Päivän pohdinta: Kuinka paljon bloggaajan elämästä täytyy tietää?

revs.jpg

”Ne hetket, kun olen itse ollut erityisen avoin, ovat pelottaneet erityisen paljon, sillä henkilökohtaisuuden verhon raottaminen tekee ihmisestä haavoittuvaisemman. Se antaa pahaa tahtoville aina muutaman aseen lisää, joilla iskeä arkaan paikkaan.

On aika kamalaa, että tuollaista joutuu edes miettimään, mutta sellaisia me ihmiset olemme. Tai osa meistä, ikävä kyllä.”

Sisarlehtemme Trendin bloggaaja Jenni pohtii Pupulandia-blogissaan ikuisuuskysymystä nimeltä blogit ja yksityisyys.

Onko bloggaajalla velvollisuus vastailla lukijoiden kysymyksiin vaikkapa ihmissuhteista tai rahasta, kun bloggaaja itse on valinnut kirjoittavansa julkista blogia? Onko epäreilua jättää yksityiskohtia kertomatta – ja toisaalta, eikö blogin lukemisesta voi nauttia, vaikka ei tietäisikään bloggaajan elämästä kaikkea?

Jenni tahtoisi kuulla, mitä mieltä sinä olet. Kirjoitus on jo kerännyt läjäpäin ajatuksia ja mielipiteitä – lue koko teksti kommentteineen täältä ja osallistu keskusteluun.

Kuva Elodie Chapuis/ REVS / Pupulandia

Kommentit (3)
  1. Velvollisuutta vastata uteluihin ei tietenkään ole. Mielestäni bloggaaja kuitenkin itse määrittää hyvin pitkälti avoimuutensa rajat. Johdonmukaisuus on olennainen osa lukijoiden tiedonhalun tyydytystä, alun perin hyvin avoimen blogin muuttuessa pintapuoliseksi on bloggaajan hyvä ymmärtää, että linjan muutos voi kummastuttaa lukijoita. Toisaalta moni bloggaaja on luultavasti ponnistanut suuren lukijakunnan tietoisuuteen hitaasti, joten julkisuus ja suosio voi yllättää. Tai ainakin ennen saattoi yllättää, en tiedä yllättäisikö se enää nykypäivänä ketään.

    Epäreiluksi en kertomatta jättämistä koe, korkeintaan ärsyttäväksi toisinaan. Ainakin silloin, jos jostain ihanasta jutusta vihjaillaan, mutta sitä pantataan turhan kauan. Tosin olen ollut huomaavinani tällaisen käytöksen vähentyneen ja hyvä niin.

    Totta kai minua lukijana kiinnostaa ikuisuusaihe eli bloggaajan tulot. En oikein ymmärrä tulojen salailua – summia en kaipaa, mutta esimerkiksi jotain osviittaa siitä, kuinka suuri osa kirjoittajan tuloista tulee suoraan blogista (lue: mainoksista) ja kuinka suuri osa on jotain muuta, vaikkapa freelancerina tehtyjen juttujen palkkioita. Toki jonkun portaalin alla bloggaavalla on varmasti jonkinlainen pohjapalkka tms. Suomen tyyliblogiskenessä kulutuskeskeisimmät blogit eivät ole suoraan minkään portaalin alla, eli mainoksien käyttö linkkeineen on oletettavasti vapaampaa. Jos tavallisen tallaajan silmiin makean elämän rahoittamiseksi mainitaan kova töiden teko, on ainakin minun vaikea niellä sitä purematta. Ehkäpä siksi tuo unelmaelämä, joka on saavutettu vaatimattomasti ihan vaan rehellisellä työnteolla, tuntuu monesta niin kiinnostavalta? Samalla se tietysti herättää lukijoissa monenlaisia tunteita, kuten myös tulojen ja niiden lähteiden salailu tai vähätteleminen. Siksi en ole yllättynyt keskustelupalstojen spekuloinneista. Bloggaajan keskipalkkaa kun ei minkään ammattiliiton sivulta ole mahdollista tarkistaa.

  2. Bloggaajan elämästä ei tarvitse tietää kuin sen, mitä bloggaaja itse elämästään paljastaa. Kaikki kyselyt, utelut ja paljastamisvaatimukset ovat pelkkää lukijan oman elämän köyhyydestä ja/tai kateudesta johtuvaa tirkistelynhalua!

    Itse koen, että blogikirjoitukset (siis tekstit ja niiden asiasisältö) ovat se pointti, eikä se ihminen (ja hänen yksityinen elämänsä) kirjoitusten takana. Vaikka bloggaaja valitseekin avoimuuden, niin ei hänen silti tarvitse kaikkea kertoa, vaan hän saa vetää omat rajansa julkisen ja yksityisen välille.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *