Nälkäpeli-elokuvien innoittama kokoelma myyntiin luksusnettikauppaan

Toimitus

Nälkäpeli-elokuvien ja luksusnettikauppa Net-a-Porterin ei heti uskoisi sopivan samaan lauseeseen. Grazia kuitenkin uutisoi nettiputiikin lanseeraavan pian suositun elokuvansarjan innoittaman vaatemalliston. Erikoinen kokoelma on toteutettu yhteistyössä marraskuussa ensi-iltansa saavan Nälkäpeli - Vihan liekit  jatko-osan puvustaneen Trish Summervillen kanssa.

Capitol Couture -nimellä kulkeva mallisto on saanut inspiraationsa elokuvan fantasiamaisesta maailmasta. Muoti on tärkeässä roolissa tulevassa elokuvassa ja Net-a-Porter halusi tarjota palan siitä asiakkailleen. Tuleva mallisto pitää sisällään 16 elokuvan innoittamaa asukokonaisuutta ja kuuluupa mallistoon myös näyttäviä koruja sekä käsilaukkuja. Jo ensimmäisestä Nälkäpeli-elokuvasta tutut värikkäät ja mielikuvitukselliset asut taipuvatkin nyt arkisempaan käyttöön Trish Summervillen suunnittelemina.

Elokuvapuvustuksen muuntaminen kaupallisempaan muotoon on Summervillelle jo entuudestaan tuttua, sillä nainen oli vastuussa myös muutaman vuoden takaisesta H&M:n Girl With A Dragon Tattoo -mallistosta. Tulevassa Nälkäpeli-kokoelmassa lienee kuitenkin hieman ylellisempi ote, sillä Nälkäpeli -  Vihan Liekit –elokuvassa nähdään asuja suoraan muodin huipulta. Elokuvasta voikin bongailla luomuksia muiden muassa Alexander McQueenilta.

Trish Summervillen suunnittelema Capitol Couture mallisto saapuu myyntiin Net-a-Porteriin 22. marraskuuta. Nälkäpeli –Vihan liekit saa Suomen ensi-iltansa jo muutamaa päivää ennen 20. marraskuuta.

Teksti: Laura Paananen, joka ei millään malttaisi odottaa marraskuulle, että näkee ihanan Jennifer Lawrencen jälleen Katniss Everdeenena

Lähde: Grazia Daily

Kuvas: Splash News

 

Kommentoi