Päivän kysymys: Mitä opit nuoruuden duuneistasi?

Toimitus

Kerran vaatekaupan myyjä = ikuisesti tarkka farkkujen viikkaaja.

 

White Trash Disease -blogin Nata kirjoittaa työnteosta ja töissä pärjäämisestä ja muistelee samalla kaikkia duuneja, joita on elämässään ehtinyt tehdä: muun muassa sairaalahuoltajana, puhelinmyyjänä ja rullamiehenä.

Useimmilla meillä on takataskussamme varsin kirjava työhistoria, jolla ei ole mitään tekemistä nykyisen ammattimme kanssa. Erilaiset kokemukset ovat mahtava rikkaus ja voivat vuosien jälkeenkin auttaa ymmärtämään eri aloilla työskenteleviä ihmisiä – ja antaa pieniä, yllättäviä taitoja, joille on käyttöä arjessa.

Mitä sinä opit nuoruuden duuneistasi? Mikä oli ikimuistoisin työpaikkasi, ja mitä sieltä jäi käteen?

 

Tällaista työkokemusta toimitukselle on kertynyt:

Anna työskenteli parikymppisenä hyvästä palvelustaan tunnetussa tavaratalossa ja oppi, että töissä ei saa olla huonon asenteen päiviä. "Töykeästi ja epäkohteliaastikin käyttäytyvien asiakkaiden kanssa oli myös pakko kehittää itsehillintää, ja ongelmanratkaisutaidot kehittyivät hurjasti."

Kati on ollut kesätöissä muun muassa ompelimossa, lasten kesäleirien ohjaajana ja siivoojana. Sen seurauksena hän osaa esimerkiksi kaavoittaa vaatteita, meloa ja vääntää rätin kuivaksi tehokkasti. "Ainoa kerta elämässäni, kun minua on huoriteltu, oli opiskeluaikana, kun olin töissä kirjaston lainaus- ja palautustiskillä. Siitä opin, että monilla ihmisillä on paha olo ja että kirjasto on paikka, johon on helppo tulla."

Maija viikkaa farkkunsa edelleen pedantisti farkkukaupassa vietettyjen kesien jälkeen. "Yhden kesän työskentelin leikkikenttäohjaajana ilman mitään kokemusta lapsista. Se, että parikymppisenä oli yhtäkkiä vastuussa laumasta vieraita, eri-ikäisiä tenavia, kehitti stressinsietokykyä paremmin kuin mikään."

Lue myös Natan alkuperäinen juttu täältä.

Kuva: A-lehtien kuvatoimitus.

Kommentit

Toimitus
Toimitus

Aivan totta! Hämmentävästi se siirtymä tytöstä tädiksi tosiaan tapahtuu siinä vaiheessa, kun siirryt työelämään (vaikka sitten olisit 15-vuotias jäätelökioskin myyjä). Tädeillä on auktoriteettiä!

What else is there?

Oon ollut töissä huvipuistossa, ruokalan keittäjien apulaisena ja siivoojana ennen nykyistä työtä Unicefilla. Keväällä olin työharjoittelussa Tanskassa. Mun mielestä varsinkin eri ikäisten ihmisten kanssa tehtävä työ antaa aina tosi paljon, ja oon kiitollinen jokaisesta työpaikastani.

Oon oppinut että aina kannattaa sanoa ääneen tunteensa ja purkaa välillä vihaa ääneen, mutta olla silti puhumatta paskaa muista. Oon oppinut myös näkemään paljon enemmän asioita sellaisten ihmisten kannalta joilla on ihan eri taustat kuin minulla. 

 

 

 

Tiina-K.
Samoilla raiteilla

Olen työskennellyt 15-25-vuotiaana - ennen nykyisen työni aloittamista - muun muassa huvipuistossa, hautausmaalla, päiväkodissa, kirjakaupassa ja kesätyöntekijänä rippileireillä. Kaikki työni (no, ehkä tuota hautausmaata lukuunottamatta...) ovat olleet suhteellisen sosiaalisia taitoja vaativia, ja koen, että ainakin taitoni tulla ihmisten kanssa toimeen ovat noiden vuosien aikana kehittyneet. Uskallan sanoa, että asiakaspalvelussa olen aika hyvä.

Senkin olen oppinut, että kaikista ihmisistä ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa on hyvä tulla toimeen. Ja että aikuiset ovat usein hankalampia asiakkaita kuin lapset.

Aiemman kommentoijan kommentista tuli mieleen, että huvipuistovuosilta on jäänyt sellainen muisto, että myös poikia ja miehiä, jotka työskentelevät esim. pelimyyjinä tai myymälöissä, täditellään välillä. Niin lujassa on mielikuva siitä, että myyjä on nimenomaan täti. Itseäni on perinteisesti tytötelty, täditelty ja rouviteltu, mutta muistan myös eräänkin isän, joka sanoi pojilleen: "Antakaa rahat tuolle naiselle". Tuo nainen, se oli kenties kamalin kutsumanimi ikinä.

What else is there?

Miksi minä en yhtään mitään negatiivista "tuolle naiselle" - ilmaisussa? Eihän se ihminen tuntenut sua. Mun mielestä täysin neutraali nimitys. Mikä sen siis pitäisi olla, kassa? Neiti kassatyöntekijä? Menee aika viralliseksi jos puhuu vaan omille lapsilleen.

Ei täti- ilmaisussakaan ole mitään outoa, ei se tarkoita että pitäisi sen jälkeen pitää itseään jonain täti-ihmisenä. :D Mua kutsuttiin varmaan yläasteikäisenä ekaa kertaa tädiksi.

Anteeksi offtopic!

Tiina-K.
Samoilla raiteilla

Mieluiten olisin kyllä ollut lapsiasiakkaille tyttö, jos olisin saanut valita. Silloin kun vielä olin varsin nuorikin, ehkä 10 vuotta vanhempi kuin ne lapset. 17-vuotiaana mua kutsuttiin kerran rouvaksi, mutta se ei liittynyt työjuttuihin mitenkään. Sekin oli silloin outoa, mutta ei sen mun käsitystä itsestäni mitenkään muuttanut - kuten eivät nekään kommentit, joita olen asiakaspalvelussa saanut. (Positiivinen palaute tosin on aina yhtä kivaa!)

Mun mielessäni vaan "tuo nainen" kuulostaa hämmentävältä, jotenkin sille tilanteelle vieraalta - varsinkin huomioiden sen, kun olin silloin vielä niin nuori. Ei siksi, että siinä olisi mitään lähtökohtaisesti negatiivista. Tokikaan en mitään virallisuutta asiakkailta odottanut - edelleen työssäni on asiakaspalvelua, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Nykyisin mua kuitenkin voidaan kutsua ihan etunimelläni ja se on kivaa.  

 

Silkkitassu

Itse olin lukioikäisenä kesätöissä puutarhalla useampana kesänä. Opin siellä kukista ja myyntityöstä, mutta en kyllä saa kotona edelleenkään pysymään mitään kukkia hengissä, edes sitä kuuluisaa kaktusta... Toisaalta ehkä jos minulla olisi piha, johon istuttaa ulkokukkia, niin asia olisi eri kuin näiden sisäkukkien kanssa. :D Muuten vietin opiskeluaikojen kesät opiskellen ja kitkutin kaikki kolme vuotta opintotuella ilman lainaa tai lisätuloja. Valmistuinpahan ainakin nopeasti. 

kopikopi (Ei varmistettu)

Ei nouse nyt heti mikaan yksittainen juttu mieleen, vaikka kokemusta on kymmenista erilaisista hommista..
Monista kusetusduuneista opin ainakin sen, etta liittoon kannattaa kuulua, ja omista oikeuksista ottaa selvaa. Se etta on nuori ja kokematon ei oikeuta hyvaksikayttoa.

Lukuisat vuodet asiakaspalvelu-alalla ja sen jälkeen hoitotyössä ovat opettaneet, ettei kannata ottaa itteensä. Olen oppinut jättämään ikävät kommentit ja asiattomat haukut huomiotta. Eivät ne ihmiset sinulle ole vihaisia ja harvoin ovat vihaisia ollenkaan, yleensä puretaan jotain oman elämän sen hetkisiä kipukohtia vieraaseen ihmiseen. Raskaat ja haastavat tilanteet ovat koulineet siihen, että on tärkeää että on työminä ja kotiminä.Voin aivan rehdisti sanoa, että työt jää töihin kun tulen kotiin.

leeri (Ei varmistettu)

Opiskeluaikana jouduin äärimmäisyyksiin menneessä palvelutyössä nöyristelemään asiakkaiden edessä niin naurettavan paljon, että valmistuin ennätysajassa. Motivaatio päästä oman alan töihin oli niin suuri, kun vietin illat ja viikonloput pyydelleen anteeksi olemassaoloani. "Meillä ei rouva valitettavasti ole sinisiä Rosamundia tällä hetkellä. ...Niin tottakai, aivan, pienihetki, muutun siniseksi Rosamundaksi... ja tässä vielä teille kahvikuponki kärsimyksistänne"..... HUHHUH!

Kommentoi