Päivän kysymys: Kertoisitko kavereille, jos alkaisitte yrittää lasta?

Toimitus

 

TaruA on päättänyt miehensä kanssa olla kertomatta kavereille, että he yrittävät saada lasta.

”En kuitenkaan silloin tajunnut, että se tarkoittaisi myös suoraa valehtelua”, hän kirjoittaa.

Ihmiset kyselevät, ja kyselyihin pitää vastata jotain, siis valehdella.

”Se on meidän pieni salaisuutemme. Sellainen, josta kuiskutellaan sängyssä iltaisin eikä todellakaan kiljuta kahvikutsuilla.”

 

Mitä itse tekisit:

Kertoisitko kavereille, jos alkaisitte yrittää lasta?

 

 

Teksti: Julia, jonka mielestä olisi ärsyttävää vastailla moisiin kyselyihin, mutta joka on kuitenkin kysellyt samaa kavereiltaan.

Kuva: A-lehtien kuva-arkisto

 

 

Kommentit

sinisini (Ei varmistettu)

Hämmentävää. Eipä tullut mieleemme mitenkään asiaa mainostaa. Periaatteessa ymmärrän, että tästä voi kavereiden kanssa keskustellakin, miksi se automaattisesti olisi yksityisluontoinen asia ja keskustelusta voisi moni saada vertaistukea. Mutta ei vain itse tultu siitä muille puhuneeksi ensimmäisen puolen vuoden aikana - ja sitten tärppäsikin.

Mutta hämmentävää on se, että jonkun toisen elämään kyselyt kuuluvat ja valehdellakin täytyy. (En paheksu valehtelua, minusta saa sanoa mitä tahansa epämääräistä tai mitä ikinä, jos ei asiasta halua puhua.) Meiltä ei oikeastaan kukaan ole kysellyt mitään, ei kummankaan vanhemmat, ei ystävät, oikeastaan vain yksi henkilö, joka on joskus jotain vihjaissut. Ystävien kanssa asiasta on voitu puhua yleisemmällä tasolla, vähän siihen tyyliin, että haluaisitko edes koskaan lapsia tai yleensä siitä, että millaista lapsiperhe-elämä olisi ja mitä se muuttaisi jne.

Miten voi olla, että tämmöisiä asioita kysytään keltään suoraan? Kyllä keskustelun pitäisi lähteä jotenkin yleisemmältä tasolta ja sitten kukin voi halutessaan kertoa jos jo yrittää lasten saantia.

Luppakorva
VOI ELÄMÄ!

Ihannemaailmassa ei olisi sotia tai nälänhätää ja sukulaisnaiset eivät utelisi kolmikymppiseltä naiselta, että milloin hän vihdoin hankkii lapsia.

hako (Ei varmistettu)

En ole suoraan sanonut, että tässä vähän niin kuin yritetään, mutta lähimmät ystävät on ehkä rivien välistä asian oivaltaneet tai ainakin ymmärtäneet, et asiaa vakavasti harkitaan. Yleisellä tasolla on siis asioista puhuttu ja oon pähkäillyt asiaa omalta kantilta tyyliin "oon miettinyt, et jos joskus oon raskaana, niin mites sitten tämän ja tämän asian suhteen...". Jos suoraan kysyttäisiin, niin varmaan lähimmille ystäville asiasta kertoisin. En kuitenkaan lähtis ihan kenelle tahansa tuttavalle asiasta kertomaan.

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

En.

Eipä siinä sen kummempaa :D

eviela
NOT A Wonderland

Ainakin alkuun olisimme hiljaa, itse mieluiten pitäisin salaisuutena jopa ensimmäisen kolmanneksen yli. Kuitenkin siinä vaiheessa, jos tulisi vastaan ongelmia (yrittäminen pitkittyy tai ihan todettua ongelmaa) niin silloin tilanne olisi kuitenkin eri ja varmasti molemmat haluaisi purkaa paineita asian suhteen jonkun muunkin kanssa kuin vain kumppaninsa, joka käy sitä samaa asiaa kanssasi juuri läpi. Ulkopuoliselle puhuminen tekee vaikeissa tilanteissa kuitenkin ihmeitä.

Toimitus
Toimitus

Hyvä pointti, että ulkopuolisille puhuminen auttaa tosi moneen asiaan. Ylipäänsä, on supernormaalia, etteivät ihmiset tule saman tien raskaaksi, vaan yrittämisessä voi menne helposti vuosikin. Silloin esimerkisi vertaistuki voi olla tervetullutta.

Tietenkin sellainen on eri homma, että joku asiasta täysin ulkopuolinen tulee utelemaan arasta aiheesta. Melko mautonta suoraan sanottuna.

eviela
NOT A Wonderland

Jokaisella joo pitäisi soida päässään hälytyskellot, jos on menossa tuntemattomalta/puolitutulta kysymään noin arasta aiheesta. Eh. Ehkä joo ei kannata.

Alisa W
Suusta suuhun

En!

Uuden elämän arvoitus

Riippuu. Jos asia tulisi puheeksi, ehkä sanoisin, mutta en alkaisi erikseen mainostamaan. 

En kertoisi, koska se on jotenkin niin henkilökohtainen asia. Kyllä tästä kysellään ja se on musta vähän töykeää ja tungettelevaa enkä halua tuollaisia asioita kenenkään kanssa jakaa. Ja kyselyt on tullut lähinnä sukulaisten toimesta. Myös yhtä ärsyttävää on, jos alkuraskaudesta (tai silloin kun ei ole) ihmiset arvuuttelee ääneen tai kyselee onko raskaana. No kyllähän ihmiset sitten kertoo, kun haluavat ja sitä pitäisi kunnioittaa.

Mindeka
Ma-material Girl

Mä olen kanssa ihmetellyt aina tuota, miksi ihmisten pitää kysyä "Oletko raskaana?". Kyllä kai herregud sentään nainen (tai pariskunta yhdessä) sen kertoo, jos haluaa & tilanne on turvallinen ja selvä asian suhteen. Tekisi mieli läväyttää jokaista, joka vilkuilee naisen turvonnutta vatsanseutua ja vinkkailee vähän silmää, "että mitenkäs... Onko lapsia suunnitteilla? Heheh"

-No ei ole. Olen vaan syönyt viimeaikoina paljon.

 

 

mariiia
Catching Rainbows

Samaa kuin aiemmin sanottu, että en alkaisi mainostamaan asiaa. Mutta jos joku suoraan kysyisi niin en lähtisi valehtelemaankaan.

Corde

Meillä on neljä lasta, ja kyllä olen puhunut asiasta kun meillä on lapsia ruvettu miettimään.

Ehkä kyseessä on myös se että yrittääkö sitä ensimmäistään vai jo monetta. Oon tälläkin hetkellä raskaana ja kyllä mä kaverilleni juttelin siitä että voittais yrittää. Siskon kanssa puhuttiin myös, he kyllä tosin itsekkin yrittivät. Meillä yrittäminen ei oikein päässyt edes alkuun kun plussa napsahti heti ekasta kierrosta. Sisko tulee kuukauden perässä :)

kantarelli (Ei varmistettu)

En kertoisi. Ei raskaus välttämättä onnistu heti, ja on kiusallista, että sitten on useita ihmisiä seuraamassa, että milloin se lapsi nyt tulee. Silloin tilanne on ehkä eri, jos lapsia on jo entuudestaan. Voi olla ehkä varmempi, että voi ylipäätään saada lapsia.

Olen ollut kerran raskaana ja sain keskenmenon. Siitä on yli vuosi aikaa. Silloin ehdin kertoa raskaudestani kahdelle parhaalle ystävälleni ja äidilleni. He tietävät, tietysti, että haluamme lasta edelleen, vaikka aiheesta ei ole ollut paljon puhetta. En halua käyttää sanaa: yritämme lasta. Vain yksi ystävä tietää, että olemme menossa lapsettomuusklinikalle tutkimuksiin. Hänelle oli huojentavaa kertoa asiasta, mitä käymme mieheni kanssa läpi.

Ja jokainen tekee tietysti oman ratkaisunsa, miten haluaa toimia. Jos tulen uudelleen raskaaksi, olemme varmasti varovaisempia raskauden alkuaikana, ettemme kerro asiasta heti kenellekkään.

Musta on taas ollut aina jotenkin outoa, että raskauteen liittyviä asioita jotenkin salaillaan. En nyt tarkoita, että jokaiselle puolitutulle kertoisin, mutta jos olen jakanut esim. lähimpien ystävien kesken tämän vuosien vatvonnan siitä, että pitäisikö niitä lapsia hankkia, niin olisi vähän outoa jos en kertoisi mihin pohdinta päätyy. 

Ja sitten erikseen musta on vielä outoa ja vähän taikauskoista, ettei siitä raskaudesta voi kertoa ensimmäisen kolmanneksen aikana. Ei se suojele keskenmenolta, ettei kerro. 

FFFifi
Fitness Führer

Sama. Kerroin kyllä aikoinaan, ja varmaan kertoisin nytkin jos olisi lapsi toiveissa. Jos hommassa sitten kestäisi, niin uskoisin että ainakin aluksi olisin suht sinut sen kanssa, että ei ole vielä natsannut ja voisin siitä puhua. Tilanteen pitkittyessä voisi tietysti muuttua vaikeammaksi asiaksi, eritoten jos ei olisi lapsia ennestään.

Samoin olen kertonut raskaudesta varhaisessa vaiheessa (ja saanut onnittelujen sijaan "sehän voi vielä mennä kesken" -kommentteja...), jos olisi mennyt kesken niin eipä olisi tarvinnut esittää reipasta kun raskaus olisi ollut tiedossa.

Musta vähän tuntuu, että näillä kertomatta jättämisillä pyritään paitsi taikauskoisesti suojautumaan pettymyksiä vastaan, myös vähän pitämään kulissia yllä, ts. suojautumaan tiettyä sosiaalista leimaa vastaan. Jos ei ole kerrottu kenellekään yrittämisestä tai raskaudesta, ei tarvitse kenenkään edessä sanoa että ei ole "onnistunut" hedelmöittymään/hedelmöittämään tai "onnistunut" saamaan raskautta jatkumaan.

Nykyäänhän sitä ajatellaan niin paljon, että kaikki on itsestä kiinni ja kaikenlaiset vastoinkäymiset ovat siksi noloja ja hävettäviä (vaikka oikeasti tällaiset eivät ole itsestä kiinni saati mitään henkkoht onnistumisia/epäonnistumisia). Ehkä osa ei kerro siksi, ettei joudu kohtaamaan sitä oletettua häpeää tai mahdollisesti olemaan säälin kohteena tms. jos vastaan tuleekin ongelmia.

Ihan realistinen pelko on sekin, että muuttuu käveleväksi diagnoosiksi, kukaan ei kysy miten muuten menee vaan mites tämä teidän vauvayritys. Ja jos kestää ennen kuin raskaus alkaa, niin sitten udellaan että kummassa on vika ja mitäs te nyt teette ja oletko sellaisissa ja sellaisissa tutkimuksissa ollut, ja jaellaan vinkkejä että lopeta stressaaminen ja juo greippimehua ym. Kukapa tuollaista haluaisi.

Ja totta kai osa ei kerro siksi, että pitää asiaa muuten vaan henkilökohtaisena ja puolisoiden välisenä.

Juuri tuon leimautumisen takia en varmaan esim. töissä tai muuten puolitutuille kertoisi. Mutta ainakin mulle olisi outoa olla kertomatta omalle perheelle ja lähimmille ystäville, olenhan jakanut heidän kanssaan kaikki muutkin elämän isot asiat. 

Mutta musta oli vaan niin jotenkin sydäntäsärkevää, kun jonkin blogin pitäjä oli kärsinyt keskenmenoista eikä ollut edes perheelleen kertonut ja sitten kun miehen veljen perhe sai ensimmäisen lapsen ja isovanhemmat ihastelivat ensimmäistä lapsenlasta niin ei voinut sanoa, että jos kaikki olisi mennyt hyvin niin niitä lapsenlapsia olisi tullut jo paljon aiemmin.

TaruA
Vauvakuumeeton

Minulla suurin syy on ehkä juuri tuo säälin pelko. Pessimistinä kun en odota tämänkään asian olevan mitenkään helppoa ja luulen, että minua ahdistaisi jo vuoden päästä esimerkiksi sellaisilla ystävillä kyläily, jotka olisivat tienneet asiasta koko tämän ajan. 

Vähän särähtää korvaan tuo "kulissin ylläpito" mutta toisaalta siihen kai tämä kertomattomuuden polku voi johtaa. "Eihän meillä tässä mitään hätää ole, kun ei olla edes yritetty".

FFFifi
Fitness Führer

Joo tossa ilmaisussa on vähän väärä sävy, mutta en oikein keksinyt parempaakaan...

Vauvakuumemittari

Lähimmät ystävät (mun) ja kaikki ystävät (miehen) tiesi kun meillä ryhdyttiin yrittään lasta. Omien kavereiden kanssa oltiin jo aika kauan mietitty näitä asioita ja ne tiesi, että mä olisin ollut valmis saamaan lapsen jo ajat sitten. Mies taas on kokenut avautumisen saunailloissa jotenkin mukavaksi, kai siinä on saanut purkaa omia fiiliksiään ja ajatuksiaan.

Tosin nyt kun sitten on vihdoin päästy siihen vaiheeseen että on onnistuttu, tuntuu tuo kertominen vähän hankalammalta. Ihan heti en haluaisi vielä kertoa, mutta en myöskään valehdella. Ehkä se on jotain taikauskoa että ei halua kertoa ennen kuin on varmistunut että lapsi on oikeesti tulossa eikä vaan kuvittele koko juttua :) Mutta katsotaan nyt, vähän fiilispohjalla tässä edetään noitten kertomisten kanssa.

Miiza

Mä olen ollut avoin kavereilleni mun hormoonihäiriöstä ja siitä, että se voi tarkoittaa myös lapsettomuutta, muttei missään nimessä tarkoita 100%:sta lapsettomuutta. Olen myös avoimesti kertonut ystävilleni vauvakuumeilustani, joten en näe syytä miksi en kertoisi asiasta ystäville, siis niille läheisimmille. Ja jos niin kävisi, että emme miehen kanssa voisi biologisia lapsia saada, niin kyllä siinä myös ystävien tuki olisi minulle tärkeää ja helpompi olisi asioista kertoa siinä järjestyksessä kun tapahtuu, eikä vasta jälkeenpäin että "niin ollaan yritetty, mutta nyt on käynyt niin...". Tavallaan koen, että helpoin olisi että kaikki olisivat tilanteen tasalla..

Nimettömänä vaan (Ei varmistettu)

Tää kommentti on aika itsekäs (huono omatunto on itselläkin!), mutta näin lapsettomana on itselle kummallinen ajatus, ettei kertoisi lähimmille ystäville lapsenhankkimisaikeista tai edes -toiveista. Mun eräs tosi läheinen ystäväni (yhteistä historiaa takana kymmeniä vuosia) ilmoitti äskettäin täysin yllättäen olevansa raskaana, vaikka oli paria kuukautta aiemmin sanonut ettei lasten hankkiminen ole ajankohtaista lähitulevaisuudessa.
Itsekästä, tiedän, mutta itselleni tuli jollain tavalla kummallinen tunne tilanteesta. Toki olen vilpittömän onnellinen ystäväni puolesta, mutta samalla tuli peruttua kaikki kesäsuunnitelmat ym, joita oli yhdessä pohdittu - ystävä oli kuitenkin tiennyt, ettei mikään suunniteltu tule toteutumaan.

TaruA
Vauvakuumeeton

Tätä pelkään itsekin eniten. Että ystävät, jotka ovat minulle uskoutuneet, voivat kokea olonsa petetyiksi jos vaikka tärppäys kävisikin nopeasti. Mitään suunnitelmia en toki ehdoin tahdoin yhdessä tekisi, jos ne joutuisi myöhemmin perumaan.

Ja luulisin, että jos tilanne kääntyy lapsen yrittämisestä lapsettomuudeksi, niin sitten voisi lähimpien ystävien (joista osa siitä myös kärsii/on kärsinyt) tuki tulla tarpeeseen. Melko itsekäs ajattelutapa tämäkin, ymmärrän.

Nimetön vieläkin (Ei varmistettu)

Joo, mä ainakin voisin kuvitella haluavani jakaa raskausyrityksen tuntoja jonkun muunkin kuin puolison kanssa - itselläni tietysti ei ole takana kymmenvuotista parisuhdetta ja raskausyritystä (haaveita kyllä on). Onhan ne ystävät suuri tuki ja voimavara kaikissa elämän käänteissä! Iloissa ja suruissa.

Vai muuttuuko tää jotenkin piiiiiitkässä parisuhteessa tai vauvahaaveiden koittaessa? En tiedä! Kertokaa te, jotka olette sellaisessa tilanteessa olleet :)

TaruA
Vauvakuumeeton

Joo, tää on mullekin oikeastaan eka asia, jota en aio jakaa ystävilleni. En usko, että sillä on mitään tekemistä parisuhteen pituuden tai vauvahaaveiden (joita mulla ei siis ole oikeastaan ollutkaan), vaan ehkä sen kanssa mikä kullakin ylittää sitten sen oman yksityisyyden kynnyksen... Ehkä se että on parisuhteessa tietysti muuttaa sen, pitää ajatella sitä toistakin osapuolta. Tämä asia on meidän, ei vain minun.

Miiza

Mielestäni ei ole itsekästä tuntea noin. Ystäväsihän pyörsi sanansa täysin, joten on luonnollista, että tunnet ehkä itsesi jollain tasolla "petetyksi". Ja koska kuitenkin olet onnellinen ystäväsi puolesta, niin ei sinua voi siksi mitenkään itsekkääksi leimata.

paulahelena
ALUAP

Meillä kävi homma niin nopeesti etten kauheesti ehtiny mainostaa mut tuli sitä vuosijuhlissa skumppalasi kädessä puoliläpällä todettua et saatan muuten olla raskaana et yks lasillinen rittää ja niinhän siinä sit kävi, ettei seuraavia menkkoja ikinä tullut :D

eviela
NOT A Wonderland

Ei vitsti, miten loistava!! :D

Martsuu (Ei varmistettu)

Ottaisin tässä toisen näkökulman: eli miten ihmiset tuputtaa pariskunnalle lapsen saantia ja sitä yrittämistäkin. Näin "vapaaehtoisesti lapsettomana" olen jo useaan kertaan joutunut nielemään ärtymystäni kun kysellään "no joko teillä yritetään" "kato kuinka söötti siskonmiehentädinvauva, eikö teilläkin jo haluttas"... No ei haluta. Eikä yritetä.

Olen kai sitten vaan outo kolmikymppinen, joka on pitkässä ja vakaassa parisuhteessa eikä halua edes yrittää. Että sitäkin puolta täytyy joskus selitellä. Myös eräältä kolmikymppiseltä ystävältäni oli työpaikalla kyselty vauvan yrittämistä, vaikka hän oli ollut onnellisesti sinkku jo pari vuotta...

Mutta ihan mielenkiintoinen aihe, ajatellen niin raskauden yrittämistä kuin yrittämättä jättämistä :)

katiK
Punainen tupa

Haluaisin kuvitella, että osaisin pitää salaisuuden 12. viikolle asti. Luulen kuitenkin, että möläyttäisin heti muutamalle läheisimmälle ystävälle. Viimeistään siinä vaiheessa, kun epäilisin olevani raskaana.

Kyllä kerroin, enkä ajatellut edes asiaa sen suurempana, tai siis tietenkin oli iso asia muttei kuitenkaan niin iso että olisi häneltä pitänyt salata :) Kun sitten tulin raskaaksi, saimme salailtua muilta vain nelisen viikkoa siitä kun saimme itse tietää, itse olisin halunnut reilu kymmeneen viikkoon asti pitää omana tietona mutta ketjureaktio tiedosta lähti, ja ei, paljastaja ei ollut paras ystäväni :)

Kommentoi