Olen vain tällainen perfektionisti

Toimitus

Muutama vuosi sitten oli muotia luokitella kaikki vähänkin ärsyttävät ihmiset narsisteiksi, nyt keittiöpsykologiassa kuuminta on julistaa itsensä perfektionistiksi.

Sehän on nykyään positiivinen luonteenpiirre, vähän kuten deitti-ilmoitusten avoimuus, huumorintaju ja urheilullisuus.

Perfektionismi on sama asia kuin olla henkisesti laiha. Perfis ei ole mikään kuriton plösö, joka lyllertää nopeasti läpi sieltä, missä aidassa on levein aukko.

Hän on itsensä piiskaaja, joka ei lössähdä sohvalle ennen kuin valkoisen lipaston päälle Pinterest-ideasta kopioidun valkoisen jouluasetelman jokainen lasipallo ja hopeanauha on millilleen oikealla paikalla.

Millilleen oikea paikka on perfiksen pään sisällä, eikä sitä voi nähdä kukaan muu.

***

Perfis ei toki loikoile sohvalla muutenkaan, paitsi ehkä ottaakseen Instaan lavastetun lauantairentoilukuvan, jossa makoilee Milo and Mitzy -huovan alla, juo Blossa-glögiä ja lukee jotain ihanaa hömppäkirjaa. Täydellistä chillailua, täydellistä.

Sitä ei tosin tapahdu liian usein, sillä pääasiassa perfikselle on ihan helppoa olla gluteenittomalla ja sokerittomalla cross training -ruokavaliolla

Perfektionisti on harvoin kiinnostunut maton hapsuja suuremmista yhteiskunnallisista asioista, koska niissä ei saa läpi omaa täydellistä visiotaan, eivätkä ne edes välittömästi koskettele omaa napaa tai oman navan sisustusta.

***

Me epätäydellisyyden hyväksyvässä kainalossa köllöttelevät olemme sokeita täydellisyydelle. Hinkatun jouluasetelman lopputulos ei avaudu, ja meidän on vaikea tajuta, miksi tähän kaikkeen ei-mihinkään piti käyttää niin paljon ylimääräistä aikaa, vaivaa ja hermojen kiristystä.

Sitä paitsi perfektionismi on piirre, josta ei ole hyötyä kenellekään, ei edes perfektionistille itselleen. Se ei ilahduta ympäristöään eikä täydellisyyden tavoittelu pikkuasioissa edistä mitään hyvää.

Se on vain sana, jolla meikataan positiiviseksi se, että on itsekeskeinen, pikkutarkka nillittäjä.

 

Aikaisemmat Virpi Salmen Lily-jutut ovat ilmestyneet Punakynä-blogissa. Tästä lähtien jutut ilmestyvät toimituksen blogissa kerran kuukaudessa. Lue Virpin aiempia juttuja:

Miksi en ylistä ruotsin kieltä

Roosalle nauhalle kateelliset

Äidit, ihan totta, töihin nyt viimeinkin

Kommentit

Luru
Changes

Voi kuinka ajattelen eri tavalla. Itse nimittäin nautin suunnattomasti siitä, että tässä ajassa jossa niin moni asia "juosten kustaan" ja höngitään sinne sun tänne miten sattuu, joku jaksaa miettiä jonkin yksityiskohdan viimeisen päälle. Noista gluteenittomuus ja cross training-jutuista nyt en osaa sanoa yhtään mitään, mutta erittäin visuaalispainotteisena ihmisenä koen vain positiivisena jos joku jaksaa hinkata jonkun katseiden alla olevan asian täydelliseksi. 

Hyöty ei ehkä avaudu eri asioista kiinnostuneelle, mutta tekijälle ja lopputulosta ymmärtävälle mielihyvän kokemus voi olla pienen hermojenkiristelyn arvoinen.

t. perfis jossain ja löysis taas toisaalla :D

empuska

Paitsi että perfektionismi =/= tehdään asiat kunnolla. Perfektionistit eivät nyt valokuvia laisinkaan pystyisi laittamaan nettiin, koska täydellisyys, ei sellaista ole olemassakaan.

Luru
Changes

Eikö? Tämäkin lienee niitä asioita, joista ei voida kaikki olla yhtä mieltä. Itse ajattelen, että jos jonkin asian saa toteutettua juuri alkuperäisen visionsa mukaan, niin silloin se on täydellinen. Saattaapa olla silloinkin jos jostain syystä visio elää ja päätyykin toisenlaiseen lopputulokseen.

 

empuska

Mutta kun et laske mukaan, mitä sen vision toteuttamisen jälkeen kokee, koska juuri silloin se saattaa olla täydellinen, mutta..,Tuskin itse koet jälkikäteen kipua töistäsi, joista huomaat kehitettämisen varaa, käsität ne enemmänkin aikajanallisena kehittymisenä kohti parempaan tietyssä asiassa. Perfektionisti näkee asian päinvastoin, jolloin tuottavuus kärsii, kun kokee melkein fyysistä kipua virheistä, joita ei olisi saanut tehdä (kuten Idamaria sanoi, se jäätävä armottomuus) ja jää viilaamaan asiaa uudestaan, uudestaan, uudestaan. Se on se erottava tekijä perfektionistin ja hyvään laatuun tyytyvän ammatilaisen välillä. Tämän takia en ymmärrä perfektionisteiksi itseään tituleeraavia ihmisiä, koska ei kukaan nyt OCD:täkään mainosta kivanhauskana luonteenpiirteenä. Nimim. "Kun näitä oikeasti perfektionisteja on nähty ja koettu"

CougarWoman
CougarWoman

Perfis on sitäpaitsi vähemmän tehokas työntekijä; pilkun viilaukseen menee paljon aikaa ja vaivaa, vaikka lopputulos olisi tyydyttävä ihan 80-20 -periaatteellakin. ;) 

Pahinta tässä piirteessä on tietynlainen armottomuus. Ei osaa olla armollinen sitten itselle eikä välttämättä aina toisellekaan. Yhteisöissä saan usein tunnustusta, koska uskallan ja osaan vaatia. Joskus se vain väsyttää. Silloin yrittää opetella inhimillisemmäksi ja sanoa, että "ihan hyvä tästä näinkin tulee". Tämän sanomisen opettelu vaatii aikaa.

Marsublog

Perfektionisti ja ESTEETIKKO. Öh, ok?

Mut siis (Ei varmistettu)

Mutta siis missä ja kenen toimesta perfektionismi esitetään myönteisenä luonteenpiirteenä...? (Naistenlehdissä? Facebook-profiileissa? Blogeissa? Kokemukseni mukaan ei ainakaan työpaikoilla, kouluissa, kotona, suhteissa tahi parisuhteissa.)

Jenni H.
Terävät hampaat.

Jee, hyvä Virpi! Kiitos tästä :) se kommentti, jonka olen lukenut ja kuullut ihan oikeassa elämässäkin niin monta kertaa: no mä olen vaan tällainen perfektionisti. Juuri noin mukavähäteltynä sanottuna.

On toki oikeastikin sellaisia ihmisiä, jotka paahtavat itsensä uuvuksiin jo kolmekymppisinä ja se on aika surullista. Ei elämää pidä tuhlata siihen, että yrittää tehdä niin lähtökohtaisesti epätäydellisestä maailmasta jotain muuta kuin se on. Kaikkiin asioihin ei vain voi vaikuttaa.

 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Perfektionismissa on tosiaan se ongelma, että oikeasti täydellistä voisi töissä olla jotain ihan muuta, kuin perfektionistin käsitys asiasta. Ei ole kovin kiitollista olla perfektionistin esimies selittämässä, että kyllä laatua vaaditaan, mutta meilläpäin laatu määritellään eri tavalla, kuin miten sinä sen näet.

MariIram (Ei varmistettu)

Pidän Virpin tyylistä problematisoida ja kyseenalaistaa eri yhteiskunnallisia ilmiöitä, mutta tämän jutun lukeminen vaivaannutti. Olen mieltänyt Punakynän suvaitsevaiseksi foorumiksi - nyt se vaikuttaa, ainakin tämän tekstin kohdalla, leimaavalta ja epäinhimilliseltä. Antakaa perfektionistien olla sellaisia kuin ovat, niin kuin kaikkien muidenkin tulisi saada olla. Ja Virpi, pliis, palaa niihin kiinnostaviin yhteiskunnallisiin huomioihin ja unohda nämä ihmisten luokittelut :)

Oman kokemukseni mukaan perfektionismi on kaikkea muuta kuin "positiivinen luonteenpiirre". Perfektionistina ahdistun epätäydellisyydestä ja siitä, että en pysty kontrolloimaan kaikkea. Toisinaan kadehdin sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät kulkemaan siitä aidan leveimmästä aukosta tuntematta psyykkistä tuskaa ja pahaa oloa.

Perfektionismi on mielestäni enemmän taakka kuin vahvuus. Itse ainakin haluaisin osata elää epätäydellisesti tässä epätäydellisessä maailmassa.

-Perfektionisti

Kommentoi