Päivän kysymys: Mikä Lilyn postaus jäi mieleen vuodelta 2014?

2014_1.JPG

 

Teimme joulukuun Trendiin jutun, johon kokosimme muistomme päättyvän vuoden tapahtumista meillä ja maailmalla. Jutusta löytyvät muun muassa nettiin vuotaneet julkkisten alastonkuvat, Cheekin stadionhuuma, cronitsit, kuninkaalliset vauvat, shelfiet, belfiet ja jonot Starbucksin edessä.

Viittasimme jutussa (ks. alla) lyhyesti myös Lilyn tapahtumiin, joista olisi voinut kirjoittaa ihan omankin juttunsa, niin huikea vuosi 2014 Lilyssä on ollut. Siitä kiitos ja kumarrus teille kaikille, huipputyypit! Jäämme innolla odottamaan, mitä 2015 tuokaan tullessaan.

2014_2.JPG

Jutun innoittamana seuraa päivän kysymys:

Mikä Lilyssä julkaistu postaus teille jäi vuodelta 2014 erityisesti mieleen?

Kysyy Laura, jolle yksi vuoden mieleenpainuvimmista postauksista oli tämä – ja muuten elämässä vuoden kohokohtia oli tulla tädiksi kuudennen ja kummitädiksi ensimmäisen kerran.

 

Kommentit (27)
  1. Kyllä on ollut tamperelaisus tiedossa ja ei sitä haitaksi ole laskettu! 😀

  2. Monia loistobloggauksia jo mainittu, mutta yksi (tai kaikki samaa aihetta käsittelevät tällä bloggaajalla) eli Emmin: http://www.lily.fi/blogit/mun-elama-milloin-siita-tuli-nain-ihana/miksi-minun-vasymykseni-sinulta-pois

    Emmin raivorehellinen tapa käsitellä masennusta ja lapsiperheen arjessa jaksamista on ollut oivaltavaa, rosoista, kipeää ja kaunista. On hyvin tärkeää, etttä joku rohkenee kirjoittaa aiheesta juuri kuten sen kokee. Sellaisen tekstin vastaanottaminen ei aina ole helppoa, minkä osasta kommenteistakin huomaa, mutta niin hyväksi ja niin monelle avuksi.

    Sitten kaikki Ite puin Tiitin postaukset ja kaikki Asikaisen postaukset. Nuilla kahdella vaan toimii ihan kaikki. 🙂

    Ja tietysti myös Iiro, jonka nyt viikonlopun aikana päivittyvää http://www.lily.fi/blogit/aina-jonon-viimeinen/viikonlopun-liveseuranta-kun-lahden-kaymaan-naisen-vanhemmilla seuraan maanisesti.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *