Päivän kysymys: Joko kaapissasi on alaspäin levenevät flare-farkut?

Toimitus

Kun puhutaan muotitraumoista, monelle suurimmat kammotukset ovat niitä, jotka ovat tuoreessa muistissa. Niinpä esimerkiksi kaltaiseni 1970-luvun lopussa syntynyt ihminen suhtautuu lempeästi neonväreihin, kaikkeen kivipestyyn ja takatukkaan (tapahtui lapsuudessani) mutta kavahtaa ajatustakin housujen ja hameen yhdistelmästä ja lantiofarkuista lyhyen paidan kanssa (tapahtui alle 15 vuotta sitten - ja tapahtuu kohta uudelleen AAAAARGH).

Onneksi kaikki eivät ole samanlaisia nussukoita kuin minä, vaan esimerkiksi Hertta ja Mindeka palaavat rohkeasti lähimenneisyyteen. Lilou's Crushissa muistellaan juuri nyt Adidaksen nappiverkkareita ja Ma-material Girlissä pukeudutaan alaspäin leveneviin flare-farkkuihin aka bootcut-malliin.

Mitä sinä tuumaat näistä tyyleistä?

Onko aika jo kypsä, eli onko flare-farkuille ja nostalgiaverkkareille sijaa sinun vaatekaapissasi?

 

Teksti: Kati, joka voisi pukeutua joka päivä samoin kuin pukeutui vuonna 1993: löysään mekkoon, pitkään villatakkiin ja maihareihin (ja kappas, on pukeutunut tänäänkin juuri niin)

Kuva: Ma-material Girl

 

 

Kommentit

Vau mikä vauva!

No vastahan mä vuoden-parin sisään oon löytäny pillit ja hylännyt bootcutit! (Jotka mun silmään on samat kun nää flaret.) En pysy muodissa mukana en, jälkijunassa tullaan taas.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla kait nuo on jatkuvassa käytössä, sopii tälle vartalotyypille ihan parhaiten! En tosin kulje muodin mukana muutenkaan. Ymmärrän toki inhoreaktion, jos lahkeet levenevät reilusti, mutta hieman leveneviin lahkeisiin ei luulisi edes kiinnittävän sen kummemmin huomiota?

hiluvitkutin

Tälläiset itseasiassa löytyy kaapista! :D Ovat vieläpä oikein kivat kun hoikentavat ja ovat ns. herkkupeppu housut. :D

Caelia
Caelia's

Itse tykkään varsinkin kesäisin käyttää 70-luvun tyylisiä flare-farkkuja, kaapista löytyykin sekä aitoa 70-luvun vintagea että uudempaa tuotantoa. Denimhaasteessa blogissani vilahtikin kuva tästä vintageparista :)

Ranja
Haavekuvia

Olen käyttänyt aina vain alaspäin leveneviä farkkuja. Muunlaiset eivät tälle isopebaiselle vartalotyypille oikein sovi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Toki löytyy ja on ollut käytössä jo jonkin aikaa. Jatkuvasti palelevana ihmisenä inhoan säärestä tiukkoja farkkuja, koska eniten palelee kropat rasvattomat kohdat kuten polvet, sääriluut ja nilkat.
Bootcutit tai flarit myös kestää paremmin muutaman sentin lyhennyksen, kapeissa punteissa jalan muotojen osuminen "vääriin kohtiin" sekä näyttää että tuntuu tyhmältä.

Pineapplehead

Viitisen vuotta sitten ostin flaret ja rakastuin! Ostin pian toisetkin, jotka olivat erittäin hyväkuntoiset, aidot 70-lukulaiset ja korkeavyötäröiset. Pidin molempia pari kesää ja sitten säilöin kaappiin. Pillejä olen pitänyt jo kohta 10 vuotta, enkä niistä enää luovu, mutta olisihan sitä ensi kesänä kiva taas laittaa "hippifarkut" jalkaan.

Aisha J
Aisha

Mulla on bootcut-farkut ja rakastan niitä :) Korkeiden korkojen kanssa aivan mahtavat!

PIENI KOTI

Minulta löytyy yhdet mustat ohuehkot a mukavan joustavat bootcut farkut kaapista :). Ostin joskus kahdet samanlaiset, tummansiniset ja mustat. Mustat jätin odottamaan hetkeä jolloin bootcut on jälleen muodissa.

TiinaMariN.

Joo kyllä löytyy, sekä omia vanhoja 2000-luvun alun tapauksia että ihan uudetkin vastahankitut. Tykkään tosi paljon! :)

Kommentoi