Päivän kysymys: Kuka sinut kasvatti? + Puhetta vaalisarjasta

kasvi.jpg

Trendin ja Lilyn vaalitentistä on nyt julkaistu kaksi osaa. Sarja on herättänyt kiivasta keskustelua erityisesti feminismistä  siitä kaikille osallistuneille valtava kiitos, jatkakaa samaan malliin! Kaikki mielipiteet ovat tervetulleita ja toivomme, että jaksatte vastakin ärsyyntyä, ilahtua ja korottaa ääntänne, olette sitten ehdokkaiden kanssa samaa tai eri mieltä. Juttusarjan tarkoitus on nimenomaan tuoda esiin ehdokkaiden omat mielipiteet, olivat ne sitten millaisia tahansa  toivomme, että hekin päätyvät lukemaan Lilyn eri blogeissa esitetyt ajatukset sanomisistaan.

Vaalitentti herätti keskustelua myös toimituksessa. Tänään julkaistussa kakkososassa vihreiden Tiia Lintula kertoo, että hänen isänsä kasvatti hänet. Sen innoittamana aloimme miettiä, kuka meistä kunkin on kasvattanut? Ennen sanottiin, että koko kylä kasvattaa, viime vuosikymmeninä uusperheiden yleistyttyä eri aikuisten määrä monien lasten elämässä on lisääntynyt, ja samaan aikaan myös yksinhuoltajien määrä on noussut. Mutta rajautuuko kasvattaminen ja kasvattajien määrä vain lapsuuteen? Jos kasvattamisen ytimessä on myös se, että oppii toisen ihmisen avulla itsestään ja elämästä ja saa eväitä omillaan pärjäämiseen, kasvattajia ovat muutkin kuin sukulaiset: heitä ovat yhtä lailla ystävät, rakastetut, työkaverit kuin sopivasssa vaiheessa vastaan tulevat satunnaiset kohtaamiset.

Siispä kysymme;

Kuka sinut kasvatti?

Pohtii Laura, jonka kasvattivat ainakin äiti, isä, molemmat mummot, sisarukset, entiset ja nykyiset puolisot ja ystävät  ne ihmiset, joita miettiessä alkaa joko hymyilyttää tai liikuttuu.

Kuva: All Over Press.

 

 

Kommentit (4)
  1. Kasvattajia on onnekseni ollut monia, koko lähipiiri on osallistunut rakkaudella: Äiti ja isä ovat kumpikin tehneet osansa ja vaikuttaneet eri asioihin minussa, isovanhemmat kasvattivat sekä rakastamaan luontoa ja eläimiä, että niistä huolehtimaan, muut sukulaiset osaltaan katsoivat perään, Velipoika on pitänyt kritiikillään huolen siitä, että en ihan pää taivaissa leiju ja ystävät kukin tavallaan hioneet särmiäni tai tarvittaessa niitä teroittaneet.

    Jälkeenpäin katsoen myös ne muutamat lapsuusajan kusipäät, jotka tekivät kaikkensa painaakseen minut maahan, osallistuivat kasvatukseeni: heidän kauttaan opin lopulta puolustamaan itseäni ja sen jälkeen minua ei maahan ole saatukaan 😉

  2. Äitini yritti kovasti kasvattaa minua haluamaansa suuntaan, mutta arvot, ajatusmaailman ja suhtautumisen elämään olen oppinut isältäni. Viimeisin kasvattajani on ollut avopuolisoni – kun kaksi jääräpäätä lyödään saman katon alle, ei tilanteessa voi kuin kasvaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *