Kuten kansakin tajuaa, kyseessä on yhteiskunnallinen ongelma, jonka ratkaisemiseksi valtion ja naisten on tehtävä kaikkensa. On korkea aika esittää ongelmaan päteviä ratkaisuja.
 

Talvisodan henki. Nyt on rakas Suomi sellaisessa tilassa, että on otettava kovat keinot käyttöön. Isänmaallinen Wives of Odin -maantiepartio kiertää rimpauttelemassa ovikelloja syrjäseuduilla ja kyselee, onko torpassa kenties naisentarvetta. Sen jälkeen otetaan pesäpallomailat ja mennään ihan hyvässä hengessä saattelemaan ihonväristä riippumatta taloon joku hameellinen.

Posti jakamaan. Mitä mies oikeastaan kaipaa parisuhteelta? Että joku tekee ne naisten työt ja antaa vähän läheisyyttä, jota modernissa puhekielessä myös seksiksi kutsutaan. Postin työntekijä voi sivutyöluvalla lisämaksusta vähän laitella paikkoja kuntoon ja vilauttaa. Se on kuulkaa ihan laillista, kunhan maksaa verot eikä Posti toimi parittajana!

Ai niin, paitsi eihän mihinkään enää jaeta postia. Toimisiko idea siinä kyläkaupan asiamiespostin tiskillä, hiljaiseen aikaan?

Naiset paluumuuttamaan. Mitäs ne kaupunkilaiset hempukat oikein ovat vailla, siideriä ja Sinkkuelämää-tv-sarjaa? Kyllä siellä maallakin useimmissa paikoissa näkyy kolme kanavaa, on ReeVeeRee-soitinta ja ABC:lle on vain 15 kilometriä, minkä hurauttaa traktorilla puolessa tunnissa siivu.

Järjestäydytään auktoriteetin johdolla pareiksi. Ennen oli kaikki paremmin, koska ennen nyt vain oli kaikki paremmin. Silloin esimerkiksi koulussa jonotettiin välitunnin jälkeen sisään parijonoissa, muistaakseni. Eikö voida aivan hyvin tehdä niin, että kakkosluokalla joka kylän auktoriteetti eli opettaja jakaa oppilaat tyttö-poika-parijonoon, ja näissä pareissa pysytään kirkkomultiin asti.

Entäs homot? Siellä nyt taas joku susiensuojelija ujeltaa, että miten sitten maaseudun homomiehet. Jos kaikki ihmiset pysyisivät maaseudulla eivätkä muuttaisi kaupunkeihin raakaa kalaa kepillä tökkimään, ei homoja olisi ollenkaan.

Eikun hetkonen! Jos on liikaa miehiä ja liian vähän naisia, eikö homous olisi nimenomaan ratkaisu. Maaseutujen yksinäiset poikamiehet, löytäkää toisenne! On tähän ongelmaan kuulkaa paljon ääliömäisempiäkin ratkaisuja esitetty!

Tanssit. Miksei enää ole tanssilavoja ja tansseja! Se oli niin hyvä pariutumisen muoto! Se meni näin: Naiset menivät seinustalle seisomaan. Miehet menivät ulos nurkan taakse juomaan viinaa. Kun mies oli juonut tarpeeksi viinaa, hän valitsi naisrivistä omasta mielestään parhaimman näköisen ja haki tanssimaan. Nainen ei voinut kieltäytyä tanssista. Sitten mentiin heinälatoon ja kolmen kuukauden päästä vihille.

Luulot pois. Pontevan negatiivisesta lannistuskasvatusperinteestä huolimatta uskomattoman monet naiset luulevat, että he voisivat saada miehen, joka jakaisi heidän kanssaan samat arvot ja elämänasenteen. Semmoinen on feministien juonittelua ja juuri sellaista epärealistista nirppanokkailua. Miehellä on töpseli, ja naisella on pistorasia ja se riittää.

Kuntarajat kiinni. Kyllähän se iljettää, että joutsalaiset, parhaassa työiässä olevat miehet seisovat hartolalaisen S-marketin pihassa naisia tuijottelemassa. Menisivät omaan kuntaansa eivätkä yrittäisi sekoittaa likaista vertansa 3 000 asukkaan laatupopulaatioon.

Maalaisjärkeä nyt kehiin. Maalaisjärkihän tarkoittaa nykyään sitä, että mahdollisimman vähäisellä tietotasolla huudetaan mahdollisimman kovaa ja tunnepäissään asiasta, joka sillä hetkellä sattuu itseään korpeamaan. ELI NYT ÄMMÄT TURPA KIINNI, ÄMPÄRI KÄTEEN JA LYPSYLLE.

 

Kyllähän me näille annettaisiin, mutta kun niillä on jo nuo kantturat!

 

Lue myös nämä Virpin aiemmat kolumnit:

Löydä itsellesi uusi trendiruokavalio
Näin opit lomailemaan oikein
Neuvoja teille, ihanat nuoret
Tytöt, älkääs vikiskö turhasta

 

 

Kommentit (18)
  1. Kaupunkilaismies
    30.5.2016, 18:55

    Just ni! Olen kaupunkilaismies, mutta silti nämä olivat mielestäni todella hyviä ehdotuksia. (vaikka kirjoittaja tietenkin tarkoitti nämä ilkeilynä miehiä kohtaan, mutta hyviä keinoja ne olisivat toteutettuna)

  2. höpöhöpö
    27.5.2016, 16:49

    No näinhän se ei ole. Syy on siinä, että maalla ei ole kun perinteisiä miehisiä työpaikkoja esim. metsäteollisuus jne. (En ole tätä ihan omasta päästäni keksinyt). Naisille ei työpaikkoja kodin ulkopuolella juurikaan ole. Eli maalta lähtevät naiset ovat uhreja vähintään yhtä paljon kuin miehet. Usein vielä tilat ja talot jää kuin luonnostaan miespuolisille perillisille ja naisen rooli on lähteä. Vähän turhan helppo selitys, että naiset on nirppanokkia, vaikka siinähän saadaa taas kätevästi vieritettyä syy naisten niskoille ja vielä halvennettua päälle. Vaikka tietysti kun opiskelee pidemmälle ja saa monipuolisemmin elämänkokemusta, ei ehkä jaksakaan innostua traktoreista jorisevista ukoista. Sori. En malttannu olla sanomatta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *