Päivän kysymys: Mitä opit nuoruuden duuneistasi?

farkut.jpg

Kerran vaatekaupan myyjä = ikuisesti tarkka farkkujen viikkaaja.

 

White Trash Disease -blogin Nata kirjoittaa työnteosta ja töissä pärjäämisestä ja muistelee samalla kaikkia duuneja, joita on elämässään ehtinyt tehdä: muun muassa sairaalahuoltajana, puhelinmyyjänä ja rullamiehenä.

Useimmilla meillä on takataskussamme varsin kirjava työhistoria, jolla ei ole mitään tekemistä nykyisen ammattimme kanssa. Erilaiset kokemukset ovat mahtava rikkaus ja voivat vuosien jälkeenkin auttaa ymmärtämään eri aloilla työskenteleviä ihmisiä – ja antaa pieniä, yllättäviä taitoja, joille on käyttöä arjessa.

Mitä sinä opit nuoruuden duuneistasi? Mikä oli ikimuistoisin työpaikkasi, ja mitä sieltä jäi käteen?

 

Tällaista työkokemusta toimitukselle on kertynyt:

Anna työskenteli parikymppisenä hyvästä palvelustaan tunnetussa tavaratalossa ja oppi, että töissä ei saa olla huonon asenteen päiviä. ”Töykeästi ja epäkohteliaastikin käyttäytyvien asiakkaiden kanssa oli myös pakko kehittää itsehillintää, ja ongelmanratkaisutaidot kehittyivät hurjasti.”

Kati on ollut kesätöissä muun muassa ompelimossa, lasten kesäleirien ohjaajana ja siivoojana. Sen seurauksena hän osaa esimerkiksi kaavoittaa vaatteita, meloa ja vääntää rätin kuivaksi tehokkasti. ”Ainoa kerta elämässäni, kun minua on huoriteltu, oli opiskeluaikana, kun olin töissä kirjaston lainaus- ja palautustiskillä. Siitä opin, että monilla ihmisillä on paha olo ja että kirjasto on paikka, johon on helppo tulla.”

Maija viikkaa farkkunsa edelleen pedantisti farkkukaupassa vietettyjen kesien jälkeen. ”Yhden kesän työskentelin leikkikenttäohjaajana ilman mitään kokemusta lapsista. Se, että parikymppisenä oli yhtäkkiä vastuussa laumasta vieraita, eri-ikäisiä tenavia, kehitti stressinsietokykyä paremmin kuin mikään.”

Lue myös Natan alkuperäinen juttu täältä.

Kuva: A-lehtien kuvatoimitus.

Kommentit (9)
  1. Opiskeluaikana jouduin äärimmäisyyksiin menneessä palvelutyössä nöyristelemään asiakkaiden edessä niin naurettavan paljon, että valmistuin ennätysajassa. Motivaatio päästä oman alan töihin oli niin suuri, kun vietin illat ja viikonloput pyydelleen anteeksi olemassaoloani. ”Meillä ei rouva valitettavasti ole sinisiä Rosamundia tällä hetkellä. …Niin tottakai, aivan, pienihetki, muutun siniseksi Rosamundaksi… ja tässä vielä teille kahvikuponki kärsimyksistänne”….. HUHHUH!

  2. Lukuisat vuodet asiakaspalvelu-alalla ja sen jälkeen hoitotyössä ovat opettaneet, ettei kannata ottaa itteensä. Olen oppinut jättämään ikävät kommentit ja asiattomat haukut huomiotta. Eivät ne ihmiset sinulle ole vihaisia ja harvoin ovat vihaisia ollenkaan, yleensä puretaan jotain oman elämän sen hetkisiä kipukohtia vieraaseen ihmiseen. Raskaat ja haastavat tilanteet ovat koulineet siihen, että on tärkeää että on työminä ja kotiminä.Voin aivan rehdisti sanoa, että työt jää töihin kun tulen kotiin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *