Päivän mielipide: Maalaisjärki on sallittua laihduttajallekin

Toimitus

Huippumallikin voi toisinaan syödä purilaisen, todistaa tämän hetken it-malli Cara Delevingne.

"Nykyään pitää hifistellä, excelöidä ja tarkasti esittää numeroilla sekä tuleva energia että lähtevä läski. Reilusti ylipainoinenkaan ei mitenkään voi laihtua normaalipainoon ihan tavallisella ruualla. Se on tuotava omat raejuustot, jos meinaa vähääkään rasvaista painokertymää tiputtaa."

Näin lataa Ite puin -palstan Tiiti.

Tammikuussa (tietysti!) Lilyssä on puhuttu paljon syömisestä, laihduttamisesta ja ruokavalioista. Tiitiä rassaa se, että laihduttamisesta tuntuu kadonneen maalaisjärki. Tavalliset pulliaiset yrittävät noudattaa fitness-harrastajien huippuunsa hiottuja dieettejä tai korvaavat ruuan jauheilla.

Tiiti muistuttaa myös, että laihduttamisen ei pitäisi olla jatkuva tila. Normaalitilanteessa ei tarvitse pyrkiä siihen, ettei keho enää himoitsisi mitään muuta kuin rasvatonta kanaa ja parsakaalia.

Mitä mieltä olet? Osallistu keskusteluun Tiitin palstalla!

(Ja psst, painonpudotus ja ruokavalio on puhuttanut viime aikoina myös esimerkiksi palstoilla Onnenpäivä, Ninan verkkareissa ja Elämäni kunnossa.)

Kuva Cara Delevingnen Twitter-tili

Kommentoi