Päivän kysymys: onko ikäerolla merkitystä?

Toimitus

Katri Helena ja Tommi Liimatainen julkistivat eilen suhteensa. Toimitus on vilpittömän iloinen pariskunnan onnesta!

Suhteen julkistamista on pidetty rohkeana tekona erityisesti pariskunnan ison (reilun 30 vuoden) ikäeron vuoksi. Liimatainen on itse ihmetellyt, miksi ikäerosta on tehty niin iso juttu.

Mitä mieltä sinä olet: onko ikäerolla merkitystä parisuhteessa?

Milloin ja millaisissa tilanteissa ikäero näkyy arjessa? Entä kummalla on lopulta enemmän merkitystä – numeroilla vai elämäntilanteella?

Lue myös: juttumme parisuhteen kynnyskysymyksistä ja puolison puhuttelusta.

Kuva: Taika Mannila

Suhteesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Kommentit

Annemaris

Siis.......Ei. Mulla menee iho kananlihalle (in a bad way) kun mietin tuota ikäeroa. Ja jotenkin asiasta tekee vielä oudomman se, että mies on nuorempi kuin nainen. Pistää miettimään, että minkälaiset asiat heitä vetää yhteen, mistä ovat yhdessä kiinnostuneita ja kuinka outoa on seurustella omien lastensa ikäisen ihmisen kanssa.

Tuota...mitä väliä sillä on, mitkä asiat heitä vetävät yhteen tai kiinnostavat? Haluaisin myös kuulla edes kohtuullisen perustelun sille, miksi mies saa olla vanhempi mutta nainen ei.

Annemaris

Ite koen parisuhteen perusjutuiks yhteiset kiinnostuksenkohteet. Mun on vaikee kuvitella että noin ison ikäeron omaavilla ihmisillä ois hirveesti yhteistä mutta nähtävästi on... Tai mistä minä tiedän mikä heitä on niin kovasti yhteen vetänyt :D

Ja mitä tulee siihen, että mies on tällä kertaa se nuorempi... Se on vaan sosiaalisesti niin paljon enemmän hyväksyttyä et vanhempi mies ottaa nuoren naisen kuin toisinpäin. Tai ainakin mä koen asian niin ja siks tää koko juttu on musta vähän yllättävä.

Kaipaisin edelleen sitä kohtuullista perustelua. Useissa islaminuskoisissa maissa on sosiaalisesti hyväksyttyä, että naisilla ei ole sanottavammin ihmisoikeuksia. Tyttöjen ympärileikkauskin on perinteinen, yhteisön vaatima ja ylläpitämä tapa. Siitä ei ole kovin kauan, kun naisten ei sopinut Suomessa käydä ravintolassa ilman miesseuraa.

Annemaris

Tää on mun mielipide. Ei mun tarvi lähtee sitä enempää perustelemaan mitä oon jo aikasemmin sanonut :D Musta noin suuri ikäero on outo. Musta on kummallista, että joku haluaisi seurustella oman lastensa ikäisen ihmisen kanssa.

Tartuit turhan kärkkäästi tuohon termiin "sosiaalisesti hyväksyttyä". Musta on tosi raukkamaista vetää keskusteluun mukaan islam-kulttuuri, kun ei olla puhumassa mistään, mikä asiaan liittyy. Ja tiedän kyllä Lähi-idän ongelmat, ne on ihan käsin kosketeltavissa mun omassa elämässä. Länsimaiden kulttuurissa on normaalia et vanha äijä hankkii tiukan mimmin siihen viereen vanhoille päiville ja se on kaikkien muiden äijien mielestä kova juttu ja niin Hugh Heffneriä et oksat pois. Puumakulttuuri on tulossa Suomeen ja varmasti vähemmän ihmiset kauhistelee ikäeroa tän suhteen jälkeen (eri asia sit mitä tapahtuu jos tää suhde päättyy eroon, onko puumanaiset sitten taas huono juttu?) Mitä tahansa tässä käy, mä koen silti 30 vuoden ikäeron parisuhteessa oudoksi koska uskon, että en itse pystyisi sellaisessa suhteessa olemaan.

Monen mielestä mun parisuhde naisen kanssa on kummallinen eikä ne hyväksy sitä. Turha siitä on vetää hernettä nenään. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteensä.

Raukkamaista? Totta kai puhutaan myös islamiin liittyvistä asioista, kun puhutaan sosiaalisen hyväksynnän merkityksestä yhteiskunnassa. Mutta koska puhutaan paljon muustakin, mainitsin suomalaisten naisten lyhyen baarihistorian. Yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa noitavainoista tai seksuaalisuuden ahtaista normeista. Ymmärsit minut ehkä väärin, jos ajattelit, että halusin liittää islamilaisen yhteiskunnan nimenomaan sinun mielipiteeseesi. Se ei tietenkään ollut tarkoitus. Otin asian esiin ihan vain esimerkkinä siitä, että sosiaalinen hyväksyntä vaatii eri aikoina ja eri paikoissa hyvin monenlaisia asioita, eikä siksi ole kovin hyvä perustelu sille, että vanhempi mies/nuorempi nainen -yhtälö olisi jotenkin hyväksyttävämpi kuin käänteinen tilanne. Ilman muuta jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, eikä niitä siksi pitäisi arvottaa. Mutta jokaisella on myös oikeus pyytää toista perustelemaan mielipiteensä. Ei perusteiden kysyminen ole sama asia kuin hyökkäys toisen mielipidettä vastaan.

Annemaris

No, oli miten oli, nyt voidaan vaan mielenkiinnolla odottaa kestääkö suhde ikäeron. Sitähän tässä kysyttiin :D

Miksu vain (Ei varmistettu)

Ei tule kestämään. Ikäerosta puhutaan ehkä jossain 10 vuoden kohdalla, tässä on jo kyse sukupolvierosta.

Piipa (Ei varmistettu)

Miksi on jotenkin hyväksyttävämpää, että mies nai paljon nuoremman naisen, mutta jos asia on toisin päin, olisi suhteen takana jotakin muuta kuin rakkaus? Onhan tuo huima ikäero ja varmasti paljon ristiriitoja tulee vastaan, mutta jos toista todella rakastaa, niin kyllähän siitä selviää.

Itse ajattelin ennen, että alle 25-vuotiaana jo muutaman vuoden ikäero on paljon, varsinkin jos mies on nuorempi. Nyt kun itse olen vuoden seurustellut 2.5 vuotta nuoremman miehen kanssa (minä olen 22 ja poikaystävä täyttää syksyllä 20), ja samanikäinen ystäväni taas on yhdessä itseään viisi vuotta vanhemman kanssa, olen huomannut, ettei ikäerolla olekaan niin suurta merkitystä. Itselläni tuo jo muutaman vuoden ero näkyy arjessa esimerkiksi siinä, ettei poikaystävän kanssa voi lähteä alkoon ostamaan vahvempia viinoja eikä hänen kanssaan pääse myöskään kovin helposti risteilemään, kun ikä riittää vain Siljan muutamille matkoille. Myös osa baareista on vielä toistaiseksi suljettu pois laskuista. Välillä on myös hassua tajuta, että poikaystävä aloittaa vasta korkeakouluopiskelut, kun itselläni alkaa jo neljäs vuosi.

tiia_

Ikäerolla voi olla merkitystä, muttei välttämättä - riippuu ihan ihmisistä. Itsekin lemppasin joskus myöhäisteininä potentiaalisen poikaystävän, koska se oli kokonaiset 4 vuotta minua vanhempi. En voinut kuvitellakaan seurustelevani sellaisen pojan kanssa, jolla oli armeija käytynä ja opiskelupaikka valmiina, mutta ongelmana ei ollut sinänsä se ikä, vaan pelko toisen elämänkokemuksista, joita minulla ei ollut. Enemmänkin parisuhdeongelmia tuottavat minusta siis erilaiset elämäntilanteet - jos esim. suhteen toinen osapuoli olisi valmis vakiintumaan ja toinen elää vielä villejä varhaisaikuisuuden vuosia. Ikäerolla on varmasti sitä vähemmän merkitystä, mitä paremmin suhteen osapuolet tietävät, keitä ovat ja mitä haluavat.

Ja mainitaan nyt, että minulla ja miehelläni on 18 vuotta ikäeroa, eikä se ole koskaan ollut ongelma, ei meille, perheillemme eikä ystävillemme. Arjessa ikäero näkyy esim. populaarikulttuuriasioissa (mies löysi äskettäin Queenin keikalla ottamiaan polaroid-kuvia pitkätukkaisesta, kokovartalojumppa-asuun pukeutuneesta Freddie Mercurystä - kuinka siistiä!) ja satunnaisissa hetkissä, jolloin pohdimme, missä olemme tahoillamme olleet tiettynä aikana. 

133 Days of Spring

"Enemmänkin parisuhdeongelmia tuottavat minusta siis erilaiset elämäntilanteet - jos esim. suhteen toinen osapuoli olisi valmis vakiintumaan ja toinen elää vielä villejä varhaisaikuisuuden vuosia."

Tämä on ihan totta. Seurustelin yli 5 vuotta miehen kanssa, jonka kanssa meillä oli ikäeroa 5 päivää. Hän halusi vakiintua kotikaupunkiimme, itse halusin vielä matkustaa ja ennen kaikkea muuttaa jonnekin muualle. Erilainen elämäntilanne voi saattaa ihmiset eri teille, vaikka ikäeroa ei olisi edes viikkoa.

Emmi Laukkanen

Tiia, totta, elämäntilanteet merkkaavat varmasti enemmän. Ja tuo on muuten kiinnostava pointti, että ongelma ei välttämättä olekaan se, että vanhempaa häiritsisi nuoremman elämänkokemuksen puute, vaan, se, että nuorempi ei koe itseään tarpeeksi "kokeneeksi". Seurustelin itse kaksikymppisenä kolmekymppisen kanssa ja koin itseni tosi usein aivan teiniksi hänen kaveriporukkassaan. (Enkä tarkoita sitä, että hänen ystävänsä olisivat minuun niin suhtautuneet, vaan sitä, että olin itse vielä epävarma itsestäni ja elämästäni. Kyse ei ollut niinkään ikäerosta vaan erilaisista elämäntilanteista.)

Sandras (Ei varmistettu)

En myöskään ymmärä ensimmäistä kommentia; miksi on hyväksyttävämpää että mies on vanhempi? Toki Katrin ja Tommin ikäero on suuri, mutta eivätköhän he itse tiedä mikä heidät tekee onnelliseksi. Itse en voisi kuvitella parisuhdetta tuollaisella ikäerolla, mutta en myöskään voi vannoa että tuollaista tilannetta ei koskaan tulisi. Rakkaus ei katso ikää. Olin itse ennen aina sitä mieltä, että en voisi seurustella itseäni nuoremman kanssa, enkä ikinä niin tehnytkään. Mutta nykyinen poikaystäväni on minua 6 vuotta nuorempi (minä 28, hän 22) ja ikäeroa ei kyllä suhteessamme huomaa juuri missään.

HelloAochi

Olin aina ennen sitä mieltä, että ikäero ei merkitse mitään, kunnes satuin rakastumaan itseäni kuusi vuotta nuorempaan mieheen. Tavatessamme olin 24-vuotias, hän vasta 18. Seurustelemme usean vuoden, jonka jälkeen suhde päättyi, rumasti ja kipeästi. Suhde päättyi (hänen sanojensa mukaan), koska hän uhrasi nuoruutensa minulle eikä hän enää ollut sama ihminen kuin tavatessamme. Mikä oli varmasti totta. Hän tosiaan oli, 24-vuotiaana hyvin erilainen kuin 6 vuotta aiemmin (vaan silti yhtä ihana, voi). (olin itse jo päättänyt lopettaa suhteen juuri tuosta syystä, mutta en tohtinut, sillä rakastin silti).

Nyt sitten Katri-Helenaan ja Tommiin: sama ikäeropohdinta tuskin pätee kahteen aikuiseen ihmiseen, oli ikäero kuinka suuri tahansa.

Emmi Laukkanen

Samastuttava tarina! Tosi monessa suhteessa ikäerosta tulee kynnyskysymys nimenomaan silloin, kun toinen on vielä tosi nuori ja haluaa elää ensin nuoruuttaan tai itsenäistyä. Kahden aikuisen parisuhteessa tulee varmasti harvemmin tilanteita, joissa toinen haluaa vielä "etsiä itseään" ennen aloilleen asettumista.

No, itse en lähtis noin suurella ikäerolla parisuhteeseen, mutta mikäs siinä, jos se jollekulle muulle sopii. 

TiinaK (Ei varmistettu)

Omassa melko tuoreessa parisuhteessa, jossa ikäeroa on reilut 17 vuotta, ikäeroa ei juuri huomaa kuin siinä, kuinka eri aikaan ollaan tehty erilaisia asioita elämässä. Onhan se vähän hassua, että mies on tanssinut vanhojen tanssit samana historiallisen kylmänä talvena, jolloin mä vasta synnyin.

Omat epävarmuustekijät ikäeron suhteen liittyy mulla lähinnä vuosi(kymment)en päässä häämöttävään tulevaisuuteen. Joku saattaa kommentoida, että saattaahan ikäerottomassakin suhteessa tapahtua mitä vain, joten turha miettiä noin pitkälle. Kuitenkin, koska en välttämättä halua lapsia ja mies ei halua niitä lisää, ajatus yksinäisestä vanhuudesta hieman pelottaa.

Muuten eroavaisuutemme parisuhteessa liittyvät lähinnä elämänkokemustemme vaikutukseen pikemmin kuin varsinaiseen ikäeroon. Itse olisin valmis elämään täysillä tunteella (koska olen menettänyt rakkaita ihmisiä yllättäen, en halua jättää mitään sanomatta tai tekemättä), kun mies taas on harkitsevaisempi järki-ihminen, joka ei varmasti "hyppää, jos ei tiedä, mitä alhaalla odottaa".

Kuitenkin mielestäni kaiken pohdintani ikäerosta suhteessamme voisi tiivistää ajatukseen siitä, että kaikista surullisinta olisi jättää rakastamatta itselle maailman tärkeintä ihmistä - olisi syy sitten pelko ikäerosta, sosiaalinen paine ("mitä noi muutkin nyt ajattelee") tai muu oma/toisten asettama rajoitus rakkaudelle. Olen ihan älyttömän onnellinen, että olen löytänyt miehen, joka saa mun sydämen sykkimään kuten kukaan muu ennen ei ole saanut.

Nuori (Ei varmistettu)

Ei sillä ikäerolla ole merkitystä silloin jos kyse on kahdesta kypsästä, tai ei niin kypsästä, itsenäisestä ihmisestä jotka haluavat saada parisuhteen toimimaan ja näkevät mahdollisuuden yhteiseen tulevaisuuteen. Ihmiset löytävät kaikennäköisiä sielunkumppaneita ja tovereita kaikista eri ikäluokista koko elämänsä ajan muutenkin. Nuorena sitä usein suhtautuu tällaisiin asioihin melko mustavalkoisesti ja ehdottomasti, mutta ikä ja kokemus höllentävät ajatuksia. Toisaalta olen kiitollinen siitä, ettei esimerkiksi 16-18-vuotiaat, mieleltään erittäin teinit, nuoret naiset hyppää liian usein suhteisiin 30+ miesten kanssa, mielestäni pelissä on vielä siinä vaiheessa liikaa epäkyspyyttä ja hakusessa olevia elämänsuuntia. Toisaalta tapauksia on joka lähtöön, ja kuka sanoi etteikö se vanhempi osapuoli olisi se teini.

Itselläni ja miehelläni on ikäeroa ehkä esimerkkitapaukseen verrattaen vähän, 14 vuotta, mutta ikäero kyllä näkyy luonnollisesti tietyissä asioissa ja tilanteissa; mies on nähnyt maailmaa ja elänyt rankan ja "elävän" nuoruuden, itse olen rauhallinen ja "tylsä" nuori aikuinen. Täydennämme siis toisiamme, toinen on saanut elää rehanuoruutensa täysillä ja toinen on löytänyt tasapainoisen kumppanin jonka kanssa olla tylsä, ja joka tietää mitä haluaa (ja tekee).

Lähipiiri ei korvaansa lotkauttanut ikäerollemme aikoinaan, eikä sitä ystäväni mukaan edes huomaa. Simple as that.

Silloin kun parisuhteen molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä sekä onnellisia, niin ei sillä ikäerolla ole enää mitään merkitystä. Tärkeämpää on se, että suhteessa on hyvä olla, siinä voi olla oma itsensä ja on onnellinen siinä kuin se, onko ikäeroa 2vuotta vai 20vuotta.

Toki sen verran myös vastaan, että silloin homma on kyseenalaista jos toinen on vielä teini/lapsi ja toinen jo selkeästi aikuinen. Mutta suhteessa, jossa on kaksi aikuista ihmistä niin pätee yllä mainittu mielipiteeni.

kris (Ei varmistettu) http://www.marthafied.com/

Kylla olen ihan samoilla linjoilla niiden kommenttien kanssa jotka viittaavat aikuisten ihmisten ikaeroon. Jos kummatkin osapuolet tietavat missa mennaan ja elamantilanne on kummallakin samantyylinen, varmastikkaan ei ikaero haittaa. Ikaero tuppaa karjistymaan nuorilla ihan ymmarrattavista syista, itseaan etsitaan ja viela haetaan sita omaa paikkaa maailmassa, ja jos seurustelee ihmisen kanssa joka on jo oman elamansa muokannut, ristiriitainen elamantilanne alkaa usein jossain vaiheessa riivata...

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Viime vuoden puolella kirjoitin aiheesta oman postauksen, joka löytyy täältä. Miehenihän on minua yksitoista vuotta vanhempi, vaikkakin ikuinen kakara. Pitkähkön suhteemme alkuaikoina kohtasimme kyllä jos jonkinlaisia ikäeron mukanaan tuomia hankaluuksia, kunnes sitten minustakin kasvoi vähitellen aikuinen :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen seurustellut noin puolitoista vuotta minua kuusi vuotta vanhemman poikaystäväni kanssa (minä olen 22, hän täyttää pian 28) ja minäkin olen kohdannut ongelmia juuri tähän omaan "kypsymättömyyteen" liittyen. Hänellä on jo parikin pidempää suhdetta takanaan, minulle taas tämä on pisin suhde missä olen ollut. Hänen mielestään käyttäydyn vieläkin joskus kuin mikäkin teini (en myönnä mitään...) ja minulla on vielä epävarmuuksia itseni ja tulevaisuuden suhteen, mutta toivonkin pääseväni niistä ajan kanssa eroon ja siihen asti voin vain toivoa, että poikaystäväni välillä muistaisi millainen hän itse oli minun ikäisenä ja ehkä sitten vähän ymmärtäisi :D

Kommentoi