Päivän kysymys: Oletko joutunut muuttamaan tyyliäsi töissä?

Toimitus

"Jos ei duunissa voi näyttää itseltään, niin työpaikka on silloin väärä. En voisi koskaan luopua omasta tyylistäni, osasta itseäni, rahan ja työn vuoksi."

Näin lataa White Trash Disease -blogin Nata, joka menee töihin farkuissa ja reppu selässä.

Natan kirjoituksen kommenttilaatikossa moni on myös eri mieltä. "Todella harvalla ihmisellä on mahdollisuutta valita työtä, missä saa näyttää miltä haluaa. Jos kaikki ajattelis niin kuin sinä, tää kansantalous pysähtyis hetkessä", tuumaa eräs kommentoija. Toinen taas muistuttaa, että omaa tyyliä ja persoonaansa voi tuoda esille muilla tavoilla, vaikka joutuisi pukeutumaan firman työasuun.

Oletko sinä joutunut muuttamaan tyyliäsi töissä?

Miten? Tuntuiko se rajoittavalta - vai onko selkeästi erilaisesta työtyylistä pikemminkin hyötyä?

Kuva White Trash Disease

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Hehhee - nyt on pakko kommentoida. Minussa asuu nimittäin metal head - kunnon headbanger. Tatuointeja on tullut keräiltyä jo 4 kappaletta (ja viides on suunnitteilla). Nännilävistyksistä sentään luovuin, ryökäleet kun eivät ottaneet parantuakseen yli vuoden (!!) kärvistelynkään jälkeen. Edellisissä työpaikoissa suosin frisyyrissäni lähinnä punk-lookia (lyhyt ja pystyssä) ja hiusten väri vaihtui muutaman kuukauden välein. Kajalia ei ollut tarpeeksi, ellei näyttänyt itkettyneeltä pandalta. Viihdyin farkuissa ja maastohousuissa, bändi-t-paidoissa ja huppareissa. 

Sitten aloitin nykyisessä työpaikassani aika tasan 5 vuotta sitten.

Nyt istua napotan täällä jakkupuvussa. Jos otan rennosti, puen t-paidan kauluspaidan päälle (casual Fridays). Superstarit ja maiharit ovat vaihtuneet korkokenkiin ja korollisiin saappaisiin. Käyn kampaajalla 5 viikon välein leikkauttamassa ja värjäyttämässä hiukseni "luonnollisilla väreillä". Hiukset ylettyvät nykyään olkapäille. Ehostukseksi aamuisin riittää puuteri (ja aurinkopuuteri), kiitos ripsipidennysten. En enää edes omista farkkuja - en itseasiassa edes muista, milloin viimeksi olisin tullut töihin housut jalassa (siis hame tai mekko kyllä on, heh). Mani/pedi kerran kahdessa viikossa. 

Olen huomannut, että minua katsotaan eri tavalla - kohdellaan eri tavalla. "Uniformuni" ja huoliteltu ulkonäköni herättää kunnioitusta, huokuu ammattimaisuutta. On helppoa kun ei tarvitse erikseen miettiä, mitä laittaisi päälle; kun ei tarvitse erikseen selittää ammattitaitoaan persoonallisen pukeutumisensa takia. 

Jokainen meistä saa toki pukeutua miten haluaa. Mutta täytyy muistaa, että työpaikalla ei pukeuduta vain itseä varten; tietyssä asemassa pukeudutaan itseasiassa puhtaasti muita varten. Kuten joku opettajani jossain korkeakoulussa (!!) joskus sanoi (vapaa lainaus luennolta):

"Jos haluat pukeutua värianalyysin mukaan ja vetää päällesi kalevalaisaiheisen kukkakauhtanan kansainvälisissä edustustilaisuuksissa, se on ookoo. Mutta sinun täytyy varautua selittämään pukeutumisesi, jotta sitä ei tulkittaisi vääräksi, loukkaavaksi tai vähintäänkin etiketin vastaiseksi. Ja jatkuva selittäminen lienee ristiriidassa nykyisen tehokkuusajattelun kanssa?" 

Miten suhtauduttaisiin lakimieheen, joka tulee tapaamiseen verkkareissa? Tai potentiaaliseen tavarantoimittajaan, joka ilmestyy paikalle lippis päässä ja cityshortsit jalassa hobitinkarvaiset varpaat sandaaleista vilkkuen? 

Kyllä sitä omaa persoonaansa voi tuoda esille niin monella muullakin tavalla kuin pukeutumisella. 

Täytyy myös muistaa työ- ja arkipukeutumisen ero; minä ulkoilutan omaa metallipeikkoani vain vapaa-ajallani, ja pukeudun mielelläni töihin asemani edellyttämällä tavalla. :)

sanumaria
Etkaisäänymuavarte

Allekirjoitan tän ihan täysin. Mä periaatteessa voin olla omassa duunissani vaikka tuulipuvussa joka päivä, jos oon kollegojen kanssa. Jos taas lähden asiakastapaamiseen, jo se mun pukeutuminen antaa asiakkaalle fiiliksen että millasen tyypin kanssa on töissä. Ja hei, se ensivaikutelma. Se on oikeasti tärkeä. 

Töissä on sellainen suunnittelijan uniformu, kotona taas ne rönttäverskat. 

miltseri
Hyvää, kiitos

Hieno kommentti! Tartun erityisesti tuohon muita varten pukeutumiseen: erityisesti ihmistyössä keskiö on toisissa. Oma tyyli on täysin sivuseikka.

Todellaupea Layra
Mad & Fab

Joo ja ei. Siinä mielessä pukeudun ihan niihin vaatteisiin mistä pidän ja mitä käytän muutenkin, mutta joskus kun tekisi mieli kulkea epäsiistimmin, niin haluan kyllä töihin asiakkaita varten pukeutua hieman niihin uskottavampiin releisiin. Toki sitten nautin kaupassa käynnistäkin ja ihmisten ilmoilla olemisesta enemmän, kun olen töistä lähtenyt niissä siistimmissä vaatteissa, enkä hupparissa ja farkuissa. 

En voisi kuitenkaan valita alaa, jossa minun pitäisi muuttaa täysin tyylini. Ainakaan nyt tällä hetkellä, never say never. ;) Jostain syystä kuitenkin kaikki työpaikkani ovat sallineet vapaan pukeutumisen ja kun omaa tyyliä on helppo soveltaa eri tlanteisiin, niin iisi juttu!

Tiina-K.
Samoilla raiteilla

Olen ollut parissakin työpaikassa, jossa on ollut erikseen työnantajan tarjoamat työvaatteet. Se oli ajoittain tylsää, mutta toisaalta hirveän simppeliä - ei yhtään tarvinnut stressata sitä, miten pukeutuu päivässä satojenkin asiakkaiden nähtäville. Ja työvaatteiden merkitys oli nimenomaan palvella asiakkaita, erottua heistä. Että asiakkaat tietävät, että tuolta tyypiltä voi kysyä apua, vaikken juuri sillä hetkellä olisi työpisteessäni ollutkaan. Omaa tyyliä voi sitten ilmaista vaikka laittamalla kauniina kesäpäivänä asustekukkasen hiuksiin.

Nykyisessä työpaikassani, toimistolla, on periaatteessa ihan vapaa pukeutumiskoodi, mutta mietin kyllä hyvin tarkkaan, miten töihin pukeudun. En sen vuoksi, että en voisi ilmaista omaa tyyliäni, vaan pikemminkin sen vuoksi. Onneksi oma tyylini on melko perinteinen ja jo itsessään töihini sopiva: rakastan mustia paitoja, hameita ja tunikoita. Niitä sitten yritän maustaa koruilla ja muilla asusteilla. On tärkeää, että olen töissä siisti, omasta mielestäni näteissä, omantyylisissäni vaatteissa. Silloin itsellänikin on rennompi olo, ja se varmasti paistaa myös ulospäin. Joskus (tai itse asiassa aika useinkin!) olen saanut (työ)pukeutumisestani kehuja - ja mukavaltahan se tuntuu.

Asiakastapaamisiin pukeudun vielä astetta asiallisemmin - sekä asiakkaan että itseni vuoksi. Kauniissa vaatteissa olo on itsevarma.

työasussa vasten tahtoa (Ei varmistettu)

"Jos ei duunissa voi näyttää itseltään, niin työpaikka on silloin väärä. En voisi koskaan luopua omasta tyylistäni, osasta itseäni, rahan ja työn vuoksi." Ai että kun alkoi ärsyttää noin mustavalkoinen ajattelutapa. Saa olla onnellinen jos oman tyylin voi tuoda esiin myös työpaikalla mutta kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole vaikka niin haluaisikin. Kaikilla eivät voi valita työpaikkaansa vaan se on otettava mitä löytyy jos aikoo selvitä laskuista ja lainoista vaikka sitten joutuisikin piilottamaan oman tyylinsä. Itse jouduin luopumaan lävistyksistäni ja koko käden peittävät tatuointini joudun piilottamaan kesät talvet pitkähihaisen järkyttävän ruman huonosti istuvan paidan alle. Ja kyllä työpaikkani on minulle täysin väärä mutta joskus vaan joutuu tekemään asioita joita ei haluaisi jotta saisi saavutettua jotakin ja voisi jonain päivänä tehdä mitä haluaa minkä näköisenä haluaa. Kirjoittajan kannattaisi varmaa alkaa kelata että missä kaikkialla näkee ihmisillä työasun. Niin, aika monessa paikkaa ja voin väittää että joka ikinen viihtyisi paremmin omissa vaatteissaan. Ihmisillä on velvollisuuksia ja työpaikka on yksi niistä ja joskus velvollisuuksien takia joutuu luopumaan jostain osasta itseään.

tiiti
ite puin

Jos noin ajattelee, niin mä nyt muutun ja joustan töiden takia paljon muustakin kuin vapaudesta pukeutua nallekuosipyjamaan ja oluttölkkihattuun joka päivä. Menen töihin, kun olen luvannut, olen lomalla, kun olen luvannut, vastaan puhelimeen asiallisesti enkä "heihei sun heiluvilles, assface" jne. Onhan näitä. En mä koe, että mun persoona näistä erityisesti järkkyy tai en saisi olla oma itseni.

CougarWoman
CougarWoman

*REPS* Mä sensijaan pyrin aina vastaamaan puhelimeen just noin. 

Asikaine
Asikaine

:D !!

pilgrimm (Ei varmistettu)

Minulla on työpaikan puolesta vaatteet, niin ei tarvitse juuri ajatella minkänäköinen on töissä. "Pukukoodi" on kaikille sama. Ja minun hommissani ei siviilikamppeissa työskentelisi hetkeäkään ;) Eri asia on sitten töihin mennessä ja pois lähtiessä, kun pukukopissa vaihtaa kamppeet. Miesvaltaisella työpaikalla ei viitti lähes ainoana naisena liikkua hameessa tai mekossa, ei edes sitä paria minuuttia mitä menee työpaikan pihasta poistumiseen. En vain halua huomiota!

Marsublog

Siis apua, jos ura"valintaa" vaikeuttamassa olisi ollut vielä ehdoton vaatimus saada pukeutua päivittäin kuin Ulyana Sergeenko. Oisin aika todennäköisesti kortistossa odottelemassa oligarkkivaimojen paikkojen aukeamista.

Työskentelen miehen yritykselle kotisohvalta, joten voi olla vaikka yöpaidassa ellei ole palavereita sovittuna samalle päivälle.Toisaalta olisi kiva että olisi uniformu tai edes se jakkupuku.. ei tarvitsisi aamuisin kuluttaa aikaa vaatteiden miettimiseen ja yhteen sovittelemiseen ja toisaalta taas en kestäisi jakkupukua viikkoa pidempään. 

Aiheesta innostuneena tein siitä postauksen myös omaan blogiini 

http://www.lily.fi/blogit/entrepreneurs-wife/suit

sssuvi (Ei varmistettu)

Mä rrrrakastan pukeutua itseni näköisesti ja nätisti. Rakastan myös alaa jolle olen päätynyt, vaikka joudun joka kerta töihin tullessa jättämään pukukaappiin kaikki tarkoin valitut vaatteet kenkiä ja korviksia myöten. Pöljää sanoa, että työpaikka on väärä jos ei voi näyttää itseltään, joillakin aloilla ja joissakin elämäntilanteissa on pakko joustaa. Tuskin Natakaan ostaisi meiltä yhtään pullaa tai leipää jos näkisi meidät leipomassa siviiliasussa, hiukset auki hulmuten ja pitkät punaiset kynnet taikinaan upotettuina?

Nata - White Trash Disease

aijaj kun otetaan kirjaimellisesti kaikki yhden lauseen perusteella! postauksen kommenttiboksissa avaan aihetta lisää, uniformuista tai suojavaatteista en ole maininnut poikittaista sanaa koskaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei nyt :) En syventynyt kommenttiboksikeskusteluun kun puolivahingossa kännykällä fb:n kautta eksyin tätä lukemaan. Innostuin vaan vastaamaan ilmoille heitettyyn kysymykseen ja ehkä liiaksi nojaamaan provosoivasti napattuun lainaukseen, sori. Kerroin omasta tilanteestani, siksi, että on suuri ero siinä miltä haluaisin näyttää ja miltä minun täytyy näyttää enkä silti koe olevani väärässä työssä. Sinä olet toki onnekas, että voit tehdä sitä mitä haluat näyttäen siltä miltä haluat :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Jengi nyt käsittää Natan heiton tahallaan vähän väärin. Työpaikat, jossa on erillinen työasu tai uniformu ovat tietenkin ihan oma lukunsa. Mutta ymmärrän kyllä sen ahdistuksen, jos joutuu töissä pukeutumaan tavalla, jossa ei tunne oloansa mukavaksi ja luontevaksi. Itse en osaisi kuvitella itseäni jakkupuku- ja kauluspaitatyöpaikkaan, sillä tuntisin oloni kyseisissä vaatteissa niin epämukavaksi, että en varmasti vaikuttaisi pätkääkään uskottavalta niissä vermeissä. Eli tavallaan myöskin todennäköisyys sille, että minut sellaseen duuniin edes palkattaisiin on aika pieni. Mutta siinä hypoteettisessa tilanteessa, että niin kävisi eikä muuta olisi tarjolla, niin totta munassa ottaisin homman vastaan mukisematta jakkupukuineen kaikkineen. Vihaisin silti varmasti jokaista sekuntia siitä.

Siitä olenkin monen kommentoijan kanssa samaa mieltä, että kaikilla ei todellakaan ole sitä vaihtoehtoa, että voisi valita työpaikkansa sen mukaan, miten siellä voi pukeutua. Hieno juttu toki, jos Nata on niin onnekkaassa asemassa ettei hänen tarvitse ikinä luopus tyylistään töidensä vuoksi.

CougarWoman
CougarWoman

Luontevuudesta - juuri tuon takia meille suositeltiin puvun kantamiseen 'totuttautumista' ja itseasiassa aiemmin lainaamani opettaja jopa vaati, että tulisimme hänen kursseilleen 'tulevissa uniformuissame' eli siis puvuissa. Huolimatta siitä miten upeat merkkivermeet on hankkinut, ellei niitä osaa kantaa niin pellenhän vain itsestään tekee.

Minäkin muuten vihasin ennen (jakku)pukuja. Ja jos oikein rehellisiä ollaan, 'vihaan' edelleenkin stereotyyppisiä pukumiehiä - siis näitä joita näkee hotellin baareissa visakortteja heiluttelemassa maailmanmiehen elkein, 'mulle-kaikkee-heti' -periaatteella. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Totta, kaiken voi opetella, myös uskottavuuden jakkupuvussa :) Tosin mulla on vielä se tilanne, että satun olemaan pienikokoinen ja todella nuoren näköinen nainen, vaikka kolmeakymppiä tässä hätyytelläänkin. Mun kohdalla jakkupuku voisi aiheuttaa sellaisen lievästi huvittavan "lapsi-kävi-äidin-vaatekaapilla"-efektin :D

sanumaria
Etkaisäänymuavarte

Vaatteista sivuun, mutta yks mun suosikki-inhokkisanonnoista on "ymmärtää tahallaan väärin". Ja toimitus kärjisti, jos lukee Natan postauksen niin siellä (kuten Nata sanoikin) ei puhuta mitään työasuista (uniformut yms). Mutta ei tätä kysymystä tässä kukaan ymmärtänyt "tahallaan väärin".

Vierailija (Ei varmistettu)

Anteeksi viheliäisen sanonnan käyttö, en keksinyt tähän nyt parempaakaan :D Mutta joo, vähän epäselvästi ilmaisin itseäni, viittasin ehkä enemmänkin Natan postauksen kommentteihin, kuin juuri tähän toimituksen juttuun. Niputin vain jotenkin molempien postauksen kommentit mielessäni samaan syssyyn.

Titta Marika
JUST FINE & DANDY

Mun duunipaikassa on sellainen kirjoittamaton sääntö, että ei saa näyttää liian tyylikkäältä/muodikkaalta. Muuten menee uskottavuus. Tervetuloa luonnontieteelliselle alalle. Yksityisellä puolella esim. konsulttifirmoissa tilanne voi olla eri. 

Marsublog

Hieman sama kokemus. Tai en halua että vaatteeni nousevat asian yli - haluan siis pukeutua tyylikkäästi, mutta myös hyvin neutraalisti. En halua että kukaan kiinnittää asuuni edes positiivista huomiota.

Kanelibasilika
Tupa - Keittiö

Nykyisessä työpaikassani saan pukeutua juuri niinkuin haluan, mikä on oikein kiva juttu - paitsi, että en aamuisin klo6 nurkilla töihin lähtiessä juurikaan katso peiliin ja työpaikalla sitten katsonkin ja aina ei ole osunut asu ihan kohdilleen ;) humanisti-lookin piikkiin menee, yksi ystäväni kutsuukin minua toimistohipiksi :) vanhassa työpaikassani työasuna oli "miesten" puku, jota pidin ennen töiden aloittamista kotona päälläni ja yritin totutella, hirnuin naurusta pari päivää ja lopulta totuin tuohonkin kammotukseen, vaan kyllä omat vaatteet on parhaat <3

Aisha J
Aisha

Työskentelen hoitoalalla- ja useissa työpaikoissa tällä alalla ei voi käyttää kynsilakkaa. Mikä ei sinänsä ole mikään iso juttu- paitsi kun satun rakastamaan lakattuja kynsiä ja muutenkin laittautumista. :D Onnekseni satuin viimein sellaiseen vanhusten hoitokotiin, jossa on sallittua olla hienohelma ja olemaan muutenkin melko vapaa pukeutumisessa, vaikka työpaita onkin pakollinen. Mutta nekin olen saanut tilata mieluisen värisinä. ;) Mulle tällaisilla asioilla on merkitystä, ulkonäkö on kuitenkin olennainen osa itseilmaisua.

somewhere

Viimeisimmässä työpaikassani ei ollut pukukoodia, sillä se oli pienessä perheyrityksen toimistossa. Etenkin toimistotöihin tykkään kuitenkin pukeutua siististi ja haluaisin vielä joskus työskennellä yrityksessä jossa puvuntakit ja hameet kuuluisivat puvustoon. Töihin aamulla pukeutuminen ja laittautuminen on oma mukava rituaalinsa. 

Täällä Lontoossa ihmiset pukeutuvat useisiin toimistovirkoihin erittäin muodollisesti, ja monissa muissakin viroissa on omat univormunsa kuten esimerkiksi monissa liikkeissä. 

miltseri
Hyvää, kiitos

Mä mietin tota työasu- ja suojavaatepointtia. Oon ekaa kertaa töissä, jossa saan pukeutua omiin vaatteisiini, mutta kyllähän sitä työasupolitiikkaa pitää aina vähän kelata. Eli onko siinä eroa, et ostat itse työuniformun johtuen vaikka bisnesmaailman vaatimuksista ja uskottavuudesta kuin siinä, että saat sen työpaikalta johtuen työn vaatimuksista? Hygienian takia ja suojavaatteena siksi, että päälle saattaa lentää vaikka verta? Ehkä bisnesmaailmassa tms (täysin vieras maailma mulle, pahoittelen amatöörimäisiä termejä, hah) voi lentää ikäänkuin henkistä verta päälle, et se työasu, vaikkakin itse ostettu, suojaa siltä henkiseltä "vereltä". 

Onko tässä siis kyse sellaisen omanhenkisen työyhteisön löytämisestä, oikeastaan? Ja siitä fiiliksestä, et on hyväksytty sellaisena kuin on? Et voi olla rennommin ja olla oma itsensä vaikka työhön liittyvien ihmisten (asiakkaat, potilaat, bisneskumppanit jne)kanssa olo vaatiskin sitä ammattiroolia. Ehkä sitä on vähän ennakkoluuloinen ja luulee et jakkupukutyypit on vähän kankeita, vaikka eihän vaatteet saisi määritellä ketään. Näköjään täälläkin kuoriutuu jakkupuvuistaan rentoa jengiä - ehkä mä en nyt sit luovukkaan jakkupukuduuneista vaan tän kuvitelman takia! (ei oo sellaisia kyl tulossa ainakaan nyt).

Työasupaikoissakin on ollut työasuissaan kaikenlaista persoonaa tatskoineen ja sinisine hiuksineen, eikä ne sinänsä haittaa uskottavuutta, riippuu ihan missä on. Jotkut diggaakin siitä :) Eli työasu toisaalta ei oo este sille persoonallisuudelle.

On mustakin ihanaa, kun voin laittaa kynsilakkaa ja pitää hiuksia auki halutessani :) - tuohon Aisha J:n kommenttiin liittyen. Oi sitä manikyyrin riemua! :) 

cady
tuulta päin

No joutunut ja joutunut. Kun huomasin että isot johtoportaan herrat ottavat nuoren naisen noin tuhat kertaa todennäköisemmin tosissaan, kun jalassa ei ole villasukkia ja päällä vanhaa virttynyttä paitaa, niin työpukeutuminen muuttui kiireen vilkkaa. En edelleenkään erityisemmin viihdy bleisereissä, ja on ollut taistelua löytää töihin sopivia vaatteita joissa en näytä joko teennäiseltä konsultilta tai siltä että kävin äidin kaapilla, mutta kaikkeen tottuu. Onneksi nykyisin monilla aloilla asiantuntijoille sallitaan rennompi pukeutuminen (henkilökohtaiset kiitokseni Steve Jobsille!), ja toisaalta tarjontaakin asiallisesta mutta rennosta pukeutumisesta tuntuu olevan enemmän eri tyylejä varten. Nolojen kokousten jälkeen olen todennut, että parasta pitää työpaikalla odottamassa varableiseriä, huulipunaa ja harjaa niitä päiviä varten, kun lähdin taas astetta rennomman näköisenä, tai kun tulee yllättävä iso kokous. 

Eli ihan vapaaehtoisesti olosuhteiden mukaan on tullut joustettua. En koe että jakkupuku välttämättä muuttaisi meitiä mihinkään suuntaan, vitsit on ihan yhtä huonoja kynähameella ja ilman. Isompi juttu sitten olisikin se jos pitäisi jatkuvasti yrittää käyttäytyä erityisen asiallisesti ja vakavamielisesti.

nnjaa (Ei varmistettu)

Olen opettajana päiväkodissa. Työpaikallani on pukeutumisen suhteen vain sellainen sääntö, etteivät vaatteet saa olla liian paljastavia. Peitän strategisten paikkojen lisäksi myös kaikki kahdeksan tatuointiani, vaikka tuskin kukaan työkavereista tai vanhemmista niitä tuomitsisi. En vain jaksa selitellä. Mitään liian hienoja vaatteita ei myöskään kannata töihin laittaa, esim. korkkarit ja hameet ovat minulle nykyisin pelkkä viikonloppuherkku. Siviilissä käytän paljastavampia ja naisellisempia vaatteita, mutten koe joutuneeni muuttamaan itseäni liikaa.

Toimitus
Toimitus

Todella kiinnostavaa keskustelua, kiitos kaikille!

tanjatanja
Ei Beigeä

Olin vuoden töissä päiväkodissa ja tuska oli suuri, kun ei voinut pitää pipoa päässä sisätiloissa! Rakastan pipoja!

 

Nykyisessä myyjän-työssäni saan pukeutua miten huvittaa ja se kyllä tuntuu hyvältä ja arvostan sitä paljon.

Asikaine
Asikaine

Saan pukeutua työssäni musa-/kulttuurialalla yleensä ihan oman tyylini mukaisesti. On mukavaa pyöräillä töihin tennarit jalassa ilman, että uskottavuus kärsii..yleensä. Tietysti silloin kerrankin kun istuin toimistossa PMMP:n Vittu jee! -paita päällä (itseni mielestä olin retee ja hauska)ja rikkinäiset farkkusortsit jalassa kuin kunnon pissis konsanaan, saapuu teatterinjohtaja spontaanisti palaveeraamaan kanssani mahdollisesta yhteistyöstä ja ihmettelee, miksi istun pöytäni takana nahkatakki tiukasti kiinni...että välillä näinkin sitten..

Kommentoi